Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mielikuvaa murtamaan

Microsoft: Vista ei ole enää rikki

Yrityksistä muun muassa Microsoftin vahva kumppani Intel suhtautuu varoen Vistan käyttöönottoon.

9.7.2008 10:42 Microsoft lähtee kampanjoimaan voimakkaasti kertoakseen Vistaa vierastavalle yleisölle, että käyttöjärjestelmä on lopultakin vakaa ja yhteensopiva.

Windows Vistan kuluttajamarkkinoinnista vastaava Brad Brooks puhui nöyränä yhtiönsä vuotuisessa Worldwide Partner Conferencessa Texasin Houstonissa.

- Me rikoimme monta asiaa. Tiedämme sen ja tiedämme [myös], että se tuotti teille paljon tuskaa, Brooks viittasi Vistan alkuaikoihin, kun muun muassa järjestelmän lukuisat yhteensopivuusongelmat eri laitteiden ja ohjelmistojen kanssa puhuttivat.

Mutta tämä mielikuva toimimattomasta Vistasta elää edelleen markkinoilla, Brooks tietää InformationWeekin mukaan. Microsoft aikookin käynnistää lähiaikoina mittavan mainoskampanjan, jonka arvoksi on muualla veikkailtu satoja miljoonia euroja.

Brooks myös mainitsi, että Microsoftilla on "melko äänekäs kilpailija", viitaten Appleen ja sen Vistaa kritisoivaan mainontaan. Sillä on ollut vaikutuksensa, ja nyt on Microsoftin vastaiskun vuoro.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (34)

Huono 0
"Vista ei ole enää rikki".. Juu ei varmasti ole, mutta on se silti aika laiha lohtu, kun uudenkaan koneen tehot eivät riitä kuin vistaan ja antivirus + palomuuriohjelmistoon.
Sitten kun koneessa on vihdoin riittävästi potkua, tulee vastaan se pikku seikka, että yritysten ohjelmat eivät ole vista yhteensopivia.
Että eiköhän nyt suosilla jo laiteta tämä Vista mappi ö:hön ja pitäydytä XP:ssä, se kun on edes toimiva vaihtoehto.
Jepujee
Jo pari vuotta työkoneessa on ollut Vista (johtuen siitä että kehitämme softaa DX10:lle). Ja kironnut sitä melkein joka päivä. SP1:n piti parantaa tilannetta, mutta en ole havainnut merkittäviä nopeutuksia. Vistan kanssa kaikki on edelleen hidasta, oli koneessa potkua tai ei. Ihan normaali arkipäiväinen käyttö (tiedostojen kopiointi, ohjelmien käynnistäminen jne) on tuskallisen kömpelöä ja hidasta XP:hen verrattuna, missä asiat oltiin vihdoin saatu jo sujumaan. Mihin se kaikki nykykoneiden tehokkuus saadaan hukattua???

Ennen sentään pelasin kotona PC:llä muiden hommieni ohessa, mutta kyllästyin jo kauan sitten päivittämään sitä jatkuvasti. Joten hankin PS3:n kun uusimmat pelit eivät enää toimineet koneellani. Enkä ole katunut hetkeäkään. PC-pelaamisen aika on ohi. Pleikkarin rinnalle olen nyt päättänyt hankkia varsinaiseksi tietokoneekseni Linux-koneen tai Mäkin.

Goodbye Microsoft! Ainakin minun osaltani...
Turhautunut
Joidenkin tulostinvalmistajien ajureita ei edelleenkään löydy Visvalle.
Yhteensopiva, PAH!
Goodbye Microsoft! Ainakin minun osaltani...

aivan oikea johtopäätös. Helpotat näin omaa elämääsi.
Yes
Hassua että joillain koneet ovat niin hitaita muka Vistan kanssa. Ei kai oikeasti ole jotain tehosyöppöjä virus- tai tietoturhasoftia käytössä?

