Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
"Harmittaa pirusti"

Tietokoneen futisennustus kaatui asiantuntijoiden epäuskoon

4.7.2008 15:03 "Espanjastako Euroopan mestari? Hah, ei tule tapahtumaan, Espanjahan on ikuinen alisuorittaja!"

Suurin piirtein näin asiantuntijat suhtautuivat, kun suomalaisen BayesIT:n tietokonemalli ennusti Espanjaa jalkapallon Euroopan mestariksi ennen kisoja.

- Joten kun annoimme tiedot julkaistavaksi Tiede-lehdessä (toukokuun numero), jätimme Espanjan pois, BayesIT:n toimitusjohtaja Ralf Ekholm toteaa.

Kuinka ollakaan juuri Espanja kuitenkin kruunattiin Euroopan parhaana jalkapallomaana sunnuntaina 29.6.

- Minua harmittaa aivan pirusti, Ekholm kommentoi Espanjan tiputtamista mallista.

Ekholmin konsultoimat asiantuntijat olivat hänen tuttujaan. Mutta myös muualta mediasta oli luettavissa, ettei Espanjan uskottu pärjäävän ainakaan enää kisojen loppuvaiheessa.

Saksa yllätti

BayesIT on kehittänyt BayMiner Predict -ratkaisun, joka käyttää ensin luotavaa tietämysmallia ennusteidensa tekemisiin hyvinkin erilaisista aihealueista.

Toukokuun alussa valmistunut tietäysmalli ennusti Espanjaa voittajaksi muutaman sadasosan erolla Hollantiin ja Italiaan. Näitä seurasi Tsekki, mutta ei esimerkiksi finaalissa pelannut Saksa.

Venäjän ja Turkin menestystä ei tietokonemalli taikka asiantuntijatkaan osanneet ennustaa.

Ennustekone oli käytössä myös kaksi vuotta sitten jalkapallon MM-kisoissa.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (4)

Huono 0
Juu, ei kait se ole varmaan tarkoituskaan että yleisö saisi tietoonsa realistisen ennustetun tiedon. Vaan tarjotaan sitä enneustetta markkinoille joilla hyödytään itse eniten.
FH
Ei tunnu kovin uskottavalta. Malli osasi arvata Espanjan voittajaksi, mutta Saksa, Venäjä ja Turkki puuttuivat. Eli parhaasta nelikosta vain yksi oli mukana alkuperäisessä mallissa.

Toki menetelmä voi olla hyvä, mutta tuo "ensin luotava tietämysmalli" oli pahasti pielessä.
Tutkimus kunniaan
Huono 1
Tämähän on vain paras arvaus tilastojen peusteella...Eipä kai mikään ohjelma pysty ennakkoon aavistamaan, että kuka pelaaja saa millonkin punaisen kortin tai loukkaantuu ja joukkue häviää jollekki selvästi huonommalle. Liikaa muuttujia, jotka vaikuttavat lopputulokseen
janos
Mitä pitäisi ajatella siitä, että BayesIT:n toimitusjohtaja luotti enemmän omiin tuttuikin kuin BayesIT:n tietokonemalliin?
Setä J
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna

26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.

.