Microsoft tukee XP:tä vuoteen 2014

Microsoft on aiemmin jatkanut XP:n saatavuutta sekä halpakannettavissa että edullisissa pöytäkoneissa.
25.6.2008 15:46 Microsoft teki merkittävän kädenojennuksen Windows XP:n yhä vankalle käyttäjäkunnalle. Ja kenties samalla myönsi sen, ettei Windows Vista ole kiinnostanut ainakaan suuria yrityksiä halutusti.
Windows XP:n tukipalvelut, kuten tietoturvapäivitysten valmistus ja jakelu, jatkuvat aina vuoden 2014 huhtikuuhun asti, InformationWeek kertoo. Siis jopa kolmentoista vuoden päähän XP:n julkaisusta.
- Jatkuva Windows XP:n tukemme juontuu sen asian tunnustamisesta, että ihmiset pitävät Windows-pohjaiset tietokoneensa useita vuosia, johtaja Bill Veghte kirjoitti asiakaskirjeessä.
Normaalisti Microsoft katkaisee teknisen tuen käyttöjärjestelmälle viimeistään sen jälkeen, kun se on ollut markkinoilla kymmenen vuotta. Mutta XP:n kohdalla Microsoft on tehnyt muitakin poikkeuksia.
Aiemmin Microsoft oli jo esimerkiksi sallinut Windows XP:n myymisen aiottua pidempään eli kesäkuun loppuun asti. Tämä aikaraja pitää edelleen kutinsa, mutta nyt Microsoft tukee aktiivisesti käytäntöä, minkä avulla Windows Vistan voi "alentaa" XP:ksi, kiitos lisenssiehtojen porsaanreiän.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Googlen haastaja liehittelee mediataloja
26.05.2007 Norjalaisella Fastilla ei ole aikomustakaan kilpailla sanomalehtien verkkosivujen kanssa. Hakupalveluihin erikoistunut yhtiö pitää itseään mediatalojen kumppanina ja auttaa niitä ottamaan "lukijat ja mainostajat takaisin haltuunsa", kuten toimitusjohtaja John Markus Lervik asian ilmaisee.
Kolme vuotta sitten
YouTuben hitti paljastui lavastetuksi
26.05.2009 19-vuotiaalle tarjottiin mallikuvauksia, kun hän oli televisiouutisissa kertonut silminnäkijänä ampumistapauksesta.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian 20:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (13)
Vista on varmasti ihan hyvä käyttis ... parin vuoden päästä kun bugeja on korjattu, ajureiden ja softien tuki parantunut ja rauta jaksaa pyörittää (vaikkei ole high endiä)
Ei vain ole mitään syytä vaihtaa ...
Vista ei ole kertaakaan itelläni kaatunut, ja yhden kerran oon törmänny ongelmaan jossa softa ei toimi ollenkaan, ja yhden kerran softaan joka kaatuili useasti, ja tähän jälkimmäiseen löytyi päivitys.
Monet pitävät ennakkoluuloisesti Vistaa liian raskaana. Ei se nyt kummiskaan liian raskas, vaikka 2 gigaa keskusmuistia ja suht koht ok prossua vaatii (hyvään toimivuuteen), kun niitä nykyään kaikista pöytäkoneista ja kannettavista joita kaupassa myydään niin löytyy.
Harvemmin sitä vanhempaan koneeseen lähdetäänkään ostamaan mitään Vistaa, ainakaan ilman, että päivitettäisiin samalla muita tietokoneen komponentteja.
Joten, molempien käyttäjänä suosittelen ehdottomasti ubuntua ja XP:tä.
Onhan sekin skenaario ns. uusissa mini kannettavissa, että isot Vistat ei pyöri niissä. Plus moni muu asia joka Microsoftissa on heittänyt viime aikoina päin peetä.
Missä olet ollut edelliset 10v kun tuota samaa on jankattu?
Huvittavaa että linux-piiri pieni pyörii on vielä siinä uskossa että pelkkä käyttöjärjestelmä määrää sen mitä yritykset ostavat. Koittakaa nyt tajuta että kyse on koko infrasta. Jos infran puolelta kaikki muut palvelut ovat windowsin päällä (team foundation server, sharepoint, crm, erp jne. jne.) niin ei ole mitään järkeä lähteä linux-kelkkaan.
Pieniä (1-10 henkeä) ei it-alan firmoja linux voi jopa kiinnostaa. Heillä on vain se ongelma että pitäisi saada myös it-tukea sille linuxille. Sitä tarjoaa hyvin harva firma vrt. windows-tuen tarjontaan
Mitä oikein höpiset? MS tarjoaa desktop-käyttiksissä selkeästi pisimmän tuen. XP julkaistiin 2001 joten vaikka tuki loppuisi "jo" 2010 niin ei todellakaan puhuta muutamasta vuodesta. Kaiken lisäksi tuo on ns. mainstream-tukea joka on saatavilla myös yksittäisille kuluttajille. Firmoille on vielä oma tukensa joka on vielä tuota pidempi.
Huomatkaa myös että tuki toimii nimenomaan siten että käyttäjän ei tarvitse asennella mitään uusia versioita softista tms. Koskas linux-puolella saa 10-15v tuen siten että tuettuna on nimenomaan se käyttis + mukana tulevat softat? Väitänpä että tuki on nytkin sellainen että joudut aina asentamaan uusia versioita softista (= käytännössä tuetaan aina vain paria uusinta versiota eikä korjauksia backportata alaspäin).
XP saa pyöriä koneella niin pitkään kuin haluan.
Kaikki toimii, miksi vaihtaisin?