Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Tehty kestämään

Kannusiltaan mallinnettiin 700 kiveä

Espoon kaupungin mukaan silta kuroo yhteen eri kulttuurit ja sukupolvet ja on kaari historiasta nykypäivään. Silta ja siihen liittyvät katutyöt maksoivat noin 1,5 miljoonaa euroa.
Kuva: Espoon kaupunki

27.8.2008 15:23 Kolmiulotteinen tietokonemallinnus oli arvossaan, kun Espoon uutta Kannusiltaa suunniteltiin. Uusi kiviholvisilta avattiin juhlallisesti Espoo-päivänä tänään keskiviikkona.

Espoon keskuksessa sijaitseva kiviholvisilta Kannusilta on kaupungin lahja asukkailleen Espoo 550 -juhlavuonna. Siltaa luonnehditaan kestäväksi ja pitkäikäiseksi verrattuna nykyaikaisiin siltoihin.

Kiviholvisillan suunnitteli diplomi-insinööri Jussi Luokkakallio Sito Oy:stä. Sillan mittatarkassa toteutuksessa käytettiin uutta tekniikkaa.

Sillan jokaisesta, noin seitsemästäsadasta kivestä tehtiin kolmiulotteisen mallinnuksen avulla mittakuva, jonka mukaan louhintapaikalla kivet sahattiin viiden millimetrin toleranssilla suunniteltuihin mittoihin.

- [Sillalla] on suhteellisen monimutkainen muoto. Ei voi sanoa, että jokainen kivi olisi erimallinen, mutta jokainen kivi piirrettiin erikseen kuvaan. Jos kiviä olisi ryhdytty piirtämään ilman 3d-mallia ja yritetty sitten sovittaa yhteen, niin virhemahdollisuudet olisivat olleet ihan toista luokkaa, siltaidean isä, projektipäällikkö Juha Saarikoski Espoon teknisestä keskuksesta painottaa mallinnuksen merkitystä.

Tällaisia viimeksi 1950-luvulla

Siinä missä esimerkiksi Kärsämäen paanukirkko rakennettiin työkaluja myöten perinteisin 1700-luvun menetelmin, otettiin uusi tekniikka suosiolla käyttöön myös itse sillan rakennusvaiheessa esimerkiksi kiviä sahatessa.

Valmiiksi sahatut kivet tuotiin rakentamisjärjestyksessä työmaalle ja juotettiin asennuslaastilla paikoilleen. Urakoitsijana oli H&P Infra Oy.

Koska kiviholvisiltoja rakennettiin Suomessa viimeksi 1950-luvulla, kaivettiin Kannusillan suunnittelun yhteydessä vanhoja suunnitelmia Tiehallinnon ja Ratahallintokeskuksen arkistoista sekä tutkittiin Tampereen teknillisen yliopiston kivirakenteiden mitoitusta koskevia julkaisuja.

Vuonna 1777 rakennettiin Espoossa Mankinjoen yli kiviholvisilta, joka on Suomen vanhin edelleen käytössä oleva silta.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (3)

Huono 0
Tässä kuule teille ihan oikea uutinen! Ei sanaakaan iPhonesta tai muusta turhasta.
Lentävä roskapönttö
Huono 0
Eikä sanaakaan siitä kuinka monta kiveä meni uusiksi väärän mallinnuksen takia ? Aika monta.
Matti
Huono 0
no tulihan se iphone tähänkin juttuun.....
vaikkakin kommentin kautta...
niimpäniin
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

EU tivaa Googlelta tietoa yksityisyyden suojasta

26.05.2007 EU haluaa selvittää, noudattaako Google Euroopan yksityisyydensuojasääntöjä. Tutkinnan ensivaiheessa Googlelle on lähetetty kysymyksiä. Hakujätti on lupautunut yhteistyöhön.


Kolme vuotta sitten

Euroopan nopein supertietokone starttasi Jülichissä

26.05.2009 Euroopan nopein ja ensimmäinen petaflop-nopeusluokan supertietokone JUGENE on otettu käyttöön saksalaisessa Jülichin laskentakeskuksessa.

.