Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Usean toimijan yhteisostos

WM-datalle LVM-hallinnonalalta ulkoistusta kymmenellä miljoonalla

Kuva: Matti Björkman / Lehtikuva

7.1.2008 12:32 Tietotekniikan palveluyritys WM-data toimittaa ict-palveluja Liikenne- ja viestintäministeriölle, Tiehallinnolle, Merenkulkulaitokselle ja Ratahallintokeskukselle.

Yhteishankintana toteutettujen virastokohtaisten sopimusten arvo on yhteensä noin kymmenen miljoonaa euroa vuosina 2008–2010. Sopimus mahdollistaa lisäksi kolmen optiovuoden käytön.

Palvelusopimukset käynnistyvät alkuvuodesta 2008.

Kyseessä on WM-datan mukaan yksi merkittävimmistä useita julkisen sektorin toimijoita kattavista ict-palvelusopimuksista maassamme.

Palvelukokonaisuuteen sisältyy muun muassa työasema-, järjestelmä-, kapasiteetti- sekä tietoliikennepalveluita. Lisäksi WM-data toimittaa integraatio- ja sanomavälityksen hallinta- ja valvontapalveluita, sähköisen asioinnin alustapalveluja ja käytönhallintapalveluita hankintakonsortiolle.

WM-datalta arvioidaan sopimuksen merkitsevän yhä vahvempaa yhteistyötä Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla toimivien julkisen sektorin toimijoiden kanssa.

- Sopimus kattaa älykkään liikenteen ratkaisuja sekä edistyksellistä teknologiaa. LogicaCMG on yksi keskeinen toimija ja palveluiden kehittäjä its-sektorilla(intelligent transport systems), johtaja Timo Knuutila WM-datasta sanoo.

Loppuvuonna 2006 LogicaCMG:n ostama WM-data käyttää tällä hetkellä Suomessa yritysnimenään WM-data, a LogicaCMG company. Helmikuun lopussa nimi muuttuu Logicaksi.

LogicaCMG:n palveluksessa on noin 40.000 henkilöä 41 maassa. Pohjoismaissa henkilöstöä on noin 9.000, joista Suomessa noin 2.600.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta

26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.

.