Norjalainen it-väki marssi kaduilla Ooxml-päätöstä vastaan

Maaliskuun lopussa Suomessa pohdittiin Ooxml:n standardisointia.
Kuva: Aleksi Moisio
10.4.2008 07:30 Noin 60 it-ammattilaista marssi Oslon keskustassa keskiviikkona osoittaen mieltään Ooxml-päätöstä vastaan. Microsoftin Ooxml hyväksyttiin maailmanlaajuiseksi standardiksi.
Äänekkään, mutta rauhanomaisen protestin osanottajien mielestä standardin hyväksyminen pakottaa Microsoftin asiakkaat pitäytymään jatkossakin yhtiö tuotteissa.
Mielenosoituksen koordinaattorina toimi Steve Pepper, joka erosi Norjan standardikomitean Standards Norwayn puheenjohtajan tehtävästä. Eron syy oli se, että Pepper vastusti enemmistön kantaa, joka antoi tukensa Ooxml:n hyväksymiselle.
Pepperin mukaan komitea ei ottanut huomioon maan ohjelmistoasiantuntijoiden kantaa ja sanoi komitean alistuneen Microsoftin painostukselle.
Standards Norway on julkaissut puolustuksekseen yksityiskohtaisen selonteon päätösprosessista ja mitätöidäkseen vastustajien väitteet.
- Käyttäjien ei tarvitse maksaa Microsoftille siitä, että he voivat lukea asiakirjoja. Meillä on jo hyvä ISO-standardi, ODF, joka sallii eri ohjelmistovalmistajien asiakirjojen avaamisen, Pepper sanoi.
Mielenosoittajat vaativat muutoksia ISOon varmistaakseen ”standardisoinnin standardisoinnin”.
Mielenosoittajat kantoivat Micro$oft: Support ODF -lakanoita. Uutistoimisto AP:n mukaan joukossa oli Opera Software ASA:n tekninen johtaja Haakon Wium Lie.
-Harvoin it-väki marssii, Lie hymyili.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Yliopiston it-väki sohelsi - krakkeri pääsi järjestelmiin
26.05.2007 Krakkeri murtautui kaksi viikkoa sitten University of Coloradon palvelimelle ja sai ulottuvilleen muun muassa 45 000 opiskelijan henkilötiedot. Yliopiston it-väen mukaan hyökkääjä pääsi järjestelmään ujuttamalla sisään madon Symantecin virustorjunnan aukosta.
Kolme vuotta sitten
Kultaiset kädenpuristukset purivat Siemensillä
26.05.2009 Monialakonserni Siemens onnistui saattamaan yt-neuvottelut päätökseen ilman irtisanomisia. Työntekijät valitsivat eropaketteja.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi

Kommentit (17)
1) Epäpätevästi laaditut - suurten firmojen lobbaamat - tekijänoikeuslait.
2) Törkeästi laadittu - suuren monopolin lobbaama - OOXML standardi.
Uskoisin että tulevaisuus näyttää, että IT-väen marssille lähtö on merkki siitä että jossain on menty pahasti metsään. Tällöin on ikävä kyllä liian myöhäistä. Vahinko on jo tapahtunut ja korjaaminen ei ole mahdollista.
WTF? Eihän tuon hyväksymisen kannalla ollut juurikaan ketään? ei ainakaan enemmistö...
Vanhentuneet ja virheelliset väitteet tekniikan puutteista eivät vakuuta ketään ja IBM:n kaupalliset motiivit ovat olleet läpinäkyviä. Lisäksi standardielimien jäsenien haukkuminen lahjotuiksi, osaamattomiksi idiooteiksi tuskin saa niitä lämpenemään vastustajien mielipiteille.
Ehkä open sourcen kannattajat kypsyvät joskus hieman aikuisemmalle tasolle,niin sitten ehkä sekin otetaan vakavasti. En kuitenkaan pidättele hengitystäni...

Kun on eri mieltä kuin sinä, on kakara?
Open sourcen tai minkä tahansa muun kuin MS:n kannattajat (myös IBM:n) ovat kuitenkin paremmalla asialla kuin sinä monopolin kannattajat.
Miten open source sovelluksia edes syntyy, jos niiden takana häärii vain kiukuttelevia kakaroita? eiköhän kuitenkin ole niin, eri ryhmistä löytyy erilaisia ihmisiä.. Uskon että myös open source:n parissa toimii "sosiaalisesti rajoittuneita" ihmisiä, mutta yleistämisesi on kyllä melko räikeää...