Itella petraa postinjakelua sumeahakujärjestelmällä

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
6.5.2008 16:51 Itella tehostaa sähköisen viestinvälityksen osoitteen- ja vastaanottajatunnistuksen tasoa ja laatua seka lisää postinlajitteluprosessin automaatioastetta Syslore Oy:n kehittämällä sumeahakujärjestelmällä.
Itellan ja Sysloren sopimuksen arvoksi kerrotaan neljä miljoonaa euroa. Sysloren mCorrection-sumeahakujärjestelmä otetaan käyttöön kaikissa Itellan osoitteentunnistusprosesseissa vuoteen 2010 mennessä sekä Suomessa että ulkomailla.
Vuosituhannen vaihteessa opiskelijaprojektin pohjalta syntyneelle Syslorelle kauppa on merkittävä. Kymmenen henkeä työllistävän yrityksen liikevaihto-arvio tälle vuodelle on 1,5-2 miljoonaa euroa "reilusti positiivisella tuloksella".
Järjestelmähanke on osa Itellan laajempaa kehitysohjelmaa postinlajittelun ja -jakelun uudistamiseksi Suomessa 2007-2011.
Keskitetylle ratkaisulle
osoitekyselyjä lajittelukeskuksista
Suomessa nyt tehty sopimus kattaa neljä jakelukeskusta. Ratkaisun mahdollistamaa palvelua tarjotaan Itella Viestinvälityksen tietohallintojohtaja Olli-Pekka Husarin mukaan myös ulkomailta Suomeen toimitettavien jakeluiden laadun kohottamiseen.
Sysloren mCorrection RME (receiver matching engine) -järjestelmän laskenta-algoritmien avulla puutteelliset, epätarkat ja väärät osoite- ja vastaanottajatiedot pystytään tunnistamaan. Järjestelmä toimii keskitettynä ratkaisuna, johon mm. automaattisten postinlajittelukoneiden osoitekyselyt tulevat reaaliaikaisesti verkkoyhteyden avulla eri lajittelukeskuksista.
Jos esimerkiksi saajan nimi on luettavissa, mutta osoitetiedot tunnistetaan vain osittain tai väärin, järjestelmä löytää postitietokannasta oikeat osoitetiedot jakelupistetasolle asti.
Postinlajittelun automaatioasteen kasvun lisäksi järjestelmän avulla pystytään vähentämään myös vääriin osoitteisiin toimitettua postia sekä tarkkailemaan osoitetunnistuksen ja lajitteluprosessin laatua.
Itellan sähköisten sekä niinsanottujen hybridipalveluiden osoitteen- ja vastaanottajatunnistuksen laatua ja käsittelynopeutta voidaan myös parantaa keskitetyllä ohjelmistoratkaisulla.
Sysloren mCorrection RME:n avoimet rajapinnat sekä kieliriippumattomat algoritmit mahdollistavat olemassaolevien järjestelmien ja tietojen tehokkaamman hyödyntämisen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- » Taloussanomat.fi













