Sampo: Big bang meni hyvin

26.3.2008 17:37 Paljosta porusta huolimatta Sampo Pankki katsoo järjestelmämyllerryksen sujuneen lähes käsikirjoituksen mukaan. Jättimäisessä it-hankkeessa sattui suhteellisen vähän ikäviä yllätyksiä.
Sampo Pankin viestintäjohtaja Hannu Vuola pitää pahimpana virheenä verkkopankin reistailua.
– Emme osanneet ennakoida, että pankkiin tulee yhtenä päivänä niin paljon väkeä. Se oli 20 kertaa suurempi määrä kuin oli edellinen ennätys.
Asiakkailla oli ongelmia myös pankkikorttiensa kanssa. Vanhat pankkikortit eivät toimineet, kun Sampo Pankki oli poistanut ne etuajassa käytöstä. Päivitysongelmasta kärsi kymmeniä tuhansia asiakkaita.
Vuola ei ryhdy nimeämään syyllistä hankkeen tökkimiseen. Hän ei myöskään kerro, aikooko pankki vaatia korvausta it-kumppaneilta.
Muutostöihin osallistuivat it-jätti IBM ja pankkijärjestelmien toimittaja Primasoft. Primasoft on Sammon ja tietotekniikkatalo Tietoenatorin yhteisyritys.
Myllerryksen yhteydessä Sampo vaihtaa konesalitoimittajaa.
Sammon pankkijärjestelmät ovat pyörineet Tietoenatorin konesalissa. Uudessa mallissa pankki säilyttää suomalaisten tietoja IBM:n palvelimilla Tanskassa. Suomeen jää muutama palvelin, joita Sampo Pankki tarvitsee muun muassa varmuuskopiointiin.
Kilpailijapankkien tietotekniikkaväki joutuu kuitenkin ihastellen toteamaan, että harvoin on Suomessa tehty yhtä massiivista ja onnistunutta järjestelmämyllerrystä.
Danske Bank vaihtoi kertarysäyksellä kaikki Sammon perusjärjestelmät Danske Bankin versioihin.
– Maan rajojen yli tehtyjä big bangeja ei ole muu tehnyt kuin Danske Bank. Maan sisällä big bangejä on joskus nähty, esimerkiksi Meritan muodostettaessa, pankkiiri vertaa.
Pankkikonserni Nordea on esimerkiksi keskittänyt konesalitoimintoja Tukholman ympäristöön ja perustanut yhteisyrityksen IBM:n kanssa. Pankkijärjestelmiä Nordea ei ole kuitenkaan yhdistänyt, vaan kussakin maassa raksuttavat vanhat järjestelmät.
Danske Bank laskee saavansa säästöä siitä, että sillä on kaikkialla maailmassa yhtenäinen järjestelmä. Pankin ei tarvitse tehdä monia järjestelmäpäivityksiä. Sammon muutostöihin käytetyt 200 miljoonaa euroa maksavat itsensä takaisin.
Sampo Pankista ei myllerryksen jälkeen ole enää paljon vanhaa jäljellä.
– Joitakin Suomessa kehitettyjä tuotteita Kööpenhamina ryhtyy käyttämään, mutta en voi kertoa yksityiskohtia, Vuola kertoo.
Lähes kaikki Sampo Pankin järjestelmät ovat muuttuneet. Danske Bankin versioon ovat siirtyneet pankin kortti-, tili-, luotto-, osakevälitys-, clearing- ja julkaisujärjestelmä sekä henkilörekisteri.
Suomalaisten kehittämä nettipankki ei myöskään tehnyt vaikutusta Danske Bankiin. Finanssikonserni jättää henkiin tanskalaisten järjestelmän.
Danske Bankin perusjärjestelmiin tulevat suomenkieliset versiot tanskan, ruotsin, norjan ja englannin lisäksi.
– Suomeen meille jää vain yksi pieni rahoitusjärjestelmä, Vuola listaa.
