Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Julkaisut viikkojen päässä

Vista SP1 ja Windows Server 2008 leviävät jo verkossa

Kuva: VTT

7.2.2008 09:00 Ei siinä taaskaan kauaa mennyt. Windows Vista SP1 on jo piratoitu verkkoon ja siihen tarjotaan pääsyä monissa BitTorrent-trakkereissa, muun muassa Pirate Bayssa. Samoin on asian laita Windows Server 2008:n osalta.

Computerworldin mukaan aktiivisin Pirate Bayn avulla löydetty Vista SP1 -paketin torrentti listasi eilen noin 163 tietokonetta, jotka olivat ladanneet paketin kokonaan ja tarjosivat sitä muille lataajille. Tässä tapauksessa kyseessä oli kuitenkin täysi käyttöjärjestelmäasennus, ei vain SP1-päivitys.

Microsoft ilmoitti maanantaina Vista SP1:n ja Windows Server 2008:n edenneen valmistukseen. SP1 ei kuitenkaan ole tulossa kuin vasta aikaisintaan maaliskuun puolivälissä ajuriongelmien vuoksi. Palvelinkäyttöjärjestelmän julkaisu on puolestaan ajoitettu helmikuun lopulle.

Vuodot eivät ole uusi ilmiö Microsoftille. Esimerkiksi viime kesänä useat rajoitettuun käyttöön tarkoitetut testiversiot Vistan SP1:stä vuotivat verkkoon.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

F-Secure: "spartalaiset" koettiin uhaksi Hongkongissa

11.02.2009 Suomalainen F-Secure huomasi vuotuisessa verkkohyvinvointia koskevassa kyselyssään, että tietoturvatermit ovat monella kehnosti hallussa. Monet luulevat "spartalaisten" olevan tietokoneisiin liittyvä uhka.

.