Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Ensimmäinen vaihe arkistosta valmis

Nasa avasi mittavan kuvagallerian

Kuva: Nasa

30.7.2008 12:40 Yhdysvaltain avaruushallinto avasi internetissä kuvagallerian, joka tuo yhteen paikkaan yli kaksikymmentä erillistä kuvakokoelmaa yleisön nähtäville.

Yhdessä Internet Archiven kanssa toteutettu Nasaimages.org sisältää valokuvia, videota ja ääntä aluksi noin 140 000 kappaletta, Computerworld kertoo.

Kyse on viisivuotisen hankkeen ensimmäisestä vaiheesta, ja lopulta tarjolla on suunnitelmien mukaan miljoonittain historiallisia kuvia niin tavallisten ihmisten kuin tutkijoidenkin katseltaviksi.

Kuvia voi haun lisäksi tarkastella vaikkapa aikajanan avustuksella. Kun hiirtä liikuttaa aikajanan yllä, esiin pomppaa aina kyseiseen ajanjaksoon liittyviä kuvia, kuten Kuuhun vienyt Apollo-ohjelma 1960- ja 70-luvulla.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (2)

Huono 0
täytyy sanoa, että hienoja kuvia.
Miinuksena se, että maapallon ulkopuolisista vierailijoista tai heidän aluksistaan ei ole kuvia (vieläkään).
pj2h
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Piilaakson palkoilla Tampereella

25.05.2007 Tutkija voi tehdä uran piilaaksossa myös Suomessa, jos muutto ulkomaille ei houkuta


Kolme vuotta sitten

Väitös tukkii wlan-vuotoja

26.05.2009 Janne Lindqvist valmistautuu väittelemään yksityisyyden suojasta langattomissa verkoissa. Hän ottaa erityistarkasteluun kannettavat tietokoneet wlan-verkoissa.

.