Lönnbergin Painon arkisto kasvaa 700 gigaa kuukaudessa

20.3.2008 12:01 Lönnbergin Painossa syntyy joka kuukausi 700 gigatavua arkistoimista vaativaa dataa. Ratkaisu jättimäiseen tallennusurakkaan löytyi muistitikulta.
Hyvän paperisen tulosteen painaminen vaatii valtavan määrän dataa. Vuosikertomus kuvineen voi olla kooltaan useita gigatavuja. Kirjapainon on pysyttävä arkistoimaan jokainen työ.
Helsinkiläisessä Lönnberg Painot Oy:ssa alan tietointensiivisyyden kanssa on eletty jo vuosia. Käytössä on ollut erilaisia tallennusvälineitä. Dataa on pidetty sisäisillä ja ulkoisilla kovalevyillä, levypalvelimilla, dvd-levyillä ja nauhoilla, mutta tuon kaiken hallitseminen on ollut työlästä.
Kuitenkin kerran käytettyä, painovalmiiksi käsiteltyä mainosta voidaan tarvita uudestaan jo huomenna, ensi viikolla tai vasta ensi vuonna. Ja asiakas on oppinut luottamaan siihen, että kirjapainosta löytyy aina kopio hänen aineistostaan.
Lönnbergin Painossa on kertynyt dataa kesästä lähtien yli kaksi teratavua. Yhden yksittäin mainostyön keskikoko on muutamia satoja megatavuja. Aineiston määrä kasvaa vuosittain noin 20 prosenttia.
Kehityspäällikkö Jyri Jokinen on painiskellut arkistointiongelman kanssa vuosia. Hän uskoo nyt löytäneensä toimivan ratkaisun, jonka kanssa voi elää myös tulevaisuudessa.
- Proact Datasystem Oy on toimittanut meille amerikkalaisen Caringon kehittämän CAStor-tallennusohjelmiston. Se on Proactin oem-tuote, jota myydään Proact Archive-nimellä.Tähänastiset kokemukset siitä ovat olleet positiivisia.
Data tallennetaan työ- ja päiväkohtaisesti kuudelle Fujitsu Siemensin kehikkopalvelimelle. Jokaisessa on muistia yksi teratavu. Tällä hetkellä kahdennettu materiaali vie 5,4 teratavua. Oikeastaan aineisto on tallennettu neljään kertaan, sillä jokaisesta aineistosta säilytetään sekä taittoversio että painovalmis pdf-versio.
Lönnbergillä järjestelmään kuuluu myös seitsemäs palvelin, joka toimii edustakoneena. Sen ansiosta käyttäjät näkevät arkistoidut aineistot tavallisina Windows-hakemistoina.
Aineistoja käsitellään niille annettujen työnumeroiden ja päivämäärien mukaan. Niitä ei ole indeksoitu erikseen. Jos asiakas tarvitsee jonkin aineisto eikä muista kuin epämääräisen ajankohdan, työnumeroa ryhdytään etsimään asiakaskohtaisen myyjän tiedoista.
Tietoja säilytetään neljä vuotta, jonka jälkeen arkistointijärjestelmä, poistaa ne automaattisesti.
Itse arkistointijärjestelmä toimii kuin ravintolan narikka. Sisään tulevalle aineistolle annetaan yksilöllinen tunnusnumero niin kuin ravintolan asiakkaalle narikkalappu. Ravintolasta lähtiessään narikkalappunsa hukannut voi saada takkinsa kuvailemalla sitä, mutta CAStorin arkistoista tiedon vaan oikealla tunnusnumerolla.
Jokisen mukaan tämä lisää myös tietoturvaa, sillä kukaan ulkopuolinen ei pääse kiinni tiedostoihin ilman tunnusnumeroita. Arkistopalvelimiin ei voi myöskään murtautua, koska ne käyttävät omaa, vain arkistointiin erikoistunutta käyttöjärjestelmää.
Koko arkistointijärjestelmä palvelimineen maksoi Lönnbergin Painolle noin 30 000 euroa. Jokinen sanoo, että hinta on korkeampi kuin nauharatkaisu olisi ollut, mutta etuna on helpompi ylläpito ja järjestelmässä mukana olevan tiedon varmistus. Järjestelmä tarkastaa jatkuvasti arkistojen oikeellisuutta ja tekee uuden varmistuskopion vioittuneesta tiedostosta. Myös järjestelmän helppo laajennettavuus on etu.
- ArkistoPystytä arkistojärjestelmä muistitikulla 20.3.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Matti Nikki ei päässyt poliisin sensuurista
26.05.2009 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland joutui jälleen keräämään silmänsä lattialta. Yhdistyksen viimeisin ihmettelyn aihe on hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Matti Nikki ei voi valittaa joutumisestaan internet-sensuurin kohteeksi.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (22)
Eli siis palvelimet tekee turvalliseksi se, että joku täysin tuntematon firma on tehnyt käyttöjärjestelmän itse?
Ehkä ihmeellistä on se, että tarvitaan kuusi palvelinta siihen että pyöritetään tiedostojärjestelmää ja tietokantaa, jota ei ole indeksoitu yhtään mitnekään jne.
Itse en ymmärrä miten tietoturvaan liittyy se, ettei yksittäisen asiakkaan MAINOKSIA voida etsiä järjestelmästä helposti. Tai edes siten, että olisi joku erillinen tietokanta, joka on suojattu kiljoonakertaisesti.
Tuntuu että on myyty ylivarusteltu järjestelmä, joka käyttökelpoisuus on erittäin huono. Mutta tyylinsä kullakin :P
Ja niitä muistitikkuja en itsekään keksinyt mistään.
Homman voi myös käsittää salakavalaksi käytännön pilaksi, jossa toimittaja on onnistunut myymään asiakkaalle muistitikuja 30 tonnilla. Sillä rahalla saa ilmeisesti 3000 4 gigan tikkua eli kapasiteettia on 12 treraa... siis sama määrä kuin on 12 teran kiintolevyssä, jotka saa parilla tonnilla lähikaupasta.