Maailman nopein tietokone pärjäsi myös vihreällä listalla

Lähikuva IBM:n aiemmasta supertietokoneesta.
25.7.2008 12:05 IBM otti haltuunsa kuusitoista ensimmäistä sijaa riippumattomalla listalla, jossa painotetaan superkoneiden energiasäästeliäisyyttä. Kolmossijalta löytyy maailman nopeimmaksi laskettu Roadrunner.
Green500-luokittelussa katsotaan, kuinka paljon energiaa supertietokoneet käyttävät suhteessa laskutehoonsa. Nyt kolmatta kertaa julkaistu lista todistaa tekijöidensä mukaan, että suorituskyky ja energiatehokkuus voivat elää rinnakkain.
Uuden listan kolmossijalla on nimittäin IBM:n Yhdysvaltain Los Alamos National Laboratorylle toteuttama Roadrunner, joka viimeisimmällä Top500-listalla komeilee ykkösenä.
Yli neljänsadan
IBM on juhlinut hyviä sijoituksiaan aikaisemmillakin Green500-listoilla. Edellisellä helmikuun listalla kärjessä oli Daresbury Labin IBM:n Blue Gene/P -ratkaisu Englannissa.
Nyt ykkössijan jakoivat kaksi IBM BladeCenter QS22 -klusteria, joista ensimmäinen on yhtiön oma ja toinen Fraunhofer-instituutin.
Kaikki kolme kärkikonetta ylittivät neljäsataa megaflopsia wattia kohden, siinä missä aina aikaisemmin on jääty alle neljänsadan. Kärkikaksikon lukema oli 488,14 mflops/W.
Virginia Techin professorit Kirk Cameron ja Wu Feng ideoivat vihreän listan täydentääkseen paremmin tunnettua ja nopeutta painottavaa Top500-listausta.
Uuden Green500-listan sadasta energiatehokkaimmasta koneesta 76 on IBM:n valmistamia, ja neljänkymmenen parhaan joukkoon sijoittuu vain yksi muun yhtiön supertietokone, SGI:n Altix ICE 8200EX sijalla 17.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Krakkerit töhersivät ydinturvajärjestön nettisivut
11.02.2007 Krakkerit ujuttivat keskiviikkona Kanadan ydinturvakomission web-sivujen etusivulle kuvan ydinräjähdyksestä. Komissiossa ei tiedetä, milloin palvelimelle murtauduttiin ja miten kauan krakkerit siellä viihtyivät.
Kolme vuotta sitten
Tamperelaisyhtiö herätti klassikkoflipperin henkiin iPhonella
11.02.2009 Pinball Dreaming on suomalaisvoimin toteutettu iPhone-versio maineikkaasta Amiga-flipperistä.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (2)
Esimerkiksi vuonna 2000 silloinen huippuprosessori kulutti vähemmän virtaa kuin vuoden 2008 huippuprosessori.
Ympäristön kannalta on yhdentekevää, paraneeko energiatehokkuus suhteessa laskutehoon. Energian kokonaiskulutus pitää saada alas.
Näin saatiin taas viherpestyä luontoa tuhoavat hankkeet. Kiitos Digitoday harhaanjohtavasta uutisoinnista!
Joo, ja nykyisellä huippuprosessarilla onnistuu suurempi energian käyttö että saa lisää tehoa.
Mutta oikeasti ongelma on se, että ei ymmärretä prosessorin teho ei ole pullonkaula vaan niitä tehoprossuja myydään vaikka ihmisille riittäisi vähempikin. Esimerkiksi perus WWW-käyttöön, tekstinkäsittelyyn, sähköpostiin, muusiikin kuunteluun, ja elokuviinkin riittää kyllä muutama watin prossu joita kyllä myydään. VIA:n EPIA:t on ihan päteviä vehkeitä 1.2GHz tehoillaan. Valmiita tietokoneita on vain niukasti, että pitäisi kasata itse.
35W prossu sitten riittääkin suunnilleen mihin vain, ja sillä katselee jo teräväpiirtovideoita. Tuplaydin mallia löytyy myös. On itseasiassa sellaisessakin prossua rasittavassa käytössä kuin musiikin tekeminen oikeastaan maksimi, koska koneen pitäisi olla lähes äänetön ettei melu häiritse. Näiden ja kevytkoneiden välille sitten asettuu 19W:set.
Pelikäyttö, lisäsuorituskyky kuvankäsittelyyn tai renderöintinopeuden 3D-mallinnuksessa on sitten sellainen missä 65W prossu tuo tuottavuuslisää tai yleensäkin mahdollistaa hommat. Yli 65W prossuteho alkaa mennä sitten saunakiukaaksi, pari vuotta pitempi elinkaari koneelle pelikäytössä, 3D-mallinnus tms. alkaa olla sellainen missä tässä on oikeasti mieltä.
Sen pitäisi sitten lähteä kuluttajista, että ymmärtäisivät vaatia vähävirtaisempia koneita. Oikeasti se pullokaula nyt löytyy lähinnä hitaista verkkoyhteyksistä, hitaista ohjelmistoista tai muistia liian vähä kun ohjelmistot ja tietomäärä turpoaa ja sitten sahataan kiintolevyä.