Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Puheessa Tukolmassa

Stallman arvosteli purevasti Linus Torvaldsia

Richard Stallman ei kuulu Linus Torvaldsin puolestapuhujiin.

28.2.2008 14:24 Vapaiden ohjelmistojen puolestapuhuja, GNU-projektin ja Free Software Foundationin perustaja Richard Stallman ei kuulu suomalaisen Linus Torvaldsin ihailijoihin. Tukholmassa tiistaina puhuneen Stallmanin mukaan Torvalds ei ole koskaan hyväksynyt GNU:n päämääriä

- Linus Torvalds puhuu meidän vapauspäämääräämme vastaan. Kenenkään ei pitäisi ottaa eettisiä neuvoja ihmiseltä, jonka mielestä vapaus on väärä tavoite, Stallman totesi puheessaan Computer Swedenin mukaan.

Stallman ylisti kuitenkin Suomea, joka hänen mukaansa ainoana valtiona hyväksyy drm-hakkeroinnin dvd-levyiltä.

Vapaan ohjelmiston edusmies haukkui samlla Windowsin haittaohjelmaksi. Hänen mukaansa Amazon, Apple, Microsoft, Adobe ja Google ovat myös pahoja eivätkä piittaa yhteiskuntavastuustaan.

Stallman sai tiistaina Tukholman kuninkaallisessa teknisessä korkeakoulussa kunniatohtorinhattunsa. Hänet oli valittu sen saajaksi jo vuonna 1996.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (27)

Huono 0
Vapaiden ohjelmistojen puolestapuhuja, GNU-projektin ja Free Software Foundationin perustaja Richard Stallman ei kuulu suomalaisen Linus Torvaldsin ihailijoihin. Tukholmassa tiistaina puhuneen Stallmanin mukaan Torvalds ei ole koskaan hyväksynyt GNU:n päämääriä
Digitoday
Huono 0
Molemmilla miehillä on paikkansa ainakin omilla koneilla...Ilman Stallmanin Gnu:ta en tekisi Torvaldsin kernelillä mitään ja toisin päin.
GNU/Linux!
Huono 1
Vähänkään alaa seuranneet tietävät, että Stallman ei pidä Torvaldsista. Miestä taitaa syödä eniten se, että Linuxin kernelin päälle rakennettuja käyttöjärjestelmiä kutsutaan yleisnimellä Linux, ilman viittausta GNU-projektiin (vrt. Debian GNU/Linux).

Tämä ei kuitenkaan ole mielestäni Linusin syy, vaan yleistys on täysin käyttäjä- / harrastajapohjaista. Sen takia uskonkin vakaasti, että Stallmania risoo GNU-projektin jääminen Linux-projektin jalkoihin julkisuudessa ja käyttäjien keskuudessa eikä Linus henkilönä. Lapsellista on se, että hän kohdistaa antipatiansa suoraan yksittäiseen henkilöön sen sijaan, että yrittäisi tuoda GNU-projektia paremmin esille.
Tinkerbell
Huono 2
Katkeran oloinen äijä! Olisi varmaan tyytyväinen jos ko. käyttistä kutsuttaisiin Stallman:ksi eikä Linux:ksi! :)

Mutta on varmasti kaikkien etu, että ohjelmia on olemassa kaupallisia, ei kaupallisia ja kaikkea siltä väliltä.
PC-CP
Huono 1
Stallman tuputtaa GNU:ta aina Linux-jakeluiden nimiin, ja itse asiassa vaatii, että kaikissa hänen haastatteluissaan Linux-jakeluihin viitataan niin, vaikka GNU-projekti tuottaa nykyisin vain marginaalisen osan Linux-jakeluissa käytettävistä ohjelmistoista. Eihän nimessä käytetä mitään muitakaan merkittäviä komponentteja/projekteja kuten X (Window System), Gnome/KDE, Apache jne.

GNU-projektin ohjelmistojen käyttö ei sinänsä ole mikään pakko Linuxin kanssa, toki voidaan käyttää esim. BSD:stä vastaavia ohjelmia. Toki erittäin harva korvaa GNU Libc:n tai GCC:n, mutta sitäkin tapahtuu.

Sinänsä Stallmanin saavutukset ovat olleet merkittävät, mutta ei vapaiden ohjelmistojen kehityksestä merkittävä osa ole pitkään aikaan ollut pahemmin yhteydessä Free Software Foundationiin.
Tero
Huono 1
Lapsellista on se, että hän kohdistaa antipatiansa suoraan yksittäiseen henkilöön sen sijaan, että yrittäisi tuoda GNU-projektia paremmin esille.

