Prosessorien päivitys tuplaa CSC:n ykköstykin tehot

CSC:n konesali Espoossa.
11.7.2008 12:14 Suomalaiset superlaskijat saavat lisää laskentatehoa, kun tieteen tietotekniikan keskus CSC päivittää tehokkaimman tietokoneensa Cray XT4:n prosessorit kaksiytimisistä neliytimisiksi. Samalla muistin määrää kasvatetaan siten, että sitä on jatkossakin vähintään yksi gigatavu suoritinydintä kohti.
CSC kertoo, että ohjelmat on käännettävä uudelleen, jotta käyttäjät saisivat lisääntyneistä tehoista kaiken irti. Tieteen tietotekiikan keskus kehottaa samalla tarkistamaan, että koodit rinnakkaistuvat mahdollisimman hyvin.
Uusissa suorittimissa pitää käyttää pakattuja (vektori) sse2-käskyjä, jotta niistä saa kaiken tehon irti. Muussa tapauksessa koodin suoritus saattaa jopa hidastua aikaisempaan verrattuna, koska uusien suorittimen kellotaajuus laskee hieman. Kääntäjät osaavat tuottaa sse2-käskyjä käyttäviä ohjelmia mutta pitää käyttää oikeita valitsimia. Joskus on myös tarvetta tehdä muutoksia lähdekoodiin.
CSC antaa neuvoja sovelluskehittäjille ja toteaa, että prosessorien välistä kommunikointia ja I/O-toimintoja kannattaa optimoida uutta konfiguraatiota silmällä pitäen koska laskennan suhteellinen nopeus verrattuna prosessorien välisen väylän nopeuteen ja I/O-väylän nopeuteen kasvaa.
Päivitetyn Crayn tiedot
1 012 AMD Opteron 2,3 GHz neliytimistä prosessoria, prosessoriytimien yhteismäärä on 4 048.
Keskusmuistia noin 4,5 teratavua
Teoreettinen laskentateho 37,68 Teraflop/s.
Sähkönkulutus n. 220kW
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Netin kuumimman osoitteen huutokauppa peruuntui
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. Google: Viacom väärensi videoita näyttämään varastetuilta
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- 19.3. Samsung tähtää kaksinumeroiseen kasvuun
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 19.3. Pelastakaa Lasten nettityölle heltisi 45 000 euroa
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Suomi ja Venäjä panevat kuriin itärajan puheluita
- 19.3. Facebook ja mokkula paljastivat mafian tappajan
- 19.3. Palmin näkymät eivät vakuuttaneet
- 19.3. Vankilan korvaava seurantapanta lähestyy
- 19.3. Kärkipelit vaihtuvat tiuhaa tahtia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 18.3. Roskaposti jyskyttää täydellä höyryllä
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Venäläinen rickroll leviää maailmalla
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 18.3. Salasanoja varastetaan Facebookin nimissä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Osakesijoittajan menestyksen salaisuus: vakoiluohjelma
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 19.3. Pimennä ikkunat, jos haluat iPad-kehittäjäksi
- 18.3. Krakkeri sai sata autoa tööttäämään
- 18.3. Nokia palkkasi menestyneitä uranaisia E72-mannekiineiksi
- 19.3. Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla
- 19.3. Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia
- 18.3. Markkinavalvoja viittasi kintaalla Jungnerin laskelmille
- 18.3. Nokia, Apple ja Google oikeudessa samalla puolella
- 19.3. Yle valittaa Digita-päätöksestä
- 19.3. Nokia ei ole enää luotetuin brändi kaikkialla Euroopassa
- 19.3. HTC tyrmää Applen patenttisyytökset
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Microsoft kiihdytti kilpailevan selaimen latauksia 15:55
- Microsoft rukkaa Windows 7:ää maltilla 15:19
- Verkkokortti altistaa HP:n tietokoneita pahanteolle 10:08
- Suomalainen Supermatrix innostaa Inteliä 16:56
- Seuraavan Internet Explorerin prototyyppi kokeiltavissa 15:15
- Ikea vaihtoi sähköpostijärjestelmää 11:21
- Intel päivitti palvelinsuorittimet 15:37
- Microsoft tarjosi maistiaisia mobiili-Windowsista 14:40
- Lisää









Kommentit (4)
CSC on opetusministeriön alaisuudessa toimiva valtionyritys, laskeminen on ilmaista vain yliopistoille (ja muille valtion instituuteille). Yritykset joutuvat kyllä maksamaan jos haluavat CSCn koneilla laskea.