Kannettava hankitaan kaikille

Kuva: Jussi Nukari/Lehtikuva
17.4.2008 10:55 (päivitetty 11:04) Tietokoneiden myynti kasvaa vauhdikkaasti talouden hidastumispeloista huolimatta. Myynti auttaa kannettavien tietokoneiden vauhdittama trendi, jonka mukaan tietokone per kotitalous -mallista ollaan siirtymässä tietokone per perheenjäsen -malliin.
Maailmanlaajuinen tietokoneiden myynti kasvoi viime vuodesta 14,6 prosenttia 69,5 miljoonaan kappaleeseen vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana, kertoo tutkimusyhtiö IDC. Määrä oli odotettua 13,2 prosentin kasvua suurempi.
Tietokoneiden myynti kuitenkin laski Yhdysvalloissa, jossa talous yskähtelee. Lasku oli 3,5 prosenttia. Sen sijaan Euroopassa ja Aasissa myynti kasvoi odotettuakin enemmän.
Kuten aiemminkin, suurin osa kasvusta tuli kannettavista tietokoneista.
– Kannettavien tietokoneiden myynti muuttaa kuluttajien tietokone per kotitalous -mallin tietokone per perheenjäsen -malliin, sanoo johtaja Bob O'Donnell IDC:ltä.
Eniten tietokoneita maailmanlaajuisesti myi HP, jonka markkinaosuus oli alkuvuonna 18,6 prosenttia. Toisena markkinoilla oli Dell vajaalla 15 prosentilla. Acer kiilasi hitusen ohi Lenovon. Molemmat olivat lähes tasoissa vajaalla seitsemällä prosentilla. Toshiba oli viides viidellä prosentillaan.
Kovin kasvu markkinoilla oli Acerilla, jonka myynti kasvoi 66 prosenttia. Markkinajohtaja HP:n kasvu oli viiden kärkimerkin osalta pienintä, 27 prosenttia. Dellin, Lenovon ja Toshiban kasvu oli 20 prosenttia.
Yhdysvalloissa Acer ja Apple
kasvavat vauhdilla
Yhdysvaltojen markkinoilla tilanne oli melko lailla erilainen.
Siellä 27 prosentin osuudella markkinajohtajana oli Dell, joka kasvoi 16 prosentin vauhdilla. HP oli niukasti kakkosena 25 prosentin markkinaosuudella, mutta sen myynti ei kasvanut viime vuodesta. Acerin, Applen ja Acerin osuudet olivat noin viisi prosenttia. Acerilla kasvu oli peräti 93 prosenttia ja Applellakin 25 prosenttia.
Myös toinen tutkimusyhtiö Gartner on arvioinut tietokonemarkkinoiden alkuvuotta. Numerot ovat New York Timesin mukaan lähes samanlaiset, lukuun ottamatta Applen myyntiä. Apple ei kerro tutkimusyhtiöille myyntilukujaan, joten ne ovat valistuneita arvauksia. Gartner arvioi, että Applen myynti olisi kasvanut Yhdysvalloissa 32,5 prosenttia eli selvästi enemmän kuin IDC:n arvioi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
Venezuela julkisti kymmenen euron kännykän
26.05.2009 Venezuelan presidentti Hugo Chavez esitteli äitienpäivänä valtion toimeksiannosta suunnitellun ja todennäköisesti maailman halvimman kännykän. Valtion edustajat kiistävät, että Vergatario-puhelimella olisi mitään tekemistä peniksen tai vakoilun kanssa.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi












