Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Hakukonejätin suosio jatkaa kasvamistaan

Googlen suosio USA:ssa ennätyslukemiin

Hakukonejätti Google saavutti Yhdysvalloissa jo yli 70 prosentin markkinaosuuden rajapaalun.

13.8.2008 13:44 Googlen suosio hakukoneena jatkaa kasvamistaan. Yhdysvalloissa yhtiö on onnistunut tavoittamaan yli 70 prosentin osuuden hakukoneiden markkinaosuuksista.

Maailmanlaajuisesti vertailtuna Google on tällä hetkellä ylivoimaisesti suosituin hakukone. Siksi ei välttämättä ole ihme, että se on saavuttanut Yhdysvalloissa hakukoneiden markkinaosuuksissa jo 70 prosentin rajapyykin, tutkimusyhtiö Hitwise kertoo raportissaan.

Yhdysvalloissa Google on 70,77 prosentin hakukoneosuudellaan ylivoimaisesti kärjessä, ja sen perässä tulevat Yahoo 18,65 prosentin osuudellaan, Microsoftin hakukoneet (MSN Search ja Live.com) 5,36 prosentin osuudella. Hakukone Ask.com jää 3,53 prosenttiin.

Hitwisen mukaan Googlen osuus on noussut yli kymmenen prosenttiyksikköä heinäkuun 26. päivään mennessä vuoden 2006 heinäkuun 60 prosentista. 

Uusia haastajia Googlelle löytyy muun muassa entisten Googlen työntekijöiden perustamasta Cuil-hakukoneesta ja käyttäjien yhteistyöhön luottavasta Wikia-hakukoneesta.

Kuva: Hitwise

Jutun kirjoitti: Hannu Nokso-Koivisto

Hannu Nokso-Koivisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (2)

Huono 0
Yhdysvalloilla on lama ja muutenkin ongelmia löytyy joten ei ihme että USA:n menestystarina google nauttii kansansuosiota
DC
Pedon merkki! Google on selvästi antikristus!
Mjoo
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tulevaisuuden näyttötekniikka imee energiansa auringosta

26.05.2007 Monen laitteen suurin virtasyöppö on näyttö. Nyt näytöt halutaan valjastaa tuottamaan itse oma energiansa.


Kolme vuotta sitten

ISS Palvelut pystytti ideankeruumyllyn nettiin

26.05.2009 ISS Palveluissa on lähdetty panostamaan henkilökunnan ideoihin ja niiden jatkojalostamiseen. Ensimmäisenä tavoitteena on hankkia nettiohjelmiston avulla vinkkejä lisäpalvelujen myyntiin.

.