Ooxml on Googlen mielestä riittämätön ja turha

Pete Harlow'n suunnittelema alustava logo odf-tiedostotyypille.
27.2.2008 13:02 Samaan aikaan kun ISO:n jäsenmaat kokoontuvat Geneveen keskustelemaan ooxml:n standardoimisesta, Google kritisoi tiedostotyyppiä blogissaan.
Hakukoneyhtiö Googlen avoimen koodin ohjelmista vastaava johtaja Zaheda Bhorat tuomitsee parhaillaan Genevessä käsiteltävän ooxml-tiedostotyypin riittämättömäksi ja turhaksi.
– Olemme samaa mieltä kuin ODF Alliance ja monet muut asiantuntijat siitä, että ooxml ei täytä kansainvälisesti hyväksytyn standardin vaatimuksia, Bhorat sanoo Googlen blogissa.
Kirjoituksessaan Bhorat muistuttaa, että tiedostotyypeistä vänkääminen saattaa tuntua turhalta tänään, mutta on oleellista tulevaisuuden kannalta.
Google tukee vuonna 2006 standardoitua odf-tiedostomuotoa, joka kehitettiin alkujaan OpenOffice.orgia varten.
Google kertoo kannattavansa ooxml-tiedostotyypin yhdistämistä odf-standardiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Piilaakson palkoilla Tampereella
25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta
Kolme vuotta sitten
Elisa paljasti Viihdekaistan korvaajan
26.05.2009 Elisa tarjoaa kuluttajille Elisa Viihde -palvelua, joka sisältää muun muassa videovuokraamon ja 2500 tunnin verkkosäilön tv-ohjelmille.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












Kommentit (5)
Toivottavasti MS:n ajama standardi voittaa. Säilyy hyvä yhteensopivuus taaksepäin + siirtymäajan jälkeen voidaan irrottaa ms-sidonnaisuudet ja siirtyä kevyesti uuteen standardiin.
Jos tämä toinen standardi voittaisi niin katoaisi kaikki ms-yhteensopivuudet eli firmat eivät ottaisi standardia käyttöön -> standardi kuolisi ja käytettäisin yhä ms:n originaaleja formaatteja. Onko tuo tosiaan se mitä kilpailija haluaa?
ODF:ssäkin toki puutteensa, mutta se sentään täyttää hyvin standardille asetettavat perusvaatimukset, toisin kuin OOXML. Pelkästään se että ISO taipui Microsoftin vyörytyksen edessä ottamaan OOXML:n standardointiprosessiin rikkoo ISO:n keskeistä periaatetta "one standard, one test, and one conformity assessment procedure accepted everywhere. OOXML ei myöskään käytännössä ole avoin ja kaikkien halukkaiden alan toimijoiden sovellettavissa. Avoimuus on ominaisuus, jota ISO-standardoitavalta toimisto-ohjelmien tiedostoformaatilta yleisesti vaaditaan (ja Microsoft pyrkiikin voimakkaasti luomaan mielikuvaa OOXML:n avoimuudesta).
Näkemyksesi turhasta valittamisesta on erikoinen, kun ottaa huomioon sen että OOXML:stä on täysin alimitoitettuna arviointiaikanakin löytynyt toista tuhatta virhettä ja puutetta, pienehköstä vakavaan asti.
Olet käsittänyt väärin että OOXML olisi jotenkin taaksepäin yhteensopiva Microsoftin aiempien tiedostoformaatien kanssa. Mitään tällaista ominaisuutta OOXML:ssä ei ole. Standardiehdotuksen varhaisemmassa versiossa kyllä mainittiin nuo aiemmat tiedostoformaatit, mutta kysymys oli tosiaankin vain maininnasta - mitään yhteensopivuutta ei silloinkaan ollut tarjolla (tämä yleinen väärinkäsitys yhteensopivuudesta on kylläkin Microsoftille mieleen). Microsoft Office pystyy käsittelemään aiemmissa formaateissa tallennettuja tiedostoja, mutta tämä ei ole standardoitavana olevan OOXML:n ominaisuus, vaan Officen yhteydessä on tähän tarkoitukseen tiedostomuunnin. Microsoft on myös käynnistänyt avoimen hankkeen tällaisen muuntimen kehittämiseksi, mikä tulee mahdollistamaan jokaiselle halukkaalle vanhojen Office-tiedostojen muuntamisen OOXML-muotoon (ilman Office-ohjelmistoa). Myös OOXML-ODF-muunnin on parhaillaan kehitteillä (Microsoftin tukemana).
