Ubuntun pahin käytettävyysongelma ei ratkea sillä että käyttöliittymään lisätään karkkia. Enemmän huomiota kannattaisi kiinnittää sovellusvalikoimaan ja varusohjelmistoihin ja niiden helppokäyttöisyyteen. Ubuntu ei toki ole pahimmasta päästä, mutta asioita voisi tehdä helpomminkin jotta linux saadaan mummojen käyttöön muutenkin kuin nörttisukulaisen virittämänä.

Viimeksi tutkin paremmin Fedora 9:n tilannetta. Sielläkin kehitystä on tapahtunut, mutta kummallisuuksiakin on edelleen. Applications on hyvin tyrkyllä vasemmassa yläkulmassa, ja sieltä löytyy tärkeimmät. Jostain syystä sinne on tupsahtanut myös OpenJDK Policy Tool, joka ehkä ei ole ihan niin jokapäiväiseen käyttöön tarkoitettu sovellus. Yksi tärkeä piirre käytettävyydessä on se, että rajataan ensimmäisenä tyrkytetyt vaihtoehdot niihin joita useimmin tarvitaan jonka jälkeen harvemmin käytetyt vaihtoehdot löytyvät tarvittaessa muualta. Applen PreferencePanes kävisi hyvin tämäntyyppisiin asioihin.

Fedorassakin näkee kuitenkin avoimen yhteisön ison haasteen siinä, että sovellukset eivät ole erityisen monipuolisia. Siksi niitä pitää olla monta erilaista, ja tästä tulee taas käytettävyysongelma. Esimerkki Fedorasta: Sound&Video -valikosta löytyy Audio CD Extractor, Movie Player, PulseAudio Volume Control (!!), Rhythmbox Music Player ja Sound Recorder. Miksi ihmeessä jokainen asia vaatii oman softansa? Jos rippaan CDn, minkä ihmeen takia pitäisi olla toinen softa ripattujen kappaleiden kuunteluun ja järjestelyyn?

No siihen ei vaadita kuin yksi ihminen joka ajattelee :) /sarcasm

Tosin käytettävyys on niin laaja käsiten, koska ei voida vain sanoa käytettävyyden olen vain joku tietty osa. Se on kokonaisuus ja kiedotaan hyvin yhteen ja sen seurauksena tulee käytettävyys.

Hyvänä esimerkkinä esim. auto. Se voi olla täydellinen ajaa, mutta jos et löydä valojen nappia niin käytettävyys on huono.

oma vaatimaton mielipiteeni taas on että mm. Ubuntu on jo pitkään ollut Windowsia ja Osx:ää "käytetävämpi". Tarjoaa riittävästi ominaisuuksia ja sopivat ohjelmat eikä tule tekemisen tielle. Esim. ilman virtuaalityöpöytiä ei vaan voisi elää ja foorumeilta löytyy vinkkiä joka lähtöön.

Ongelma vain on siinä, että on äärimmäisen vaikea saavuttaa hyvää käytettävyyttä jos kuluttajan tyypilliset käyttötapaukset palastellaan eri softiin, vieläpä niin että niissä on päällekkäisiä toimintoja. Jos käyttöjärjestelmä A hoitaa Musiikkikirjaston Ylläpito -nimisen käyttötapausryhmän yhdellä softalle ja käyttöjärjestelmä B vaatii tähän viisi eri softaa joista jokainen pitää erikseen konfiguroida, on helppo sanoa kumpi voittaa käytettävyydessä.

On myös huomattava, että tämä ei tarkoita sitä etteikö voisi olla valintoja. Kun käyttöjärjestelmää asennetaan, voidaan tehdä hyvinkin mukavasti toimivia valikoita jolloin saavutetaan sama asia eli yksinkertainen, looginen ja nopeasti toimiva työpöytä. Ihan oikeasti, ei ole mitään järkevää syytä miksi kaikki käyttäjät tarvitsisivat jatkuvasti esimerkiksi kolmea eri CD-ripperiä.

Ei, tuo on perlin perusfilosofia. Unixin filosofiaan kuuluvat 'everything is a file' ja monet pienet ohjelmat, jotka tekevät kukin yhden asian hyvin.

Valikon täyttäminen puolella tusinalla melkein samaa tekevällä ja ei-ihan-pienellä ohjelmalla ei vaikuta unix-filosofian mukaiselta.