Googlen YouTube-filtteri lapsipornotaistoon
15.4.2008 10:04 Yhdysvaltain kadonneitten ja hyväksikäytettyjen lasten keskus NCMEC saa Googlelta teknologia-apua valtavan tietomäärän hallitsemiseen.
Vuodesta 2002 lukien NCMEC on käynyt läpi yli kolmetoista miljoonaa kuvaa ja videota lasten hyväksikäytöstä auttaakseen poliisia tunnistamaan ja pelastamaan pedofiilien uhreja. Viime vuonna tutkittiin viisi miljoonaa kuvaa.
Googlen alun perin YouTuben tekijänoikeussuodatukseen kehittämä ohjelmisto auttaa keskusta jäljittämään pedofiilejä ja havaitsemaan erilaisia kaavoja tutkittavasta materiaalista, kuten kuvissa toistuvasti esiintyviä seinäkalentereja tai vaikkapa t-paidan logoja, BBC hahmottaa.
- Sitä aina toivoo, että oma työ auttaisi lopulta tekemään jotain hyvää maailmassa ja tämä oli hämmästyttävä tilaisuus toteuttaa toive luomalla työkaluja, joilla voidaan auttaa [rikostutkimusta], löytää lapsiuhreja ja vähentää lapsipornon virtaa internetissä, tutkija Shumeet Baluja Googlelta kirjoitti blogissaan.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 16:12 Suomalaisvanhemmat taitavat netin parhaiten
- 14:50 Planeettametsästäjä sieti vikaa
- 14:28 Lisää natsoja DNA:n johtajalle
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 12:44 Harri Koponen: Kaikkien aikojen paras tulos
- 11:45 Vaasan kaupunki päästää työntekijät taas Facebookiin
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 09:40 Nettilapset pitävät kuvansa piilossa
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Obaman terrorisminyrkki varoittaa verkkovakoilusta
- 8.2. Kiina sulki verkkorikollisten koulutussivut
- 8.2. Suomi kiirehtii Kids Online -tutkimukseen
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. SAP:n pääjohtaja erosi alle vuosi nimityksensä jälkeen
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 8.2. Gmail-käyttäjiä pelotellaan tilien tuhoamisella
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 13:35 Google haastaa Facebookin Gmailin päivityksellä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 09:41 Google avasi pelätyn Street View -palvelunsa Suomessa
- 16:21 Nokia suunnittelee 10 dollarin kännykkää
- 8.2. "Tällaisia maanantaiaamuja ei tarvitse enää tulla"
- 8.2. Tämä mainos maksoi Googlelle viisi miljoonaa dollaria
- 8.2. Nokia tarjoaa Salossa vapaaehtoisia eropaketteja
- 8.2. Linus Torvalds ihastui Google-kännykkään
- 13:08 Näitä et Googlen Street View -palvelussa näe
- 8.2. Alkuperäinen Xbox tiputetaan Livestä
- 8.2. Verkon pahikset tunkevat pankkitileille
- 11:44 Kytkykaupan purku halpeni Googlen älypuhelimessa
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Nettilapset pitävät kuvansa piilossa 09:40
- Verkon pahikset tunkevat pankkitileille 16:39
- Varo ystävää verkossa 15:44
- Java-korjaus pitää Balancionin kiinni viikonlopun 14:57
- Microsoft paikkaa paljon tiistaina 14:20
- Adobe: iPhonen Flash kaatuu Appleen 16:56
- Tammikuu nosti Googlen selainta 18:12
- Osuuspankki huolestui Balancionin tietoturvasta 10:51
- Lisää
-
-110 e
Lenovo ThinkPad T410S (Core i7-620M, 4 Gt, 14,1", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
-110 e
HP Pavilion dm3-1010eo (Athlon Neo MV-40, 4 Gt, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-100 e
-
-100 e
HP Pavilion dm3-1070eo (Core 2 Duo SU7300, 4 Gt, 13,3", Win 7 Home Premium), kannettava tietokone
-
-100 e
Acer Aspire 3935 (Core 2 Duo P7550, 4 Gt, 13,3", Win Vista Home Premium), kannettava tietokone







