Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suomalaiset jää Tanskan taakse

Yli puolet eurooppalaisista käyttää internetiä

Yli puolet eurooppalaisista käyttävät internetin palveluita, joita on esimerkiksi Youtube.
Kuva: Markku Ulander/Lehtikuva

18.4.2008 15:22 Suomalaisista yksi neljäsosa suomalaisista ei käytä internetiä. Tanskassa internet alkaa olla jo kaikkien käytössä.

Yli 250 miljoonaa eurooppalaista käyttää nykyisin internetiä säännöllisesti. Heistä 80 prosentilla on laajakaistayhteys. Julkisista palveluista 60 prosenttia on kokonaan saatavana netin kautta.

Viime vuonna internet sai lähes 40 miljoonaa uutta vakituista käyttäjää Euroopan unionissa. Lähes 40 prosenttia eurooppalaisista ei käytä internetiä lainkaan. Romaniassa 69 prosenttia, Bulgariassa 65 prosenttia ja Kreikassa 62 prosenttia väestöstä ei käytä internetiä.

Käyttäjätilastojen kärjessä ovat Tanska ja Alankomaat, joissa vain 13 prosenttia väestöstä ei käytä internetiä. Suomi on neljäntenä Ruotsin jälkeen. Suomalaisista kolme neljästä käyttää internetiä.

Luvut ovat peräisin komission raportista, jossa tarkastellaan EU:n i2010-hankkeen tähänastisia tuloksia. Tuloksista selviää myös, että kolme neljäsosaa EU:n yrityksistä, kaksi kolmasosaa kouluista ja puolet lääkäreistä käyttää nopeita internet-yhteyksiä.

Itävallassa, Tšekissä, Maltassa ja Portugalissa yrityksille tarjottavat julkiset palvelut voidaan hoitaa sataprosenttisesti netissä. Sen sijaan monet EU-maat ovat vielä kaukana tästä tavoitteesta esimerkiksi Bulgariassa vain 15 prosenttia asioista hoituu netissä.

Komissio käynnistää lähiaikoina hankkeita, joilla edistetään yleiseurooppalaisia julkisia palveluja tukemalla muun muassa sähköisen henkilöllisyyden ja sähköisten allekirjoitusten toimivuutta yli valtioiden rajojen.

Komission raportin mukaan tieto- ja viestintäteknologia-alan keskeinen haaste on sen tutkimusintensiivisyyys.

Jutun kirjoitti: Jukka Lehtinen

Jukka Lehtinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

KRP lyttää Lex Nokian

11.02.2009 Keskusrikospoliisi on huolestunut viranomaisten ja yritysten roolien sekoittumisesta.

.