Jokeripokeri pelittää ilman kolikoita

Pelaamista Kampin keskuksessa Helsingissä. RAY aikoo ottaa ensi vuoden aikana käyttöön yli 3000 maksupääteautomaattia.
Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
21.5.2008 16:03 Ensimmäinen ilman kolikoita toimiva Jokeripokeri-peliautomaatti pärähti käyntiin Espoon Leppävaaran kauppakeskus Sellon RAY-Täyspotti-pelisalissa.
Raha-automaattiyhdistys arvelee tarjoavansa "tiettävästi ensimmäisenä maailmassa" mahdollisuuden pelata rahapelejä myös yleisenä maksuvälineenä käytettävillä sirukorteilla.
Sähköisen maksamisen kokeilu alkaa pääkaupunkiseudulta RAYn Potti- ja Täyspotti-pelisaleissa, ja ensi vuoden aikana tavoitteena on yli kolmetuhatta maksupäätteellistä automaattia. Kortinlukijan on muutamien vuosien kuluttua tarkoitus olla kaikissa pelikoneissa kolikkomaksamisen rinnalla.
RAYn mukaan valtaosa pelaamisesta tapahtuu lähivuosinakin kolikoilla, mutta uuteen maksuvaihtoehtoon on patistellut asiakkaiden taskujen enenevä tyhjeneminen metallirahasta. Vain enää reilu kolmannes päivittäistavaraostoista tehdään nykyisin käteisellä rahalla.
Oletusrajana viisikymppiä päivässä
Voisi kuvitella, että sähköinen maksaminen heikentää kykyä hahmottaa pelaamiseen kuluvia rahasummia, mutta tätä on RAYssakin mietitty. Seurauksena luotolla ei voi maksaa, ja pelaamisen päiväkohtaisena oletusrajana on 50 euroa. Rajan voi laskea heti nollaan, mutta rajan korotus tulee voimaan vasta päivän viiveellä. Pelaaja voi korottaa päiväkohtaista ylärajaa sataan euroon asti.
Aluksi koneissa toimivat Osuuspankin ja Nordean Visa Electron -kortit. Lähiviikkoina mukaan ovat tulossa myös Handelsbanken, Aktia sekä useita Säästöpankkeja ja Paikallisosuuspankkeja, RAY tiedottaa. Lisäksi jo nyt voi maksaa Osuuspankin Digirahalla.
Tulevaisuudessa mahdollisuudet laajenevat, kun Euroopan-laajuisen Sepa-maksukortin käyttö yleistyy. Perinteinen pankkikortti ei käy maksuvälineeksi.
Maksun yhteydessä kone tarkistaa myös pelaajan iän, ja voitot maksetaan sähköisesti.
Käytettävyyttä HP:n palvelimilla
HP toimitti korkean käytettävyyden NonStop-palvelimet RAYn peliautomaattien sähköiseen maksupalveluun.
Peliautomaatit generoivat erittäin suuren määrän maksutapahtumia vuodessa, ja RAYlle on tärkeää, että taustalla olevan järjestelmän käytettävyys ja tietoturva ovat kunnossa 24/7-periaatteella. Lisäksi HP:n palvelinratkaisut tarjoavat mahdollisuuden lineaariseen laajennettavuuteen.
RAYn teknologiajohtaja Pasi Riihilahti kertoo taustaratkaisun perustuvan ensinnäkin automaatin ohjelmistoon, maksupäätteen ohjelmistoon ja vielä maksuvälitysjärjestelmän ohjelmistoon. Sen jälkeen tulevat tietoliikenneratkaisut ja esimerkiksi niiden takana olevat pankkijärjestelmät.
- Kriittisiin kohtiin lukeutuu esimerkiksi maksuvälitysjärjestelmä, jonka alla HP:n NonStop-ratkaisu on, Riihilahti toteaa tulevaisuuden suuria yhtäaikaisia pelaajamääriä ajatellen. Hän uskoo myös maksuvälitysjärjestelmän softan selviävän huomattavastakin kuormasta.
- Meillä on [tarvittaessa] aikaa miettiä maksuvälitysjärjestelmän arkkitehtuuri uudemman kerran, jos näyttää siltä, että esimerkiksi hitautta on luvassa.
Tietojen oikeellisuus on varmistettu useassa solmukohdassa. Maksutiedot kulkevat suojatussa verkkoyhteydessä, eikä RAY kerää pelaajista mitään henkilötietoja.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 16:47 Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 16:26 Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 16:15 Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 14:05 Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 14:02 Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 14:00 Comptel puolittaa osingon
- 13:41 Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 13:37 Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 12:37 Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10:03 Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 09:48 Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 07:00 FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 09:22 Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Alcatel-Lucent irtisanoo tuhansia
10.02.2007 Telelaitevalmistaja Alcatel-Lucent irtisanoo 3 500 työntekijää. Ranskalais - amerikkalaisen yhtiön toiminnallinen tulos romahti viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 21 miljoonaan euroon, ja irtisanomiset ovat yhtiön mukaan tarpeen suunnan muuttamiseksi.
Kolme vuotta sitten
Tuntien viive haittaa hätätekstiviestejä
10.02.2009 Massatekstiviestien lähettäminen hätätilanteissa onnistuu periaatteessa jo, mutta viive voi olla ratkaisevan pitkä, jopa tunteja.
Taloussanomat
- Koulutettu, ole iloinen huonosta palkastasi 06:01
- SK: Nokia ulkoisti lokakuussa – Accenture jakaa jo eropaketteja 20:59
- Suoraan Wall Streetiltä: "Olen nyt alfauros" 20:24
- Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei 16:22
- Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista" 15:01
- Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin 15:39
- Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen 10:07
- USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän 17:32
- Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua 13:01
- Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat 17:12
- » Taloussanomat.fi