Kuten jo kävi ilmi, vanhat Office-tiedostot on muunnettava käytettiin sitten OOXML:ää tai ODF:ää. Kummassakin tapauksessa työkalut muunnoksen suorittamiseen tulevat olemaan halukkaiden saatavilla. Muunnoksen laatu riippuu dokumentin rakenteesta ja tulee molempien formaattien kohdalla väistämättä olemaan usein puutteellinen.
Microsoft käyttää tiedostoformaattejaan, ja täten myös asiakkaidensa dokumentteja pelinappuloina taistelussaan monopolinsa säilyttämiseksi. Tämä aiheuttaa käyttäjille paljon vaivaa ja tulee kalliiksi. Asiantilasta on yhä laajemmin saatu tarpeekseen, ja aidosti avoin ODF saakin kiihtyvällä vauhdilla tukijoita taakseen. Microsoft joutuu taipumaan suurten käyttäjäorganisaatioiden painostukseen ja antamaan täyden tuen avoimelle ODF-tiedostomuodolle.
Microsoftin standardihakemuksen hylkääminen ei tarkoita että halukkaat eivät voisi jatkaa OOXML:n käyttöä niin kauan kuin Microsoft vain jatkaa sen tukemista. Hylkääminen merkitsee sitä, että se kasvava osa käyttäjäkuntaa joka edellyttää standardien hyödyntämistä aina kun se on mahdollista, ei ole katsonut OOXML:n täyttävän keskeiselle tietotekniikkastandardille asetettavia vaatimuksia, joita ovat: korkea tekninen laatu, kaikille halukkaille avoin kehitys, kaikkien halukkaiden sovellettavissa, ei patenttiuhkaa, hyödyntää jo olemassa olevia standardeja, jne. OOXML:n jääminen vaille ISO-standardin asemaa ja ODF:n yleistyminen tulee merkitsemään vapaiden ja ilmaisten toimisto-ohjelmien käytön yleistymistä, ja näin hyödyttämään paitsi yksittäisiä käyttäjiä, myös koko yhteiskuntaa laskevien tietotekniikkakustannusten muodossa. Tätä kehitystä ei ole syytä pelätä, vaan se kannattaa ottaa vastaan iloiten.
Toivottavasti MS:n ajama standardi voittaa. Säilyy hyvä yhteensopivuus taaksepäin + siirtymäajan jälkeen voidaan irrottaa ms-sidonnaisuudet ja siirtyä kevyesti uuteen standardiin.
Jos tämä toinen standardi voittaisi niin katoaisi kaikki ms-yhteensopivuudet eli firmat eivät ottaisi standardia käyttöön -> standardi kuolisi ja käytettäisin yhä ms:n originaaleja formaatteja. Onko tuo tosiaan se mitä kilpailija haluaa?
Mikään standardi ei ole lopullinen ja viimeinen, ei sinun ooxml:kään. Maailma muuttuu.
Jos ODF:ssä on puutteita, ne voidaan korjata. MS halusi vain hidastaa avoimiin siirtymistä sotkemalla standardit lisästandardilla (monta standardia = ei standardia). Kun ei tiedetä mitä standardia käyttäisi, jatketaan MS:n suljetuilla.
Yhteensopivuus? Miten ooxml on yhteensopivampi MS:n suljettujen formaattien kanssa kuin ODF?