Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tuotu omaan käyttöön

Kaksi dvd-piraattia tuomiolla Kotkassa

Kaksi henkilö tuomittiin Kotkassa laittomista dvd-levyistä.
Kuva: Outi Järvinen / Lehtikuva

8.5.2008 10:13 Kotkan käräjäoikeus tuomitsi alkuviikolla kahdessa erillisessä tapauksessa sakkoja piraattielokuvia omaan käyttöön tuoneille henkilöille.

Molemmat olivat tuoneet maahan noin neljäkymmentä luvatta kopioituja elokuvia. Koska henkilöt olivat vastustaneet tullin heille kirjoittamia sakkoja, tapaukset päätyivät käräjille.

Käräjäoikeus katsoi molemmissa tapauksissa, että henkilöillä oli ollut perusteltua syytä epäillä tallenteiden laillisuutta ja tuomitsi henkilöt tekijänoikeusrikkomuksista sakkoihin.

Miesten haalimat dvd-tallenteet olivat venäläisiä piraattituotteita, joissa yksi levy sisälsi jopa kymmenen elokuvaa. Sakkojen lisäksi molempien tuomittujen maksettavaksi tuli erikseen noin 1 600 euron korvaukset luvatta maahantuoduista elokuvista ja oikeudenkäyntikuluista.

Vuoden 2006 alusta lukien yhdenkin piraattitallenteen tuominen Suomeen on ollut rangaistavaa.

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry arvioi, että Suomeen maahantuotujen piraattitallenteiden määrä on laskenut vuoden 2002 huippuluvusta 3,8 miljoonasta kappaleesta ja oli vuonna 2007 reilu puoli miljoonaa.

Myös kuluttajien omien ilmoitusten mukaan piraattitallenteiden hankkiminen on vähentynyt. Tämä kävi ilmi Taloustutkimus Oy:n kesällä 2007 tekemästä tekijänoikeusbarometristä. Tutkimuksen mukaan vuonna 2006 kahdeksan prosenttia suomalaisista kertoi tuoneensa maahan piraatteja. Vuonna 2007 vastaava osuus oli neljä prosenttia. 

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (9)

Huono 0
Kotkan käräjäoikeus tuomitsi alkuviikolla kahdessa erillisessä tapauksessa sakkoja piraattielokuvia omaan käyttöön tuoneille henkilöille.
Digitoday
Huono 0
Hauskaa toi oikeudenkäyntikulujen ynnääminen yhteen noissa "korvauksissa". Veikkaan, että oikeudenkäyntikulut on kyseisessä tapauksessa ollut 1500 euroa ja 100 varsinaisia korvauksia.

Toivoisin, että ne eriteltäisiin, jotta oikea kuva välittyisi yleisölle.

Sakkojen määrä olisi kanssa kiva tietää, arvelen että tässä tapauksessa 10 päiväsakkoa, näpistyksestä saa keskimäärin 15 päiväsakkoa.
Tarkkuutta
Huono 0
Hassuinta tässä uutisessa on se, että joku yleensä OSTAA vielä piraatti levyjä. Nuo levyllä olleet elokuvat on tod.näk. ladattu netistä, josta kuka tahansa voi ladata ne ILMAISEKSI. Ja se ei ole edes laitonta (lataaminen moitittavaa -> ei rangaistusta -> laillista! ).
StapioV
Huono 0
Outo ja yleinen harhaluulo, että rankaisemattomuus tekee asiasta laillista. Laittomasti levitetyn äänitteen tai elokuvan oikeudeton lataaminen ei muutu lailliseksi sillä perusteella, että siitä ei saa rangaistusta. Tai sillä yleisellä argumentilla, että "kaikki muutkin" lataa netistä.
Tarkentaja
Huono 0
Tervetuloa tähän päivään, se ei ole "kaikki muutkin" vaan kaikki muutkin (hieman karrikoituna), se on tätä päivää, eivät vain lait ja ahneet rahastajat pysy mukana maailman menossa ja sekö on muka syy tehdä siitä laitonta?
nada
Huono 0
Piratismi-uutinen joka edes jollain tasolla on liitettävissä aitoon piratismiin. Raha vaihtaa omistajaa tässä jutussa, joten keskusteltaisiinko kopioinnista täst edes kopioimisena ja piratismistä piratisminä?
Vihdoinkin
Huono 0
"Outo ja yleinen harhaluulo, että rankaisemattomuus tekee asiasta laillista. Laittomasti levitetyn äänitteen tai elokuvan oikeudeton lataaminen ei muutu lailliseksi sillä perusteella, että siitä ei saa rangaistusta."

Harhaluulo on väärä sana... käyttäisin mieluummin sanaa harhaanjohtava. Jos joku teko on lain vastainen, miksi sitä ei sanota suoraan, vaan kierrellään: "no se on moitittavaa". Olisiko syy siinä, että lain tekijöilläkään ei ole puhtaan jauhot pussissa. Niin pitkään kun jokin ei ole kielletty laissa se on sallittua.


kopioinnista täst edes kopioimisena ja piratismistä piratisminä?

Tuo olisi kyllä todella suotavaa. Valitettavasti niin ei tulla koskaan tekämään uutisoinnin puolella. Piratismi on rikollista, kopiointi ei. Vain laittomuuksien uutisointi kerää lukijoita.
Ja olisihan siinä se vaara, että tavan kansalaisetkin tajuaisivat tämän eron. Mites se Teoston yms. propaganda sitten tehoaisi =/

StapioV
Huono 0
Luulisi että The Pirate Bayn olemassaolo olisi vähentänyt piraattituotteiden myyntiä, kun tavaran saa ilman välikäsiä. Ammattirikolliset ovat jo kauan ennen p2p:tä saaneet tuotteensa keinolla tai toisella, mutta nykyään ne on kaikkien ulottuvilla.

Ihan hyvä että on laitonta tuoda piraattituotteita. Toivottavasti kukaan ei enää syydä rahojaan piraattituotteiden myyjille.
AnttiPiraatti
Huono 0
Hauskaa toi oikeudenkäyntikulujen ynnääminen yhteen noissa "korvauksissa". Veikkaan, että oikeudenkäyntikulut on kyseisessä tapauksessa ollut 1500 euroa ja 100 varsinaisia korvauksia.

Toivoisin, että ne eriteltäisiin, jotta oikea kuva välittyisi yleisölle.

Sakkojen määrä olisi kanssa kiva tietää, arvelen että tässä tapauksessa 10 päiväsakkoa, näpistyksestä saa keskimäärin 15 päiväsakkoa.

Tekstisä lukee näin:
Sakkojen lisäksi molempien tuomittujen maksettavaksi tuli erikseen noin 1 600 euron korvaukset luvatta maahantuoduista elokuvista ja oikeudenkäyntikuluista.

Eli molemmille 1600 + sakot. Eli kenelle tarkkuutta?
Hesus
Sivut: 1 Edellinen Seuraava

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Talouskriisi ajoi verkkoliikenteen yli 25 Gbps:n päivälukeman

10.02.2009 Suomen ip-yhdysliikennepisteen Ficix ry:n kautta välitetty liikenne kasvoi vuonna 2008 noin neljänneksen eli 25 prosenttia. Helmikuun ensimmäisellä viikolla rikottiin 25 Gbps:n rajapyykki päivittäisenä huippuarvona.

.