Lähes 200 000 suomalaisella kansalaisvarmenne
19.8.2008 09:32 Kesäkuun loppuun mennessä kansalaisvarmenteita oli myönnetty yhteensä 198 000:lle henkilölle. Heillä oli voimassaolevia kansalaisvarmenteita 179 900, ilmoittaa Väestörekisterikeskus..
VRK:n mukaan 64 700 henkilöä oli yhdistänyt henkilökorttiinsa sairausvakuutustietonsa.
Varmennekortilla tarkoitetaan sirullista korttia, jossa on Väestörekisterikeskuksen kansalaisvarmenne. Kansalaisvarmenne on sähköinen henkilöllisyys, joka sisältää muun muassa etunimen, sukunimen ja sähköisen asiointitunnuksen. Kansalaisvarmenteella käyttäjä voi tunnistautua julkishallinnon verkkopalveluihin ja tehdä tarvittaessa sähköisiä allekirjoituksia.
VRK julkaisi uuden
kortinlukijaohjelmiston
Väestörekisterikeskus on julkaissut uuden kortinlukijaohjelmiston, joka korvaa korvaa aiemmin Väestörekisterikeskuksen kansalais- tai organisaatiovarmennetta käyttävien käytössä olleen SetWeb-kortinlukijaohjelmiston.
VRK:n mukaan mPollux Di-gisign Client -kortinlukijaohjelmisto on ladattavissa http://www.fineid.fi -sivustolta.
Jos halutaan käyttää tunnistautumiseen varmennekorttia, tarvitaan kortin lisäksi kortinlukijalaitteen ja -ohjelmiston. Kortinlukijaohjelmisto sisältyy varmennekortin hintaan, ja sen voi ladata maksutta Väestörekisterikeskuksen FINEID-verkkosivuilta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet
26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (9)
Verkkopankkitunnuksilla ei vain aina onnistu, Sampo-pankki tunnistus ainakin viimeksi kaatoi vielä selaimen pariinkin otteeseen...
Kiitoksia, nyt löytyi, kortinlukija on ollut mielestäni aivan hyvä idea, mutta markkinointi toteutettu jotenkin oudosti, ei todella ole löytynyt siihen tapaan kuin olisi odottanut, olisin hommannut sen jo aikaa sitten, jos olisi jossain vastaan tullut, koneen etupaneeli muutenkin täynnä korttipaikkoja, vaan ei tähän korttiin sopivaa.
Sirukortinlukija on niin simppeli laite, että sen soisi yleistyvän samaan tyyliin kuin Virossakin, missä asioita onkin hoidettu merkittävästi fiksummin kuin Suomessa.
sen jälkeen on kortinlukija seisonut tyhjänä.
on vain paljon nopeampaa kirjautua verkkopankin tunnuksilla kuin joka kerta kaivaa henkilökortti lompakosta.
positiivista asiassa on se, että nyt on linuxillekin virallinen softa. kyllähän tuo kortti ja lukijat ennenkin linuxissa toimi tosin.
Kukin tavallaan. Ainakaan itse en viitsi opetella vartavasten 8-numeroista asiakastunnusta ja leikkiä sen kertakäyttöavainlukulistan kanssa. Paljon helpompaa on kaivaa hst-kortti lompakosta ja näppäillä pin-koodi kertaalleen. Tällöin siis ainakaan OP ei vaadi erikseen enää kertakäyttötunnuksia mihinkään toimenpiteeseen.