Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Pyytää anteeksi

Apple hyvittää MobileMe-murheita

Kuva: Jukka Ritola / Lehtikuva

17.7.2008 09:04 Applen uusima tietojen synkronointi- ja tallennuspalvelu on kärsinyt niin suurista ongelmista, että yhtiö päätti pyytää anteeksi ja hyvittää ongelmia asiakkailleen.

MobileMe-palvelun käyttäjille lähetetyssä kirjeessä Apple lupaa kaikille 30 päivän ilmaisen jatkon tilin voimassaololle. Muutos näkyy yhtiön mukaan tilitiedoissa lähiviikkoina.

TG Dailyn mukaan Apple totesi siirtymän .Mac-palvelusta MobileMe-palveluun osoittautuneen "selvästi kivisemmäksi kuin oli toivottu".

Muun muassa iPhonen käyttäjille suunnatun palvelun piti olla kunnossa, kun uusi iPhone 3G tuli myyntiin perjantaina. Alun perin kuuden tunnin mittaiseksi tarkoitettu päivitys on edelleen jossain määrin vaiheessa.

Apple sanoi, että nyt uusien web-sovellusten pitäisi toimia jouhevasti. MobileMe-tukisivujen mukaan tällä hetkellä käyttäjät eivät esimerkiksi pääse groups.mac.comiin taikka HomePage-sovellukseen. Yksi prosentti käyttäjistä on vailla postipalvelua.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (10)

Huono 0
Apple ottanut mallia Danske Bankista...
-
Apple ottanut mallia Danske Bankista...

Danske pankki pahoitteli vasta kun asiasta oli ensin metelöity kuukausia, Apple heti seuraavalla viikolla. Danske ei tarjonnut kummoisia korvauksia kun vasta painostuksen alaisena, Apple heti kysymättä kaikille.

Mutta tottakai tämäkin on vain fanipojan läppää... (se on se punainen numero oikeassa yläkulmassa)
hfhfghgfhgf
Huono 5
Noh, itselleni ei tuo 30 päivää merkkaa mitään. Uusisin joka tapauksessa .Maccini taas vuodeksi eteenpäin. Jos sitten saan laskua lykättyä kuukaudella(99e) niin aivan sama.
Voi olla, että Apple tuppasi tuollaisen hyvityksen vain pitääkseen kuluttujat ja median hiljaisena?
Insinööri
Apple ottanut mallia Danske Bankista...
Joo, hekään eivät maksa toisten firmojen palkkoja ja estävät asiakkaitansa ostamasta ruokaa kaupasta. EIKUN...
AAPL
Voi olla, että Apple tuppasi tuollaisen hyvityksen vain pitääkseen kuluttujat ja median hiljaisena?

sitä kutsutaan myös asiakaspalveluksi...
pc:n omistava
Mutta tottakai tämäkin on vain fanipojan läppää... (se on se punainen numero oikeassa yläkulmassa)

Turha tekeytyä marttyyriksi, punaista täppää sait sen takia ;)
täppädäi
Apple ottanut mallia Danske Bankista...
Applen ja Dansken caseissa ei ole mitään muuta yhteistä kuin tietojärjestelmähäiriö. Sellaisia on aina ollut, ja tulee myös aina olemaan. Oleellista on, miten asia hoidetaan. Toinen osasi, toinen ei. Voit vaikka itse miettiä kumpi, kun olet niin näppärä kaveri.
-
Huono 1
On se hyvä, että ne ovat oppineet. Jos tulee moka, niin hyvitetään samantien, eikä kakistella. Yksi kuukausi on ihan hyvin viikon riesasta. Noi uudet ominaisuudet varmistavat taas uuden vuoden mittaisen jatkokauden.
on se hyvä
Huono 2
Hyvin Apple hoksasi ihan ite korvata omia töppäilyjään. Jos palvelussa on ollut HÄIRIÖITÄ viikon ajan ja se hyvitetään noin niin se on hyvä. Toinen asia olisi, mikäli palvelua ei olisi voinut käyttää ollenkaan viikon ajan.
Sama 7
Huono 0
Joo. Tosin eipä minulle (.MAC tilaaja useiden vuosien ajan) ole tullut minkäänlaista viestiä hyvityksistä tms. Eikä muutenkaan tuosta MobileMe migraation edistymisestä. Danske Bank sentään toimitti sentään jotain informaatiota.
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Kultaharkko yhdellä pencellä verkkohuutokaupassa

26.05.2007 Yli 1500 euron arvoinen kultaharkko meni Britanniassa kaupaksi yhdellä pencellä.


Kolme vuotta sitten

Suomen antenni-tv saa 8-10 hd-kanavaa ensi vuonna

26.05.2009 Suomen antenni-tv-lähetyksiin on tulossa miljoonahakkeella 8-10 teräväpiirtokanavaa ensi vuonna, ja päätökset siitä, kuka saa rakentaa verkon, tehdään ennen juhannusta, kertoo yksikön päällikkö Juhapekka Ristola liikenne- ja viestintäministeriöstä.

.