Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Vaikka ei osata vieläkään

Gartner: ulkoistus kasvaa 8 prosenttia tänä vuonna

8.1.2008 15:40 Maailman ulkoistusmarkkinat kasvavat Gartnerin arvion mukaan 8,1 prosenttia vuonna 2008.

Ulkoistusmarkkina kokonaisuutena jatkaa vakaata kasvuaan, vaikka suuriakin muutosvoimia on aiheuttamassa pyörteilyä. Myös ulkoistavilla yrityksillä on omia haasteitaan.

- Vaikka käyttäjäyrityksissä olisikin terveet hankintaorganisaatiot tekemässä ulkoistussopimuksia, ovat it-ulkoistuksen strategiat ja it-hallinnoinnin rakenteet usein vielä epäkypsiä, Gartnerin tutkimusjohtaja Kurt Potter arvioi tiedotteen mukaan.

Hänen mukaansa odotettuihin kustannussäästöihin ja muihin etuihin on vaikea päästä, koska organisaatioilta puuttuu perustyökaluja menestyksekkääseen toimittajien ja ulkoistuksen hallintaan.

Vaikka ulkoistus jatkaakin kasvua, pieneni julkistettujen it- bisnesprosessien ulkoistussopimusten arvo viime vuonna puoleen edellisvuodesta. Tätä Gartner selittää ulkoistuksen muuttumisella niin tavalliseksi toiminnaksi, että ulkoistuksista ei enää edes tiedoteta. Yritykset käyttävät myös yhä useampia kumppaneita ulkoistuksilleen, mikä aiheuttaa yksittäisten ulkoistussopimusten arvon pienenemistä.

Tänä vuonna Gartner arvioi ulkoistusten konsolidoinnin harvemmille toimittajille lisääntyvän ulkoistavien yritysten oppiessa hallinnoimaan kumppanuuksiaan paremmin.

Ulkoistajat siirtyvät Gartnerin mukaan yhä enemmän käyttämään alhaisen kustannustason keskuksia.

Vaikka Intiakin jo kohtaa kilpailua, kasvaa Intiaan ulkoistuksen arvo Yhdysvalloissa 40 prosenttia vuodessa ja ulkoistuskaulaa siihen nähden kiinnikurovassa Euroopassa 60 prosenttia.

Jutun kirjoitti: Jarmo Lahti

Jarmo Lahti

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Red Hat haastaa Sveitsin oikeuteen Microsoftin suosimisesta

26.05.2009 18 yhtiötä väittävät Sveitsin rikkoneen lakia, kun se myönsi suuren sopimuksen Microsoftille ilman tarjouskilpailua.

.