Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Laitevalmistajat hyötyvät

Muistien hinnan lasku painaa Inteliä

Toshiban 128 gigatavun nand flash -kovalevy.
Kuva: Toshiba

4.3.2008 09:40 Prosessorivalmistaja Intel laski alkuvuoden tulosodotustaan. Syynä on muistisirujen odotettua suurempi lasku.

Intel on maailman suurin puolijohdevalmistaja. Sen mukaan nand flash -muistien hinnat ovat laskeneet odotettua enemmän. Nand-muisteja käytetään kannettavissa laitteissa, kuten digitaalikameroissa ja MP3-soittimissa.

Hinnan laskun vaikutus Intelin voittomarginaaliin on kaksi prosenttiyksikkö, kertoo uutistoimisto AP. Intelin mukaan marginaali tulee olemaan 54 prosenttia liikevaihdosta, kun aiemmin odotus oli 56 prosenttia. Arviossa on oletuksena kahden prosentin vaihtelu suuntaan tai toiseen.

Muistien halpeneminen hyödyttää tietokoneiden ja elektronisten vempainten valmistajia. Intelin pääliiketoiminta on mikroprosessorien valmistus, mutta myös muistien valmistus on sen liiketoimintaa.

Varoitus kertoo, että yhtiö on altis myös heiluville muistimarkkinoille. Intel on viidenneksi suurin muistipiirien valmistaja.

Myös Samsung Electronicsin tulokseen on vaikuttanut muistin hinnan laskujen vuoksi.

Nand flash -muistien markkinat kasvoivat viime vuonna 12 prosenttia 13,9 miljardiin dollariin. Tältä vuodelta odotetaan huomattavasti pienempää, sillä Apple on sanonut tarvitsevansa vähemmän muistipiirejä iPodeihin kuin aiemmin.

Jutun kirjoitti: Jukka Lehtinen

Jukka Lehtinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (5)

Huono 0
Prosessorivalmistaja Intel laski alkuvuoden tulosodotustaan. Syynä on muistisirujen odotettua suurempi lasku.
Digitoday
Huono 0
Hyödyttää? Auttaa? Miksi kaikki sanovat/kirjoittavat hyödyttää?
Höh...
Huono 0
"... Syynä on muistisirujen odotettua suurempi lasku."

Siis Intelille muistisiruista muodostunut lasku oli odotettua suurempi?

Vai muistisirut laski jotain mäkeä alas, vai häh?

Hartsan
Huono 0
"Intelin mukaan marginaali tulee olemaan 54 prosenttia liikevaihdosta, kun aiemmin odotus oli 56 prosenttia. "

Kyllä menee firmalla heikosti, ihan iso uutinen.
Kynä
Huono 0
Ja varmasti saa pari Intelin johtajaa tehdä seuraa Aker Yardsin toimarille huonosta tuloksesta - Intelillä vain 54 prosentin marginaali - kun taas Aker Yardsin suomen telakoilla liian hyvät tilauskirjat ja hitaat toimitukset. Voi voi porvariparkoja, kyllä menee heikosti, koskaan ei hyvin vai halutaanko meidän vain uskovan niin ;-)
Koskaan ei asiat hyvin.....
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

YouTuben perustajat uivat rahassa

10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.


Kolme vuotta sitten

Nebula suojaa pk-yritysten usb-muistit Envaultin tekniikalla

10.02.2009 Nebula on avannut uuden pk-yrityksille suunnatun tietoturvapalvelun, joka suojaa kaikkien asiakasyrityksen henkilöstön käyttämien ulkoisten usb-muistitikkujen ja -kiintolevyjen sisällön ulkopuolisilta.

.