Tokio asentaa kolmiuloitteisia kameroita terrorismin varalle

Kolmiulotteinen kamerajärjestelmä lisää Tokion turvallisuutta.
13.1.2008 07:57 Tokio suunnittelee huippunykyaikaista valvontajärjestelmää terroristien varalle. Al-Qaeda on uhannut turvallisena pidettyä kaupunkia useasti.
Al-Qaeda on uhannut useasti Japania, sillä maa tukee Yhdysvaltain Irak-politiikkaa. Toinen syy valvonnan tehostamiselle lienee se, että kaupunki hakee vuoden 2016 kesäolympialaisten järjestämisoikeuksia.
Turvallisuusprojektiin osallistuvat poliisin lisäksi yritykset ja yliopistot. Järjestelmä sisältää kameroita, jotka asennetaan rautatieasemille, liikenteen solmukohtiin ja muihin vastaaviin paikkoihin.
Järjestelmän on tarkoitus muuttaa valvontakameroiden kuvat kolmiulotteisiksi. Sen jälkeen järjestelmä vertaa kuvia etsittyjen rikollisten listaan. Poliisi saa heti tiedon, mikäli järjestelmä havaitsee etsittyjä henkilöitä.
Tällä hetkellä valvonnassa on käytössä ainoastaan kaksiulotteinen järjestelmä, joka ei pysty vertaamaan kuvissa esiintyviä kasvoja eri kulmista, AFP kertoi.
Järjestelmä maksaa arviolta miljoona dollaria ja sitä kokeillaan ensi kertaa vuonna 2010.
Maan viranomaiset kehittävät myös kasvontunnistusmenetelmiä, joiden tarkoitus on lisätä turvallisuutta mahdollisten vuoden 2016 olympialaisten aikana.
Japani aloitti viime vuonna kaikkien maahan saapuvien ulkomaalaisten kuvaamisen ja sormenjälkien ottamisen.
Turvatoimia tehostetaan myös ensi kesänä Hokkaidon saarella järjestettävän maailman johtajien tapaamisen vuoksi. Tokion kaupunki aikoo käyttää 4,6 miljoonaa dollaria kokouksen vaatimien turvajärjestelyjen vuoksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
"Digitaalinen intimiteettisuoja otettava vakavasti"
26.05.2009 Saksan Grundgesetzin, perustuslain 60-vuotispäivän juhlien yhteydessä Chaos Computer Club (CCC) vaati viranomaisilta tositoimia digitaalisen yksityisyydensuojan takaamiseksi.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (6)
Itsekin kun tulee maisemia kuvailtua, niin olen miettinyt 3D kameraa kun siinä näkisi sen että kuinka kaukana kaikki maisemat ovat, 2D kuvassa maisemat ikäänkuin latistuvat "henkilö voi lähes nojata tuohon 10 km:n päässä olevaan vuoreen".
Silmät yksinkertaisesti katsovat eri kuvaa ja näin syntyy 3D efekti.
Esimerkiksi voit kokeilla seuraavalla kuvalla http //www lab3d.odont.ku.dk/Gallery/gallery-pics/old-stereo2.gif
katso "kieroon" näitä kuvia siten, että näet reunoilla kuvat ja sitten keskellä oleva kuva näky kirkkaana 3D kuvana. Jos vasemman ja oikeanpuoleisen kuvan vaihtaa toisinpäin, silloin 3D efekti syntyy katsomalla "kuvan läpi".
3D kuvalla (siis kaksi tai useampi kuva yhdistämällä) saadaan monta kertaa terävämpi kuva, siis yhdistämällä kaksi huonoresoluutioista kuvaa saadaan yksi terävämpi kuva. Esimerkiksi knoppitietona mainittakoon nämä uudet avaruusluotaimet joilla on kuvattu toisten tähtien planeettoja. Sehän on aivan mahdottomuus sillä ei tähdistä kameran iiriksen läpi tuleva valonsäde riitä välittämään niin paljoa tietoa että siitä voisi saada tarkennettua muuta kuin sumuisen pläntin, tähden. Oliko se Galileo vai mikähän olikaan, jossa oli kolme luontainta jotka laserin avulla on asetettu tuhannesosamillilleen oikealle muutaman kymmenen/sadan metrin etäisyydelle ja kulmaan toisiinsa nähden. Nyt kun joka objektiiviin tuleekin hiukan eri valonsäde tähdestä, niin nyt ei ainoastaan pystytä näkemään tähteä selvemmin, vaan jopa planeettoja tähtien kiertoradoilla! (Tähtitieteilijä Esko Valtaoja selitti tämän asian jossain kirjassaan)
Jänskää, eikö?
Olisiko WTC iskuja tapahtunut jos viranomaiset olisivat tienneet miltä kyseiset terroristit näyttävät?
Eihän kyseisestä tekniikasta ole kuin hyötyä, mutta kysymys kuuluukin että kuinka paljon. Mitään todellista suojaa kameroilla ei mielestäni tehdä, mutta monissa tapauksissa se illuusio onkin parempi (tai ainakin merkittävämpi) asia kuin totuus..
.. Ja onhan noilla kaupalliset sovelluksensa, saa wanhat likaiset sedät (kuten mä) tsiigata enjo-kosai lolitoja 3Dnä.. kimochii-i. Sanoisinko että most ubiquitous.