Itselläni Vista kaikissa koneissa eikä mitään hidasteluja ole, on sitten 32bit tai 64bit versio. Ja koneita on uudesta 3-4 vuotta vanhoihin. Lieneekö siis vika käyttiksessä vai käyttäjässä/asentajassa?
-
Vista - ja mikä tahansa Microsoftin käyttöjärjestelmä - on niin kauan rikki, kunnes se koodataan aivan puhtaalta pöydältä alkaen uudestaan.
-
Nämä ketkä väittävät omaavansa tehokkaan koneen ja itkevät sitten ettei Vista toimi tarpeeksi nopeasti, ovat pelkästään Vista-vihaajia, tai sitten heillä on asennettu kaiken maailman sontaa kone täyteen.

Jaksetaan vinkua ihan koko ajan, Vista sitä Vista tätä. Pysykää siinä XP:ssä sitten jos se kerran sen enemmän toimii. Ja jos ostat pakettikoneen jossa on Vista, ei maksa kauheasti vaivaa asentaa siihen XP ja käyttää vanhan koneen lisenssiä - mikäli vanha kone nyt poistuu käytöstä.
heh
Nämä ketkä väittävät omaavansa tehokkaan koneen ja itkevät sitten ettei Vista toimi tarpeeksi nopeasti, ovat pelkästään Vista-vihaajia, tai sitten heillä on asennettu kaiken maailman sontaa kone täyteen.

Jaksetaan vinkua ihan koko ajan, Vista sitä Vista tätä. Pysykää siinä XP:ssä sitten jos se kerran sen enemmän toimii. Ja jos ostat pakettikoneen jossa on Vista, ei maksa kauheasti vaivaa asentaa siihen XP ja käyttää vanhan koneen lisenssiä - mikäli vanha kone nyt poistuu käytöstä.

Onhan se todistettukin että vista vaatii huomattavasti enemmän resursseja koneelta, joten en usko että tämä vinkuna on aina ihan aiheetonta.
vista
Hassua että joillain koneet ovat niin hitaita muka Vistan kanssa. Ei kai oikeasti ole jotain tehosyöppöjä virus- tai tietoturhasoftia käytössä?

Työpaikalla ei välttämättä ole mahdollisuutta jättää esimerkiksi F-securen virusturvaa pois. Se vain on oltava. Ja firman politiikka sanelee mitä koneessa on oltava. Sama pätee Office-pakettiin ym. Mitään (muuta) turhaa koneessa ei ole. Vain se mitä työn kannalta on tarpeen.

En tiedä miten ja mihin konetta käytätte, mutta yksikään tuntemani kollegani ei todellakaan käyttäisi Vistaa työssään jos ei olisi vain pakko (meidän on). IT-tuen kaverikin sanoo leikillään, että hänen pitäisi varmasti etsiä joku "oikea työ", jos yritysmaailma ei olisi niin naimisissa Microsoftin kanssa.

Voi olla että Vista joillain optimoituna ja tietyissä asioissa on nopea. Ja kyllähän se toki toimii ja sitä pystyy käyttämään. Mutta moni asia voisi olla niin paljon paremmin. Oma luottamukseni koko käyttikseen on mennyt. Kaipaan vihdoin jotain uutta.

Esimerkiksi mäkit niitä käyttävien kollegoiden sanoja lainaten "vain toimivat". Nopeasti, sulavasti ja takkuilematta. Ohjelmien asennus on helppoa kuin hengittäminen.

Ja etenkin kaikenlaista säätöä ja optimointia haluan kotona välttää. Siitä on jo ihan tarpeeksi kokemusta jo 15 vuotta niitä rukkailtua. En halua että se on näin: "No ohhoh kun hidastui kun asensin tuon. No otetaan pois. Ohhoh ei se enää nopeutunutkaan kun poistin sen. No asennan nämä ajurit jos ne vaikka toimisivat. No ohhoh. Nyt tuo ei toimi. jne..."
Turhautunut
Sama valitus oli XP:stä aikoinaan! Katsotaan 3-4 vuotta eteenpäin niin windows 7 on ihan hanurista ja Vista toimii ja on aina toiminut niin mahtavasti(aika kultaa muistot). En ymmärrä miksi ihmiset itkevät kun XP:n tuki jatkuu 2014 vuoteen saakka käyttäkää sitä tai ubuntua jos tuskastuttaa. Ja XP:hen on niin kevyt ja hieno ettei tarvitse konetta ikinä päivittää.
huuhaa
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna

26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.

.