Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Developer Forum -tapahtumassa

Intel julkisti yhden sirun tietokoneen

Intelin uutuustuotteet ja -ratkaisut liikkuvat paljon taulutelevisioiden ympärillä.
Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

21.8.2008 09:50 Intel julkisti eilen illalla Suomen aikaa Intel Developer Forum -tapahtumassa San Franciscossa Intel Media Processor CE3100 -sirun, jossa on koko järjestelmä yhdellä sirulla.

Intelin mukaan uutuus on uuden kuluttajaelektroniikkaan suunnatun tuoteperheen ensimmäinen siru, joka perustuu tietokoneissakin käytettävään Intel-arkkitehtuuriin (IA).

CE3100:lla tähdätään sellaisiin kuluttajatuotteisiin, joilla voidaan käyttää internetiä. Sellaisia ovat esimerkiksi mediasoittimet, kaapelidigiboksit sekä digitaalitelevisiot.

Mediaprosessori, aikaisemmin tunnettu koodinimellä Canmore, yhdistää elektroniikkatuotteiden ominaisuudet hd-videotukeen, kotiteatterin ääneen verrattavan ääneen ja kehittyneeseen 3d-grafiikkaan. Samalla asiakkaat hyötyvät IA-pohjaisten laitteistojen ja ohjelmistojen yhteensopivuudesta. Tuotetoimitukset alkavat ensi kuussa. Esimerkiksi Samsung ja Toshiba ovat luvanneet siruun pohjautuvia laitteita markkinoille syyskuussa.

Intel on yhdessä asiakkaidensa kanssa tehnyt kehitystyötä useiden eri tuotteiden alueella. Tällaisia alueita ovat olleet esimerkiksi kuluttajaelektroniikka, langattomat nettipäätteet ja sulautetut tietokoneet, jotka perustuvat Intelin arkkitehtuuriin.

– Kuluttajat haluavat olla verkossa ja nauttia viihteestä paikasta ja laitteesta riippumatta. Netti vaikuttaa edelleen elämäämme uusilla tavoilla ja on nopeasti siirtymässä televisioon. Tästä menee suuri kiitos uuden sukupolven, internet-yhteyden tarjoaville elektroniikkatuotteille, kertoo Intelin Digitaalinen koti -liiketoimintaryhmän johtaja Eric Kim.

– Kun Intel toimittaa ensimmäisen järjestelmäsirulla varustetun kuluttajatuotteensa, tarjoamme samalla vahvan ja joustavan teknologiaperustan, johon koko alan innovaatiot voivat tukeutua. Tämä perusta auttaa hi tech -alaa tuomaan laitteita markkinoille nopeammin sekä rohkaisee uusien palveluiden kehittämiseen, kuten television ja netin yhdistämiseen.

Netti pääsee 
televisioon

Intel ja Yahoo! esittelivät Intel-arkkitehtuuriin perustuvan sovellusalustan televisiokanaville ja kuluttajatuotteisiin. Siinä webin avoimuus, persoonallisuus ja yhteisöllisyys yhdistyvät television yksinkertaisuuteen ja viihdeominaisuuksiin.

Intelin mukaan Widget Channel -nimellä tunnettu sovelluskehys tarjoaa uusia käyttäjäystävällisiä tapoja hyödyntää netin sisältöä television katsomisen yhteydessä.

Intel kertoi myös Intel Consumer Electronics -verkoston perustamisesta. Liittymä on laitteisto-, ohjelmisto- ja palvelutoimittajien yhteisö. Sen tavoitteena on nopeuttaa Intelin arkkitehtuuriin ja SoC:hen pohjautuvien kuluttajaelektroniikkalaitteiden toimittamista.

Verkostoon kuuluvat esimerkiksi Alticast, Futarque, Giga-Byte Technology, Tatung, Unihan Corporation, Videon Central ja VividLogic. Kumppaneille annetaan etukäteen pääsy Intelin kuluttajaelektroniikan alustoihin, millä pyritään tarjoamaan loppukäyttäjille eri ominaisuuksia omaavia laitteita.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (4)

Huono 0
Kuulostaa hienolta. Vielä hienommalta kuulostais jos nykyaikaiseen taulutv:seen dumpattais tuollaista tekniikkaa käyttäen riittävä rauta sisään, jotta voisi esim ubuntu pohjaista järjestelmää ajaa, fullhd tarkkuus riittäisi olohuone surffailuun hienosti ja linux pohjaisena tuosta järjestelmästä saisi kaiken tehon hyötykäyttöön, eikä hukkaisi sitä esim ie7:n pyörittämiseen.
Meikäläisen Masa
Kuulostaa hienolta. Vielä hienommalta kuulostais jos nykyaikaiseen taulutv:seen dumpattais tuollaista tekniikkaa käyttäen riittävä rauta sisään, jotta voisi esim ubuntu pohjaista järjestelmää ajaa, fullhd tarkkuus riittäisi olohuone surffailuun hienosti ja linux pohjaisena tuosta järjestelmästä saisi kaiken tehon hyötykäyttöön, eikä hukkaisi sitä esim ie7:n pyörittämiseen.
Meikäläisen Masa
Huono 7
Celliä telkkareihin.
Format C:
Huono 4
Celliähän taitaapi löytyä jo joistain Toshiban malleista.
Outolintu
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Kiina saa ensimmäiset Android-puhelimet

26.05.2009 Taiwanilainen matkapuhelinvalmistaja HTC alkaa kesällä myydä Android-käyttöjärjestelmään perustuvia älypuhelimia Kiinan markkinoilla. Puhelin on ensimmäinen Kiinassa saatava Android-älypuhelin.

.