Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Yritysverkko palveluna uudelle EMC:lle

Forten langattomuus arvossaan rakennustyömaalla

Kuva: Marja Airio/Lehtikuva

10.3.2008 11:08 Tuore talotekniikan yhtiö EMC Group hankkii tietoturvallisen yritysverkon palveluna Forte Netservicesilta.

Kokonaisratkaisu sisältää koko EMC Group Oy:n kattavan langattoman verkon, palomuurit, virustorjunnan, roskapostisuodatuksen, ohjelmistopäivitykset sekä hälytysten vastaanoton ja raportoinnin.

Vuonna 2007 syntynyt EMC-konserni muodostui useasta eri yrityksestä, joilla on ollut käytössään erilaisia tietoteknisiä ympäristöjä. Konsernin toimipisteissä on ollut monia erilaisia tietoverkkoja ja yhteyksiä yleiseen verkkoon. Jokaisella yrityksellä on ollut myös omat tietoturvaratkaisut.

EMC:n tavoitteena on yhtenäistää ja yhdistää yksittäiset ratkaisut yhdeksi helposti hallittavaksi kokonaisuudeksi.

- Työntekijämme toimivat pääsääntöisesti projektitehtävissä rakennusyhtiöiden työmailla. Yhteydet EMC:n konserniverkkoon ovat työn tehokkaan tekemisen kannalta avain asemassa. Työntekijälle on aina tukiasema mukanaan, ja kun siihen saadaan virta työmaakopista sekä myös internet-yhteys, niin työntekijämme esimerkiksi pääsee tekemään tilauksensa suoraan toiminnanohjausjärjestelmäämme, hahmottaa EMC:n business controller Timo Kostiainen tiedotteessa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Musiikkiteollisuus voitti piraatit Australiassa

26.05.2009 Australailainen oikeusistuin tuomitsi musiikkikaupan omistajan syylliseksi piratismiin. Tapaus oli maan ensimmäinen.

.