Apple: iPhone-päivitys parantaa 3G:tä

Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva
20.8.2008 14:22 Apple synnytti enemmän kysymyksiä kuin vastauksia julkaistessaan alkuviikosta iPhone 2.0.2 -ohjelmistopäivityksen. Nyt yhtiöstä sanotaan, että päivitys todella parantaa laitteen 3G:tä.
Eri käyttäjät ovat valittaneet iPhone 3G:n huonoa toimivuutta 3G-verkoissa, ja Applen on väitetty koodaavan korjaavaa ohjelmistopäivitystä.
Kun 2.0.2 ilmestyi, moni toivoi sen olevan odotettu korjaus. Jotkut kertovat 3G:n toimivan nyt paremmin, toiset eivät ole huomanneet mitään eroa. Mutta lisäksi on paljon käyttäjiä, jotka eivät ole koskaan kokeneet ongelmia.
Apple oli alun perin lähes vaiti siitä, mitä päivitys tekee, mutta yhtiön edustaja Jennifer Bowcock sanoi Associated Pressin mukaan, että päivitys "paransi kommunikaatiota 3G-verkkojen kanssa".
On makuasia, myönsikö Apple nyt ensimmäistä kertaa ongelman olemassaolon vai ei. Päivitys voi tehdä muutakin, eikä edustaja edes täsmentänyt, miten 3G:tä on viilattu.
Ainakin PC Worldin bloggaaja uskoo, että se varsinainen korjaus on vasta tulossa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta
26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.
Kolme vuotta sitten
Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet
26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (4)
Jos firma olisi sanonut, että tuleva päivitys korjaa vian (mutta näin ei ilmeisesti ole käynyt), niin Apple olisi saanut entistä enemmän negatiivista julkisuutta. Jos sitävastoin Apple olisi sanonut, että tuleva päivitys ei sisällä 3G-korjausta, olisi sekin aiheuttanut negatiivista julkisuutta.
Joten Apple valitsi edelleen hyssyttelylinjan, myöntämällä jälkikäteen että jotain parannusta 3G-yhteyteen tulee, mutta ei korjaa ongelmia kokonaan.
Ensi perjantaina julkaistaan iPhone 3G monessa eri Euroopan maassa, ilmeisesti Apple yrittää pysyä vioista hiljaa siihen asti, että suurin tungos puhelinkaupoissa on ohi. Selvää kuitenkin lienee, että Apple joutuu kutsumaan kaikki iPhone 3G puhelimet korjattavaksi. Ja siitä tulee firmalle iso lasku. Ja imagotappiot siihen päälle.
Sitäpaitsi tuo ei koske kaikki iphoneja, joten ei sieltä nyt kaikkia takaisin kutsuta. Eri asia sitten, että kuinka iso erä on kyseessä.