Nettipuhelu epäonnistui, vauva kuoli

Kaikista ip-puheluista on vaikea saada paikkaansa pitäviä paikkatietoja.
8.5.2008 11:31 Sairaskohtauksen saanut kanadalainen vauva menehtyi, kun ip-puhelimella soitettu hätäpuhelu johti ambulanssin saapumiseen väärään osoitteeseen. Vaaratilanteet ovat mahdollisia myös Suomessa.
18-kuukautinen vauva kuoli viime viikolla Calgaryssa, Kanadassa epäonnistuneen ip-hätäpuhelun seurauksena.
Sairaskohtauksen saaneen vauvan täti soitti hätäpuhelun pakettipohjaisia ip-puheluita välittävän Comwave Telecom -operaattorin verkkoa käyttäen.
Comwaven puhelinkeskus ei kuitenkaan välittänyt avunpyyntöä Calgaryn hätäkeskukseen vaan tilasi ambulanssin toisella puolella Kanadaa sijaitsevaan osoitteeseen. Se oli merkitty vauvan perheen osoitteeksi Comwaven tietokannassa, raportoi yleisradioyhtiö CBC.
Perhe odotti ambulanssin saapumista puoli tuntia, jonka jälkeen he soittivat uudestaan naapurin lankalinjasta. Apu saapui liian myöhään, ja vauva menehtyi Albertan lastensairaalassa.
Kanadan viestintää säätelevä viranomainen CRTC ja teleoperaattori ovat aloittaneet tutkimukset puhelun epäonnistumisesta.
Ip-hätäpuhelut ongelma
myös Suomessa
Ip-verkoissa kulkevien hätäpuheluiden onnistumisesta kannetaan huolta myös Viestintävirastossa.
– Vastaavat ongelmat ovat mahdollisia myös Suomessa, Viestintäviraston telestandardointiyksikön päällikkö Timo Leppinen sanoo.
Perinteisen lankaverkon ja "kiinteiden" ip-puhelinlinjojen kautta soitetut puhelut välittyvät automaattisesti lähimpään hätäkeskukseen.
Ongelmia aiheuttavat kuitenkin niin sanotut nomadiset ip-puhelimet. Ne pysyvät soiton aikana paikallaan, mutta voivat vaihtaa paikkaa soittojen välillä, Leppinen kertoo.
– Lähtökohta on se, että hätäkeskus kysyy soittajan osoitetta, Leppinen muistuttaa.
Kaikki soittajat eivät kuitenkaan saa kerrotuksi osoitettaan. Silloin tulee kyseeseen puhelun paikallistaminen.
Se ei kuitenkaan onnistu ip-verkoissa totuttuun tapaan. Yrityksen ip-puhelimen lähin osoite voi osoittaa esimerkiksi ulkomaille. Hätäkeskukseen välittyvä osoite voi olla myös käyttäjän itse ilmoittama.
– Jotkut operaattorit ovat toteuttaneet kyselyn sijainnista, johon ip-puhelimen käyttäjän pitää vastata aloittaessaan puhelimen käytön.
Leppinen ei pidä tätä kuitenkaan riittävänä ratkaisuna ongelmaan. Hätäpuheluiden alkuperän paikallistaminen ei saisi perustua vapaaehtoisuuteen.
Tekniset ratkaisut paikkatietojen välittämisestä tehdään kuitenkin kansainvälisellä tasolla. Suomi ei voi lähteä sooloilemaan.
Euroopassa ip-hätäpuheluiden paikkatietojen välitykseen etsii ratkaisua telealan standardisoimisjärjestö ETSI:n projektiryhmä STF321. Sen työ on edelleen kesken.
– Tulos tullee olemaan merkittävä sen suhteen, mihin ratkaisuun Euroopassa mennään, Leppinen sanoo.
Viestintäviraston hätäliikennemääräyksen mukaan ip-puheluissa tulee pyrkiä ensisijaisesti paikkatietojen välittämiseen verkkoteknisesti.
Mikäli tämä ei ole mahdollista, ip-puhelimen käyttäjän tulee voida ilmoittaa sijaintinsa vähintään kunnan tarkkuudella ja pystyä päivittämään tietoa koska tahansa.
Jos ohjaus ei ole teknisistä syistä mahdollinen, teleoperaattorin on tiedotettava siitä asiakkaalleen.
- Lue myösSpecialist Task Force 321
- Lue myösMääräys hätäliikenteen ohjauksesta ja varmistamisesta -perustelumuistio (pdf)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen
10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.
Kolme vuotta sitten
Nokia Siemens sulkee Espoon-tehtaan
10.02.2009 Nokia Siemens Networks sulkee tehtaansa Espoossa ja irtisanoo 559 työntekijää.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- ABC-ketju ei onnistukaan ihan kaikessa 06:04
- IEA: Öljyn kysyntä laskee 14:50
- » Taloussanomat.fi
-
-295 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-216 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-108 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-87 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö














Kommentit (25)
Comwaven puhelinkeskus ei kuitenkaan välittänyt avunpyyntöä Calgaryn hätäkeskukseen vaan tilasi ambulanssin toisella puolella Kanadaa sijaitsevaan osoitteeseen. Se oli merkitty vauvan perheen osoitteeksi Comwaven tietokannassa, raportoi yleisradioyhtiö
Nykyjäänhän yritysvaihteissa pitää ohjata hätäpuhelut kuntakoodeilla oikeaan hätäpuhelunumeroon, mutta yleinen, "logaatio tuntematon" hätäpuhelunumeroa ei ole olemassa. Aika tyhmää toimintaa
No vitsit vitseinä. Matkapuhelimen paikannus ei solutietoja käyttämällä ole epätarkkuudeltaan metrien luokkaa, mutta ehkä monesti riittävä.
Yleisesti ottaen huoneistojen tunnistus on todella heikoissa kantimissa kun se perustuu suurinpiirtein hierarkiaan maa-lääni-kunta-kaupunginosa (postinumero)-katunumero-asunto, joka on epämääräinen ja muuttuva. Jokaisella määritellyllä huoneistolla pitäisi olla yksilöivä tunnus - vaikka viivakoodina ulko-ovessa.
Soittajan kertoman mukaan aluksi edes kukaan ei vastannut vaan hetken päästä operaattori soitti takaisin päin ja kyseli että onko hätä.
Puhelu ei siis yhdistynyt lähimpään 911 keskukseen vaan voip operattorin vastaavaan. Sieltä oli kyllä osoitetta tiedusteltu mutta näköjään päätetty tilata ambulanssi osoitteeseen joka heillä oli operaattorin tiedoissa - toiselle puolelle maata suurinpiirtein.
Ilmeisesti Kanadassa on käytäntönä että voip hätäpuhelut ohjautuvat operaattorien omiin keskuksiin.