Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Suosittaa kurinpitoa

Comcastille kylmää kyytiä FCC:n pomolta

Kuva: Sari Gustafsson/Lehtikuva

11.7.2008 12:13 Yhdysvaltain televalvoja FCC:n pomo Kevin Martin suosittaa, että kaapelioperaattori Comcastia rankaistaisiin internet-liikenteen estämisestä.

Comcastin tapa hillitä joidenkin tiedostovaihto-ohjelmien käyttäjien nettiliikennettä on vastoin FCC:n sääntöjä, Martin katsoo. Säännöissä taataan operaattorien asiakkaille avoin pääsy internetiin.

Uutistoimisto AP korostaa, että Martinin päätös on mahdollisesti merkittävä ennakkotapaus. Hänen on saatava telekomission kollegansa puolelleen, jotta kurinpitoon Comcastia vastaan voidaan ryhtyä. Asiasta äänestetään elokuun alussa.

Järjestöt Free Press ja Public Knowledge olivat valittaneet FCC:lle Comcastista väittäen yhtiön rikkovan verkon puolueettomuusperiaatetta, jonka mukaan kaikkea internet-liikennettä pitää kohdella tasaveroisesti.

Comcast on läpi koko prosessin tähdentänyt, että se ei ole varsinaisesti blokannut mitään liikennettä, vaan on omien sanojensa mukaan harjoittanut rajoitettua liikenteenhallintaa, jotta kaikilla asiakkailla olisi mukavaa seilata verkossa.

Kevin Martin kuitenkin toteaa, että Comcast on "keinotekoisesti" torjunut internet-pääsyä riippumatta liikenteen määrästä. Johtajan päätös vaatisi voimaan tullessaan Comcastia lopettamaan käytännön.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Turvaekspertti keplotteli kyberpuolustusrahat itselleen

10.02.2007 Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusviraston NSA:n (National Security Agency) entinen työntekijä on jäänyt kiinni valtion kyberpuolustukseen tarkoitettujen varojen ohjaamisesta laittomasti omalle yritykselleen.


Kolme vuotta sitten

Loppuvuosi oli Sanomalle vaikea

10.02.2009 Mediakonserni Sanoman liikevoitto ilman kertaeriä heikkeni, mutta liikevaihto pysyi lähes ennallaan.

.