Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Classmate

Intelin halpamikro tulee Eurooppaan

20.3.2008 17:13 Intel kertoo, että sen alkujaan köyhien maiden lapsille tarkoittama halpa Classmate-matkamikro tulee kuluttajien ulottuville Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Reutersin mukaan Intel ei vielä paljastanut, mitkä pc-valmistajat tulevat tuottamaan siruyhtiön suunnittelemaa parin kolmensadan euron Classmate-mikroa.

Intelin kilpailijoina halpojen kannettavien markkinoilla ovat muun muassa OLPC:n XO-tietokone sekä Asuksen Eee PC. XO:ta on tarjottu jo vähän aikaa myös Yhdysvalloissa kehittyvien maiden lisäksi.

Suoritinyhtiö Intel oli itse asiassa aikaisemmin mukana OLPC:n XO-hankkeessa, mutta erosi vuodenvaihteen tienoilla. Silloin yhtiön edustaja sanoi, ettei Intel voinut suostua Nicholas Negroponten vaatimukseen rajoittaa Classmaten myyntiä.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Google varmuuskopioi puhelimen tiedot

10.02.2009 Google julkaisi beta-version Sync-palvelusta, joka pitää puhelimen ja Gmailin yhteystiedot ajan tasalla.

.