Oululaiset saavat omat sähköpostit ja kotisivut ensi torstaina

Oululaiset saavat omat kotisivut ja sähköpostiosoitteet torstaista lähtien.
Kuva: Outi Järvinen / Lehtikuva
13.5.2008 10:29 Oulun kaupungin kuntalaisportaali OmaOulu.fi julkaistaan oululaisten käyttöön torstaina 15.5, ja se takaa jokaiselle kuntalaiselle oman sähköpostin ja kotisivut. OmaOulu.fi on internet-sivusto, jonka kautta asukas voi myös käyttää kaupungin tarjoamia sisältöpalveluja.
Oulun kaupungin sähköiset palvelut löytyvät tulevaisuudessa keskitetysti yhden kirjautumisen ja salasanan takaa OmaOulu.fi -palvelusta.
OmaOulu.fi -palvelun taustalla on kaupunginvaltuuston vuonna 2005 tekemä 400-vuotisjuhlalupaus, jonka myötä kuntalaisille tarjotaan oma sähköposti ja oma kotisivu. Juhlalupauksella halutaan edistää oululaisten mahdollisuuksia hyödyntää uusinta viestintäteknologiaa teknologisen osaamisen kaupungissa.
Oululaisten mukaan sähköistä asiointia varten luotu tekninen alusta on nyt valmis, ja OmaOulu-palvelun sisältöjä kehitetään oululaisilta tulevan palautteen pohjalta. Sähköisiä asiointipalveluja pyritään jatkossa lisäämään palveluun.
Tällä hetkellä OmaOulu –palvelusta löytyy esimerkiksi sähköposti, pikaviestin, sähköinen kalenteri, Oulun karttapalvelu, kaupungin avoimet työpaikat ja kaupungin sähköiset lomakkeet.
OmaOulu-palvelulla halutaan edistää oululaisten osallistumismahdollisuuksia oman kaupunkinsa toimintaan ja päätöksentekoon. Sivustolla on luettavissa esityslistat ja pöytäkirjat sekä uusimmat kuntalaisaloitteet. Sivustolta löytyvät myös yhteystiedot, uutiset ja linkit sähköisiin palveluihin.
OmaOulun käyttäjä voi myös kerätä erilaisia uutispalveluita omalle sivustolleen sekä luoda omat julkiset internet-sivut joko itselleen tai harrasteseuralle, päiväkotiryhmälle tai koululuokalle. Sisältöä omalle julkiselle internet-sivulle voi tuottaa esimerkiksi blogin ja kuva-albumin avulla.
Kuntalainen voi tehdä palveluun oman käyttäjätunnuksen joko sähköisesti esimerkiksi verkkopankkitunnusten avulla tai OmaOulu-koulutustilaisuuksien yhteydessä tehtävillä tunnuksilla. Sivustoa käytetään verkkopankkiasioinnista tutulla ssl-salausmenetelmällä suojatun yhteyden kautta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Kuluttajavirasto: Keittiö.netin konkurssi sisälsi ongelmia
11.02.2009 Koti-Idean ja Keittiö.netin konkurssitapaukset osoittavat Kuluttajaviraston mukaan jälleen kerran, millaisia ongelmia tuotteen ennakkoon maksamiseen voi liittyä.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- » Taloussanomat.fi













