Suomalaisdelegaatio bloggaa ISO:n ooxml-kokouksesta

Kuva: Marja Airio/Lehtikuva
25.2.2008 13:00 COSS:n edustaja arvioi, että standardiehdotukseen tullaan tekemään muutoksia ja että siitä löytyy korjattavaa monen muunkin maan kuin Suomen mielestä.
Suomalaisdelegaatio kertoo blogissaan, mitä standardisoimisjärjestö ISO:n ooxml-kokouksessa Genevessä tapahtuu.
Tähän mennessä kokouksessa on käsitelty lähinnä pienempiä teemoja, kuten sitä pidetäänkö kokouksesta muistiota tai pöytäkirjaa vai ei.
Kokous etenee siten, että jokainen maa ehdottaa aakkosjärjestyksessä huomiotaan standardiehdotuksesta.
Suomi nosti ensimmäisessä kommentissaan (FI-0010, Response 705) esiin ooxml-standardiehdotuksen sisältämän mittayksiköiden määrän.
Miksi ei voida siirtyä SI-järjestelmän yksiköihin? ryhmän puheenjohtaja Aki Siponen valtiovarainministeriöstä kysyi.
– Tähän mennessä keskustelu on ollut erittäin asiallista ja muutokset ovat olleet standardia kehittäviä, avoimen koodin keskus COSS:n Manu Setälä kertoo.
Sveitsissä on tarkoitus päästä yhteisymmärrykseen ooxml:n (ISO DIS29500) standardiehdotuksen lopullisesta muotoilusta.
Kansallisten standardisoimiselinten lähettämät delegaatiot tutustuvat brm-kokouksessa (ballot resolution meeting) ooxml (Office Open XML) -tiedostotyypin standardiehdotukseen tehtyihin korjaus- ja parannusehdotuksiin.
Ooxml on Microsoftin luoma seuraavan sukupolven toimistotiedostotyyppi, josta ohjelmistojätti haluaa tehdä kansainvälisen standardin.
Kilpaileva odf-tiedostotyyppi (OASIS Open Document Format for Office Applications) hyväksyttiin standardiksi jo vuonna 2006. Sen tukijoihin kuuluvat muun muassa avoimen koodin liike sekä IBM ja Sun.
Ooxml:n standardisoiminen on herättänyt poikkeuksellisen paljon keskustelua ja mielenkiintoa. Se on myös jakanut valtionhallintoa ja yritysmaailmaa eri leireihin.
Koko viikon kestävässä kokouksessa Suomea edustaa neljän hengen ryhmä: Aki Siponen (ryhmän puheenjohtaja, valtiovarainministeriö), Kimmo Bergius (Microsoft), Ville Oksanen (EFFI ry) ja Manu Setälä (COSS).
- Lue myösISO:n tiedote brm-kokouksesta
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan
26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (9)
- Ei Suomessa. Pitäähän olla hyvä veli mukana maan tavalla.
Ei yksikään isompi lafka lähde tukemaan standardia jos se tarkoittaa sitä että firman sadat tuhannet dokut pitää vääntää uusiksi koska uusi formaatti ei ole taaksepäin yhteensopiva.
Järkevää olisi säilyttää tässä ekassa versiossa ne MS-sidonnaisuudet joita se standardi tarvitsee jotta se otetaan käyttöön. Joskus 2-5v päästä voidaan ottaa standardin seuraava versio jossa päästään sitten noista "kikkakolmosista" eroon kokonaan.
Vähän sama juttu kuin ohjelmoinnissa (C, C++, .NET jne.). Uusia "versioita"/standardeja tulee mutta välistä niissä joudutaan tekemään kompromisseja. Sitten aina välillä tehdään siivousta ja sanotaan "1.x -> 3.x hyppääjät varautukaa siihen että softanne hajoaa". Näin kehitys kehittyy koko ajan ja olemassaolevat systeemit toimivat mahdollisimman pitkään.
Mitä nopeammin ja täydellisemmin katkotaan riippuvuus Microsoftin binäärimuotoihin, niin sitä nopeammin päästään käyttäjäpuolella miettimään sitä dokkarien sisältöä ikuisen formaattipuljaamisen sijaan. Vetkuttelu vain takaa sekoilun jatkumisen. Se tosin varmasti sopii Microsoftille.
- Ei Suomessa. Pitäähän olla hyvä veli mukana maan tavalla.
Miksi EFFIn edustaja on mukana? Eikö hänkin ole jäävi?
Ei yksikään isompi lafka lähde tukemaan standardia jos se tarkoittaa sitä että firman sadat tuhannet dokut pitää vääntää uusiksi koska uusi formaatti ei ole taaksepäin yhteensopiva.
Tämänhän pitäisi olla täysin uusi formaatti. Miksi siinä pitäisi olla mitään sidonnaisuuksia vanhoihin? Sen sijaan uusien versioiden yleensä oletetaan edes jotenkin muistuttavan sitä vanhaa, kaikkea ei voi niissä muuttaa. Monasti ne jopa ovat taaksepäin yhteensopivia.
Microsoftin ehdotelmassa on niin paljon sidonnaisuuksia, että niitä ei voida kaikkia poistaa missään uusissa versioissa vaan tarvitaan nimenomaan täysin uusi formaatti. Lisäksi formaatissa on älyttömästi teknisiä typeryyksiä ja pahoja lisensointiongelmia.
Ei Microsoftille tarvitse uudestaan ojentaa monopolia hopealautasella.