Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Rajoitettu testi alkaa Yhdysvalloissa

Google varastoi potilastietoja

Moni käyttää Googlea etsiäkseen hoito-ohjeita tai tietoja eri sairauksista.

22.2.2008 15:53 Jatkuvasti palvelutarjontaansa rikastava Google on astunut erikoiselta kuulostavalle alueelle, nimittäin terveydenhuoltoon. Potilastietoja varastoimaan ryhtynyt yhtiö pitää asiaa kuitenkin luonnollisena jatkumona aiemmalle toiminnalleen.

Google ryhtyy säilömään muutaman tuhannen ihmisen potilastietoja pilotissa, jolla testataan yhtiön terveystietopalvelua. Kokeilu alkaa Yhdysvalloissa Cleveland Clinicin kanssa ja siinä asiakkaiden terveystiedot siirretään sähköisesti Googlen varastoon, jotta käyttäjillä olisi entistä parempi pääsy tietoihinsa.

Tietoihin pääsee salasanalla, joka avaa oven myös muihin Googlen palveluihin kuten sähköpostiin. Myöhemmin terveystietopalvelu laajenee isommalle yleisölle.

Google katsoo, että potilastietojen säilytys on täysin looginen kehitysaskel, sillä yhtiön hakukoneella haetaan jo kuumeisesti hoito-ohjeita tai tietoja eri sairauksista.

Palvelu voi toisaalta nostattaa uusia huolia Googlen ylläpitämien tietojen yksityisyydestä. Aikaisemmin Google päätti kritiikin jälkeen lyhentää hakukoneensa käyttäjätietojen talletusaikaa 18 kuukauteen.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin

26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.


Kolme vuotta sitten

Tietoturvayhtiö: Virukset iskevät myös Maceihin

26.05.2009 Applen antama käsitys Mac-tietokoneiden turvallisuudesta on väärä, tietoturvayhtiö Trend Micro oikoo Applea.

.