Sun ostaa MySQL:n miljardilla dollarilla

MySQL:n toimitusjohtaja Mårten Mickos ja Sunin toimitusjohtaja Jonathan Schwartz löivät kättä kaupan merkiksi.
Kuva: Kaj Arnö/MySQL
16.1.2008 15:30 (päivitetty 15:41) Sun Microsystems ostaa tietokantayhtiö MySQL:n. Sun maksaa MySQL:sta miljardi dollaria, joista 800 miljoonaa käteisenä ja 200 miljoonaa osakeoptioina.
MySQL:n myötä Sun tulee mukaan tietokantaohjelmistoihin, joissa tällä hetkellä hääräävät isoimpina Microsoft, IBM ja Oracle.
MySQL:n mukaan sen asiakkaisiin kuuluvat muun muassa Facebook, Google, Nokia ja kiinalainen hakukoneyhtiä Baidu.
Kaupan myötä Sun saa suositun tietokannan hallintaohjelman, joka on asennettu yli kuuteen miljoonaan koneeseen.
Pohjoismaissa kehitetyn MySQL-tietokantajärjestelmän loivat vuonna 1995 suomalainen Michael "Monty" Widenius ja ruotsalainen David Axmark.
MySQL AB:n toimitusjohtaja Mårten Mickos siirtyy kaupan myötä Sunin johtoryhmään. MySQL:llä on pääkonttorit Cupertinossa Kaliforniassa ja Uppsalassa Ruotsissa. Työntekijöitä yhtiöllä on 400 yli 25 maassa.
- Salamakihlaus muuttaa tietokantojen ja avoimien ohjelmistojen ympäristön, sanoo Tim O’Reilly, joka istuu MySQL:n hallituksessa ja jonka yritys järjestää konferensseja sekä MySQL:n että Sunin Java-yhteisöille.
– Yritykset sopivat yhteen erittäin hyvin, koska Sun on asemoinut koko tulevaisuutensa avoimien ohjelmistojen varaan. Se on jo aikaisemmin vapauttanut kruununjalokivensä, Solariksen, Javan ja Ultra-Sparc-suorittimet avoimeen käyttöön, O'Reilly sanoo blogissaan.
- Viimeaikaisten tapahtumien lisäksi Sunia voidaan sanoa ensimmäiseksi suureksi avoimen lähdekoodin menestystarinaksi. Johtihan yhtiön perustajiin kuuluva Bill Joyi Berkeley Unix –projektia ja kirjoitti avoimen koodin tcp/ip-pinon, jolle suuri osa internetistä on rakennettu.
– Sun on kauan ollut suurin yksittäinen yritys, joka on rikastuttanut avoimen lähdekoodin elinpiiriä.
O’Reilly sanoo myös, että kyseessä on ollut salamaseurustelu, jossa Sun on yhdellä rohkealla teolla muotoillut uudestaan sekä tietokanta- että avoimen lähdekoodin ympäristöt.
- ArkistoMySQL – suomalainen menestystarina 16.1.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:28 USA:n tulli hyväksyi osan HTC:n puhelimista
- 08:47 Apple ja Samsung pakkoneuvotteluissa
- 07:00 Äärijuutalaisten nettikokous täyttää kaksi stadionia
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Iran syyttää Googlea "pehmeästä sodasta"
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 18.5. Twitter uskoo älä seuraa -kehotusta
- 18.5. Facebook-Saverin kiistää veropakolaisuuden
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Facebookin pankkiirit tekivät töitä alehinnalla – saivat 140 miljoonaa euroa
- 18.5. Homojen vastustajat hyökkäsivät Euroviisujen sivuille
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 18.5. Nokian kassa kuluu nopeasti - ”kyseenalaistaa olemassaolon”
- 18.5. Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna
- 20.5. Windows Phone ohitti iPhonen Kiinassa
- 18.5. Android-puhelimesta löytyi ”ennennäkemätön” turva-aukko
- 18.5. Saksalaispankki harkitsisi Android-Nokiaa
- 18.5. Nokia: Lumia 900 toimii vasaranakin
- 19.5. Steve Jobs haaveili iAutosta
- 18.5. Applen palvelinkeskus vihertää
- 18.5. Uutta Galaxya ennakkotilattu 9 miljoonaa
- 18.5. Facebookin osakkeet myydään maksimihintaan
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Blogi: Nokia julkistaa Windows-superpuhelimen loppuvuonna 13:07
- Applen palvelinkeskus vihertää 09:21
- Google tekee hausta fiksumman 23:12
- Elisa laskee Venäjän roaming-maksuja 14:42
- 24 Online vaihtaa servereitä 12:56
- Nokia syyttää Applea Sirin sensuroimisesta 21:32
- Suurimmat häviäjät: Symbian ja RIM 15:14
- Windows 8 -huhu: Intel-tabletit myyntiin marraskuussa 15:30
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Insinööri vei ydinvoimalan ohjelmia Yhdysvalloista Iraniin
21.05.2007 Entinen ydinvoimalan insinööri vei Yhdysvalloista kotimaahansa Iraniin voimalan ohjelman. Insinööri kertoi halunneensa näyttää ohjelmaa sukulaisilleen.
Taloussanomat
- Kun pomo pyytää lahjomaan 06:01
- Kiina saattaa avata elvytyshanaa 09:26
- Suomalaistaiteilija ostaa Espanjan velkakirjoja: "Win-win-win" 09:33
- Cameron: Kreikan parlamenttivaalit käytännössä kansanäänestys eurosta 08:15
- Pankin sijoitusjohtaja HS:ssa: Kansanedustajille tulospalkkaus 07:41
- Saisiko olla kuppi kahvia? Se voi pidentää elinikääsi 08:30
- Näin uusi drakma korvaisi Kreikan eurot 06:03
- Iran teki Kaspianmerellä valtavan öljylöydön: 10 miljardia barrelia 16:23
- Perus-Audistakin tuli luonnonsuojelumalli 06:09
- Zuckerberg meni naimisiin – ilmoitti asiasta Facebookissa 09:46
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (43)
Ei tartte ei, sen sijaan firmasi maksaa tietokantalisensseistä ziljoonia ja siihen parikymmentä prosenttia tukea päälle vuodessa.
Toivottavasti Sun ymmärtää mitä tässä haukkaavat
Yksi hyvä esimerkki on Googlen mainosjärjestelmä, joka toimi pitkään MySQL:n päällä, kunnes joku siellä keksi että pitää ostaa kallein mahdollinen lisenssi Oraclelta ja portata tietokanta Oracelle, koska se on suurten yritysten tapana ollut. Ei mennyt kauan kun huomattiin että miljoonia oli palanut, järjestelmän toiminta oli hidastunut kriittisesti, ja oli pakko palata takaisin MySQL:iin kun eivät Oraclen tukifirmatkaan osanneet optimoida edustamaansa kantaa niin että se olisi toiminut jouhevasti Googlen käytössä.