Joo. Äijällä on aika kova pätemisen tarve myös niiden ihmisten parissa joita ei tekniikka kiinnosta. Tekniikan osaajat kyllä ymmärtää minkälaisen panostuksen maailmalle Stallman on tehnyt, mutta fakta on se , että ihmiset kuitenkin on enemmän kuin Linus. Eli ei mitään höpöhippejä joiden mielestä kaikki kaupallinen on pahasta vaan haluavat vaan saada asiansa tehtyä ja ymmärtävät teknisesti vapaiden ohjelmistojen edut ja haitat liiketoiminnalle kuin teknisessä mielessä. Stallman ei oikein elä tässä maailmassa.

Joku gnu/linux nimeämisnillitys on sitten tämä millä Stallman ampuu itseään-, avoimen koodin ratkaisuja- sekä vapaiden ohjelmistojen etuja jalkaan. Stallmanille on tainneet jo fiksuimmat jo todeta, että ottaa sen perkeleen Linux -kernelin ja GNU-projektin palikat, kasaa käyttikseksi ja nimeää sen GNU-järjestelmäksi. Sorsat on vapaat. Tällä tavalla se Linus sen oman käyttiksensäkin aikanoinaan teki ja sen jälkeen käyttiksiä on ilmestynyt vähä liiankin kanssa kun joka hiton nörde rakentanut omansa.
M-Kar
Huono 0
"Eihän nimessä käytetä mitään muitakaan merkittäviä komponentteja/projekteja kuten X (Window System), Gnome/KDE, Apache jne."

"mutta ei vapaiden ohjelmistojen kehityksestä merkittävä osa ole pitkään aikaan ollut pahemmin yhteydessä Free Software Foundationiin"

Väärässä olet.

Esimerkiksi GNOME on GNU:n projekti (GNU Network Object Model Environment). Lähestulkoon kaikki komentorivityökalut mitä käytät, ovat myös GNU:n. Kuten myös kääntäjät sun muut oleelliset asiat. Apache ei tee käyttöjärjestelmää, mutta GNU:n työkalut tekevät.

BSD-järjestelmät käyttävät myös GCC:tä.
zxc
Huono 1
Ehkä Stallmania harmittaa eniten se että Linus sai aikaan jotain missä FSF porukka epäonnistui. GNU:n oma käyttöjärjestelmä GNU Hurd ei ole valmis monen vuoden kehityksen jälkeen.. ja Linuxin myötä sen kehitys näyttää hiipuneen.

http://www.gnu.org/software/hurd/hurd.html

GNU ohjelmilla ja kirjastoilla on merkittävä rooli Linuxin ympärillä, mutta se kaikkein tärkein ja kaunein palikka nyt sitten vaan sattuu olemaan jonkun muun tekemä. Sitä Stallmanin on vaikea sulattaa, varsinkin kun on itse samaa kerran yrittänyt.
zulu
Huono 0
En usko että tuossa on kyse linuxin tai gnu:n suosiosta. Asioita seuraavat tietävät että heillä on oikeasti hyvinkin erilaiset näkemykset avoimesta koodista.
tai sitten ei
Huono 3
Linuxsin kernel - source code ala 386 - on kopioitu aikoinaan 1980 lopulta DDJ:ltä www.ddj.com, jos tuollaisista asioista nykyiset alikoulutetut hervannan slummikoulun kasvatit ovat koskaan kuulleetkaan ml SWOT josta koululaiset ja proffakaan eivät ollut koskaan kuulleetkaan haha hah hah te jälkeenjääneet!

Mitä ns koulutusta heh heh heee!

GPRS & IP tekniikka: Slummikoululaiset luulivat tekevansa jotakin uutta aikoinaan,

kun ko SDL-malli oli jo rakennettu STANDARTOIJIEN toimesta. Täytyyhän slummikoululaisten päteä - mutta kysessä oli pelkkä kopiointi.

Kaikkein suurin ongelma oli tuotteen testauksessa joka vei todellisuudessa ajasta n90%, jotta korjauksia voitiin tehdä.

Muu pelkkää byrokratiaa ja turhaa toimintaa.

Ei ihme kun slummioppilaiden ÄO alle 120.
Ei ihme kun slummioppilaiden
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot

11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.


Kolme vuotta sitten

Dell tuo markkinoille musteettoman tulostimen

11.02.2009 Dell tuo markkinoille mobiilitulostimen, johon ei tarvita mustetta. Tulostin on Zink-yhtiön valmistama.

.