Samassa rysäyksessä muuttui myös Sampo Pankin puhelinjärjestelmä. Sampo siirtyi nettipohjaiseen puhelinjärjestelmään ja ulkoisti vaihteen.
Puhelinpalvelut Sampo Pankki hankkii tanskalaislähtöiseltä operaattorilta TDC:ltä, joka on pankkikonsernin hovihankkija.
Tyyli muuttuu myös. Danske Bankin linjaan kuuluu tehdä kaikki itse luottokorteista lähtien.
Sampo Pankki on tehnyt vähän itse. Se turvautuu kumppaneihin. Järjestelmät se on ostanut Primasoftilta. Verkkosovelluksen on tehnyt suomalainen softatalo Meridea. Pankkikorttien varmenteet ja luotto-ominaisuudet Sampo on hankkinut Luottokunnalta.
– Meiltä lähtee neljä prosenttia liikevaihdosta, Luottokunnan toimitusjohtaja Heikki Kapanen laskee menetystä.
Sampo Pankin lähdön jälkeen yhteisyritys Primasoftin asiakkaaksi ää vahinkovakuuttaja If. Tietoenatorin toimitusjohtaja Hannu Syrjälä ei ryhdy ennakoimaan yhteisyrityksen kohtaloa.
– Danske ei valitettavasti ole meidän asiakkaamme, mutta pankki on ostanut meiltä osajärjestelmiä.
Syrjälä muistuttaa, että Tietoenatorin jää vielä pankki- ja vakuutusalaan keskittynyt liiketoimintayksikkö. Sillä on 300 miljoonan euron liikevaihto.
- ArkistoNordea kauhistelee Sampo Pankin kertarysäystä 26.3.2008
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 00:22 Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Brittilehti sekaantui sähköpostien vakoiluun
- 8.2. Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä
- 8.2. Xbox nousi vuoden ostetuimmaksi
- 8.2. @450-verkko vaihtaa tekniikkaa
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Konesalihaaveri heikensi Tiedon kannattavuutta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- 7.2. Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Windows Phone Apollon salat vuotivat 00:00
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suomalaisyritys suojelee Verizonia haavoittuvuuksilta
09.02.2007 Codenomicon Oy ja Verizon Communications, USA:n merkittävä laajakaista- ja langattomien viestintätuotteiden jakelija, kertoivat tänään yhteistyöstään. Codenomicon Defensics -tuoteperheen tietoturvatestausratkaisuja tullaan käyttämään Verizonin tuotteiden laadun ja toimivuuden varmistamiseen.
Kolme vuotta sitten
Effi: Nettipokerin esto vie loputtomaan sensuurin kierteeseen
09.02.2009 Sananvapautta ja yksityisyyttä puolustavan Electronic Frontier Finlandin, Effin mukaan nettipokerin torppaamiseksi on esitetty estolistoja kielletyille verkkokasinoille, mikä järjestön mukaan voi johtaa loputtomaan sensuurin kierteeseen.
Taloussanomat
- Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy 13:51
- S&P: Kreikalle ei riitä edes 70 prosenttia 21:15
- Trygin taival Suomessa takkuilee – myyntiä harkitaan 19:52
- Koko superjumbolaivue seulotaan siipirikkojen varalta 20:38
- OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat 15:50
- Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy” 11:26
- Näin Elop vuosi sitten: Salolla on tärkeä rooli 11:15
- Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää 12:19
- Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää 15:47
- Saadaanko huomenna päätös uudesta Kreikka-tuesta? 20:02
- » Taloussanomat.fi
-
117 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, Ei käyttöjärjestelmää), keskusyksikkö
-
96 e
Asus EeeTop PC ET2400INT-B013E (Core i5-650, 4 GB, 1 TB, 23,6, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
52 e
Fujitsu Esprimo Q1510-Q02 (Core i3-350M, 4 GB, 320 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
50 e
Asus CG8350 (Core i7-2600, 12 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-111 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-110 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-69 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-42 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö













