Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
LVM uskoo hallittuun siirtymään

Eurooppa hurjana IPv6-tavoitteissaan

Netin pelätään olevan "täynnä" parin vuoden päästä. Kuva Etelä-Kalifornian tietojenkäsittely instituutin näkyvän internetin kartoituksesta vuodelta 2007.
Kuva: Etelä-Kalifornian yliopisto

30.5.2008 13:23 EU-komission tavoitteena on, että joka neljäs pääsisi verkkoon IPv6-protokollan kautta vuonna 2010. LVM luottaa hallittuun siirtymään.

Euroopan unioni on huolissaan internetin selkärangan muodostavien ip-osoitteiden riittävyydestä.

Uhkana on, etteivät uudet laitteet "mahdu" nettiin parin vuoden päästä.

Nykyisin laajassa käytössä olevan IPv4-protokollan mahdollistamien ip-osoitteiden määrän ei uskota riittävän, kun erilaiset mobiililaitteet sekä kehittyvien maiden kansalaiset tulevat ryminällä verkkoon.

Ip-protokolla muodostaa netin tukirangan. Protokollaa käyttämällä reitittimet välittävät pakettitietoa osoitteesta toiseen.

Komissaarit
huolissaan

Talousjärjestö OECD säikäytti päättäjiä taannoin julkaisemalla raportin, jossa ennustetaan internetin osoiteavaruuden täyttyvän pikapuolin.

Raportissa patistellaan julkista sektoria ja maiden hallituksia nopeuttamaan siirtymistä uuteen IPv6-protokollaan. Uuden protokollan uskotaan ratkaisevan ongelman osoitteiden riittävyydestä.

Nyt myös Euroopan komissio on tarttunut samaan teemaan.

Komission julkaiseman kolmivuotisen suunnitelman mukaan vuonna 2010 joka neljäs käyttäjä pääsee internetiin IPv6-protokollan kautta ja käyttää tärkeitä palveluita protokollan välityksellä.

Kunnianhimoisessa suunnitelmassa komissio rohkaisee jäsenmaiden hallituksia tarttumaan toimeen julkisen sektorin siirtämisessä IPv6-protokollaan. Komissio haluaa myös lisätä tietoisuutta siirtymästä ja kannustaa operaattoreita mukaan protokollatalkoisiin.

Komission kunnianhimoinen suunnitelma on vasta alustavassa vaiheessa. Ministerineuvoston ja Euroopan parlamentin tulee hyväksyä suunnitelma ennen sen täytäntöönpanoa.

Työmäärä ei
huolestuta LVM:ää

Liikenne- ja viestintäministeriössä suhtaudutaan komission suunnitelmaan positiivisesti.

Ip-osoitteiden loppuminen ei pelota ministeriön väkeä. Tärkeää on kuitenkin tehdä siirtymä uuteen pakettiprotokollaan suunnitelmallisesti ja tietoturvakysymykset huomioon ottaen.

– Toivottavasti myös yrityksissä varauduttaisiin siirtymään, neuvotteleva virkamies Mirka Järnefelt sanoo.

Järnefelt ei ole huolestunut komission suunnitelman rasitteista EU:n jäsenmaiden viranomaisille.

– Kaikki siirtymät vaativat toimenpiteitä, Järnefelt sanoo.

Jutun kirjoitti: Aleksi Moisio

Aleksi Moisio

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Googlen haastaja liehittelee mediataloja

26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.


Kolme vuotta sitten

F-Secure tarjoaa Mac-tietoturvaa testiin

26.05.2009 Tietoturvayhtiö F-Secure uusii tietoturvapakettiaan. Applen koneiden suosion kasvaessa F-Secure aikoo tarjota Maceille virustorjuntaohjelmaa. Ensimmäinen versio on nyt ladattavissa ilmaiseen testiin.

.