Eläkeläisillä huimaa kasvua tietokoneen käytössä

Lähes kaikki suomalaiset ovat käyttäneet tietokonetta.
3.6.2008 09:31 Lähes 90 prosenttia kaikista 18–64-vuotiaista eli 2,9 miljoonaa suomalaista käyttää tietokonetta. Miehistä käyttäjiä oli 87 ja naisista 90 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.
Tilastokeskuksen mukaan tietokoneen käyttöä mitattiin aikuiskoulutustutkimuksessa eri tavoin vuosina 2000 ja 2006, mutta kasvua voidaan arvioida olleen 20 prosenttiyksikköä.
Eniten tietokoneen käyttöä ovat tällä vuosituhannella lisänneet yli 54-vuotiaat, joista vuonna 2006 jo 70 prosenttia ilmoitti käyttävänsä tietokonetta. Tietokonetta käyttäviä oli vuonna 2000 noin puolet tästä.
Vuonna 2006 alle 35-vuotiaista lähes kaikki ja 35–44-vuotiaistakin jopa 94 prosenttia ilmoitti käyttävänsä tietokonetta.
Tietokoneen käyttö on lisääntynyt vuosina 2000–2006 eniten sitä vähiten käyttäneiden parissa. Erityisen huimaa tietokoneen käyttöasteen nousu on ollut eläkeläisillä, mutta myös maatalousyrittäjien, työntekijöiden ja muiden yrittäjien tietokoneen käyttöaste on lisääntynyt selvästi.
Vuonna 2006 eläkeläisistä 57 prosenttia, maanviljelijöistä 79 ja työntekijöistä 80 prosenttia ilmoitti käyttävänsä tietokonetta. Vastaavat osuudet vuonna 2000 olivat kolmisenkymmentä prosenttiyksikköä alhaisemmat.
Koulutustarve
vähentynyt
Tietokoneen käyttöasteen lisääntyminen ja taitojen parantuminen heijastuvat myös tietotekniikkakoulutustarpeen vähenemisenä.
Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2000 joka neljäs ja vuonna 2006 enää yhdeksän prosenttia 18–64-vuotiaista koki tarvitsevansa lisää aikuiskoulutusta juuri tietotekniikan alalta. Myös koulutukseen osallistuminen on vähentynyt.
Tietotekniikkaan liittyvään aikuiskoulutukseen osallistui vuonna 2006 noin 10 prosenttia ja vuonna 2000 noin 14 prosenttia 18-64-vuotiaista.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:20 Åbo Akademi: IPhone on ensikäyttäjälle Lumiaa helpompi
- 10:00 Nokia: Laittomia mineraaleja on vaikea valvoa
- 09:20 Googlen virhe pudotti Chrome-selaimen suosiota
- 3.2. Micronin pääjohtaja menehtyi yllättäen
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 3.2. Seuraava Test Drive on Ferrareita pullollaan
- 3.2. Facebook tekee graffitimaalarista multimiljonäärin
- 3.2. Elisan tulos parani yllättäen
- 3.2. Nettiadressi vaatii Applea suojelemaan työntekijöitä
- 3.2. Lehden Facebook-ennustus meni täysin pieleen
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta
- 3.2. Google palkkasi portsarin Android Markettiin
- 3.2. Pirate Bay suojautui FBI:n iskulta
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 2.2. IDC: Nokia myi eniten, Samsung on jo lähellä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 2.2. Ideakilpailun voittaja vähentää Soneran asiakkaiden ärtymystä
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 3.2. Reaktor poisti itsensä parhaiden työpaikkojen listalta
- 2.2. Nasa ei löytänyt natseja kuusta
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 1.2. Uusi hcg-dieettihuijaus leviää Facebookissa
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Android on yleisin vessapuhelin
- 3.2. Kim Dotcomin pelätään karkaavan
- 1.2. Painettu lämpömittari todistaa kylmäketjun toiminnan
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 1.2. Nokian Lumia 800 -puhelimelle povataan menestystä
- 3.2. Stubb hehkuttaa Lumiaa, kiroaa valtion it:n
- 1.2. Nokian Ahtisaarta verrataan Applen pääsuunnittelijaan
- 1.2. Microsoft tarjoaa Nokia Lumia 710:n ilmaiseksi USAssa
- 1.2. Apple etsii television osia
- 2.2. Yle: Ollila uskoo kolmeen käyttöjärjestelmään
- 2.2. Applelta odotetaan "outoa" tiedotustilaisuutta
- 3.2. Windows Phone Apollon salat vuotivat
- 3.2. Apple leikkasi iPhone 4S:llä yhä suuremman siivun
- 3.2. Nokia Lumia 900:n voi jo varata Yhdysvalloissa
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Windows Phone Apollon salat vuotivat 00:00
- Poliisi sulki suositun tiedostonjakopalvelun Ukrainassa 12:59
- Tynkä linkki arveluttaa? Pidennä se 16:50
- Megaupload-data: Turvassa vielä tovin 15:11
- Kim.com on tyhjää täynnä 11:50
- Suomen kyberpuolustus kiiltää vertailussa 00:41
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Matti Virtanen: Perlos ei estä irtisanomisuhkalaisia työllistymästä
04.02.2007 Perlos kiistää väitteet siitä, ettei se sallisi irtisanomisuhan alla olevia työntekijöitään työllistymästä. Toimitusjohtaja Matti Virtasen mukaan Perlos päinvastoin tukee uusia mahdollisuuksia työllistyä.
Kolme vuotta sitten
Panasonic antaa potkut 15 000:lle
04.02.2009 Panasonic passittaa kilometritehtaalle 15 000 työntekijää. Yhtiön johdon palkkoja leikataan 10–20 prosenttia.
Taloussanomat
- Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi 06:01
- Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy 06:08
- Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa 06:18
- Berlusconi vetäytyy politiikasta, ei aio enää pääministeriksi 10:39
- HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta 09:44
- Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa 15:45
- Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen 19:50
- Jättipankkeja epäillään salaliitosta 16:06
- Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan 21:08
- Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa 16:44
- » Taloussanomat.fi
-
194 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
152 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
124 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, WinXP), keskusyksikkö
-
117 e
MSI WindBox II (Atom N270, 2 GB, 160 GB, Ei käyttöjärjestelmää), keskusyksikkö
-
115 e
Asus EeeTop PC ET2400INT-B013E (Core i5-650, 4 GB, 1 TB, 23,6, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö














Kommentit (5)
Vaikka ikääntyneiden tietotekniikan käyttö lisääntyy vahvasti, niin vielä on erittäin iso joukko ikääntyneitä jotka ovat sähköisten palveluiden tavoittamattomissa.
Pikaviestin (engl. instant messenger) on tietokoneohjelma, joka sallii reaaliaikaisen viestinnän kahden tai useamman ihmisen välillä Internetissä.
Suosituin pikaviestinohjelma on windows Live Messenger.
Pikaviestimissä juttelu on yleensä kahdenkeskistä.
Chat eroaa Messengeristä siinä, että chat on monenkeskistä juttelua. chattia ylläpitää esimerkiksi Suomi24.