Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Maailmanmestaruuskisat kännykkään

Ericsson sai jalkapallon suurkisat verkkoonsa

Ericssonin tekniikalla välitetään jatkossa jalkapallokisoja matkapuhelimiin.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva

11.2.2008 10:20 Barcelona - Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa käyttää Ericssonin sisällönhallinta- ja palveluntoimitusalustoja vuosien 2009 ja 2010 tapahtumissaan.

Fifa käyttää Ericssonin järjestelmiä tapahtumiensa, kuten jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen välittämiseen televisioyhtiöille ja teleoperaattoreille.

Järjestelmillä välitetään aivan perusinformaation lisäksi myös esimerkiksi mobiili-televisio sisältöjä.

Fifan tavoitteena on saada jalkapallokilpailujen sisältöjä mahdollisimman suurelle yleisölle mahdollisimman monella eri välineellä, Fifan pääsihteeri Jérôme Valcke sanoo.

Jutun kirjoitti: Jukka Lehtinen

Jukka Lehtinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Nokia N900:n tiedot vuotivat nettiin

26.05.2009 Verkkolehti MobileCrunch on saanut tarkkoja tietoja Nokian tulevasta N900-nettilaudasta, joka toimii myös puhelimena. N900 muistuttaa paljon Nokian tulevaa N97 -lippulaivamallia, mutta. käyttöjärjestelmänä on Symbianin sijasta Linux-pohjainen Maemo.

.