Vista tökkii pk-yritysten ohjelmien kanssa

Deferon Servicen selvityksen mukaan Windows Vista aiheuttaa yhteensopivuusongelmia pk-yritysten ohjelmien kanssa.
22.4.2008 08:50 Vista-käyttöjärjestelmään siirtyminen voi olla pk-yrityksille merkittävä kustannustekijä. Järjestelmä itsessään toimii, mutta se ei useinkaan ole yhteensopiva yritysten käyttämien ohjelmien kanssa, ilmoittaa it-yritysDeferon Services.
Deferon Servicesin mukaan ongelmat ovat ratkaistavissa, mutta ne maksavat sekä aikaa että pahimmillaan kymmeniä tuhansia euroja.
- Nyt vuoden ajan myynnissä ollut Windows Vista -käyttöjärjestelmä tulee ennen pitkää syrjäyttämään XP:n, mutta siihen vaihtaminen ei suju vielä moitteettomasti. Asiakkaillemme, jotka ovat ottaneet Vistan käyttöönsä, on tullut paljon pieniä ongelmia, joita ei ole osattu ottaa huomioon, kertoo Deferon Servicesin partner Tarmo Herlevi.
Herlevi huomauttaa, että Vista ei missään tapauksessa ole huono järjestelmä, mutta niin kauan kuin se on vielä uusi ja tuore, sen ympäristössä tapahtuu enemmän ennalta arvaamattomia ongelmia.
Vista ja XP ovat keskenään niin erilaisia käyttöjärjestelmiä, että monilta ohjelmilta vaaditaan eri versiot eri järjestelmille. Se aiheuttaa Herlevin mukaan ongelmia etenkin silloin, jos osassa yrityksen koneissa on Vista ja osassa vielä XP.
- Sekaympäristön käyttäminen yrityksessä lisää ylimääräisen työn ja ylläpidon määrää, kun pitää olla erilaisia tietoturvatuotteita, kirjauskäytäntöjä ja taustaohjelmia. Esimerkiksi paljon käytössä olevilta
Explorerilta, Firefoxilta, Outlookilta ja laskutusohjelmistoilta vaaditaan eri versiot käyttöjärjestelmän mukaan.
Herlevin arvion mukaan noin 10 prosenttia pk-sektorin yrityksistä on jo ottanut Vistan käyttöönsä kaikkiin koneisiinsa. Noin 30 prosentilla se on vain osassa koneita.
- Vista on uusissa tietokoneissa oletuksena, ja asiakkaan pitää pyytää erikseen, jos tahtoo että se alaskirjataan XP:ksi. Käyttöjärjestelmän voi myös päivittää vanhaan koneeseen. Varmasti ensi vuoden aikana puolet pk-yrityksistä käyttää jo pelkkää Vistaa. Se ei kuitenkaan koskaan syrjäytä muita järjestelmiä kokonaan, vaan myös vanhemmat käyttöjärjestelmät tulevat jäämään käyttöön. Moni voi myös hypätä XP:stä suoraan Vistan jälkeen tulevaan, uuteen versioon.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 12.3. Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein
- 12.3. Googlen AdMob-kauppa ei ole kirkossa kuulutettu
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Tässä on vuoden mainosteko
- 12.3. Twitter seuloo vaaralliset verkko-osoitteet
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. FreejamTV esittelee hakkereita ja innovoijia
- 12.3. Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille
- 11.3. Virolaismies kosti If-vakuutusyhtiölle viruksella
- 11.3. HP vihjaa kilpailijan osallisuudesta rekkaryöstöihin
- 11.3. Lindén: Yle-maksu olisi lisännyt ulosottoja
- 11.3. Intel julkaisi prosessorin himopelaajille
- 11.3. Automaatti ansoitettiin 20 sekunnissa
- 11.3. Wlan päihitti datasähkön
- 11.3. Poliisi lähestyy verkkokansaa vinkkinapilla
- 11.3. Irtisanottu yritti sabotoida terroristitietokantaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 11.3. Tutkimusyhtiö: Nokia on jäänyt muista jälkeen
- 11.3. Lindén: Yle-maksu olisi lisännyt ulosottoja
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 11.3. Automaatti ansoitettiin 20 sekunnissa
- 11.3. Virolaismies kosti If-vakuutusyhtiölle viruksella
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 11.3. Wlan päihitti datasähkön
- 11.3. Nokia-laatikosta tuli slangisana lahjonnalle
- 11.3. Elisa nokittaa Soneraa formuloilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 11.3. Tutkimusyhtiö: Nokia on jäänyt muista jälkeen
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 11.3. Intel julkaisi prosessorin himopelaajille
- 11.3. Lindén: Yle-maksu olisi lisännyt ulosottoja
- 12.3. Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 11.3. Lindén: Yle-maksu olisi lisännyt ulosottoja
- 11.3. Tutkimusyhtiö: Nokia on jäänyt muista jälkeen
- 12.3. Nokian markkinaosuus onkin nyt 34 prosenttia
- 12.3. Facebook tietää pian missä luuhailet
- 12.3. Vankilaan tuomittu Harri Johannesdahl: "Ei tämä näin voi mennä"
- 11.3. Wlan päihitti datasähkön
- 12.3. Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia
- 12.3. Presidentintekijä kiillottaa nyt Directan kuvaa
- 11.3. Nokia-laatikosta tuli slangisana lahjonnalle
- 11.3. Poliisi lähestyy verkkokansaa vinkkinapilla
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Sähköisten palvelujen solmuun tartutaan uusin elkein 15:38
- Pelipalvelu tekee tietokoneista tyhmiä 13:48
- Tehokurssilla koodataan Android-sovelluksia 13:14
- Operan mobiiliselain ilmestyi Androidille 09:25
- Automaatti ansoitettiin 20 sekunnissa 15:03
- Wlan päihitti datasähkön 14:49
- Irtisanottu yritti sabotoida terroristitietokantaa 13:28
- Hyökkäys hallitsi Microsoftin korjaustiistaita 15:02
- Lisää
-
221 e
HP Compaq 8530W (Core 2 Duo T9600, 17", 4 Gt, Win Vista Business ja WinXP Pro), kannettava tietokone
-
116 e
-
75 e
Lenovo ThinkPad W510 (Core i7-820QM, 4 Gt, 15,6", Win 7 Professional), kannettava tietokone
-
71 e
-
47 e
HP 4410t Mobile Thin Client (Celeron 575, 2 Gt, 14", Windows Embedded), kannettava tietokone





