Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
Mac- ja Linux-versio myöhemmin

Googlen selaimen saa Windowsille

Nimestään huolimatta Chrome on pelkistetyn näköinen. Uutta välilehteä avattaessa selain näyttää sivun, jossa on muun muassa pikkukuvat useimmin vierailluista sivuista.

3.9.2008 12:04 Googlen vasta paljastunut internet-selain Chrome on nyt ladattavissa betaversiona. Toistaiseksi saatavilla on vain Windows-versio.

Beta-asteella oleva selain pyrkii yhdistämään helppokäyttöisyyden ja tehokkuuden ja on saatavana 43 kielellä, myös suomeksi.

- Mielestämme selain on ikkuna internetiin. Se on työkalu, jonka avulla käyttäjät ovat vuorovaikutuksessa sisällön kanssa. On tärkeää, ettei selain ole esteenä hyvälle käyttäjäkokemukselle, sanoo Sundar Pichai, Googlen tuotteiden johdosta vastaava varapääjohtaja tiedotteessa.

- Kuten Googlen klassisella etusivulla, myös Google Chromessa on yksinkertainen käyttöliittymä ja kehittynyt ydin, jotka mahdollistavat nykyaikaisen webin saumattoman toiminnan.

Avointa lähdekoodia

Mozilla on Firefox-selaimellaan osoittanut, että Microsoftin Internet Explorer on hyvinkin haastettavissa.

Firefoxilla on erityisen vankka kannatus Suomessa, ja Wired-lehti aprikoikin taannoin, että syynä olisi open source: avoimeen lähdekoodiin perustuen vapaaehtoisilla kehittäjillä on mahdollisuus lokalisoida selain nopeammin kuin Microsoftin, joka joutuu ostamaan lokalisoinnin.

Myös Googlen Chrome julkaistiin avoimen lähdekoodin periaatteita noudattaen.

- Antamalla Google Chromen teknologian kaikkien käyttöön Google haluaa kantaa oman osansa tulevaisuuden selainten kehittämiseksi. Google myös jatkaa selaimen lisäominaisuuksien kehittämistä, yhtiö lausui.

Välilehti kaatuu, selailu jatkukoon

Google Chrome on suunniteltu helppoa navigointia ja tiedonhakua silmällä pitäen. Yhdistetty haku- ja osoiterivi esimerkiksi pyrkii viemään haluttuun paikkaan usein vain parilla näppäinpainalluksella, yhtiö hahmottaa.

Vakautta lupaa välilehtien riippumattomuus toisistaan. Ainakin Internet Explorerin käyttäjät tietävät tunteen, kun yhden välilehden jämähdys vie mukanaan koko selaimen ja kymmenen muuta välilehteä.

Chromessa jokainen välilehti toimii omana itsenäisenä prosessinaan, mikä Googlen mukaan estää joukkokaadot.

Selainta varten on rakennettu uusi JavaScript-moottori V8, jonka luvataan nopeuttavan nykyisiä sovelluksia ja mahdollistavan uudenlaisten ohjelmien toteuttamisen.

Mac- ja Linux-versio julkaistaan Googlen mukaan lähikuukausien aikana.

Jutun kirjoitti: Tuomas Linnake

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (25)

Huono 0
Selaimen EULA toteaa, että kaikki selaimen kautta välitetty tieto on Googlen omaisuutta, piste. Eli yksikään yritys ei selainta voi käyttää edes omien palveluidensa testaamiseen.

Hyvin tehty, Google!
NN
Selaimen EULA toteaa, että kaikki selaimen kautta välitetty tieto on Googlen omaisuutta, piste. Eli yksikään yritys ei selainta voi käyttää edes omien palveluidensa testaamiseen.

Hyvin tehty, Google!
NN
Selaimen EULA toteaa, että kaikki selaimen kautta välitetty tieto on Googlen omaisuutta, piste. Eli yksikään yritys ei selainta voi käyttää edes omien palveluidensa testaamiseen.

Hyvin tehty, Google!
NN
Selaimen EULA toteaa, että kaikki selaimen kautta välitetty tieto on Googlen omaisuutta, piste. Eli yksikään yritys ei selainta voi käyttää edes omien palveluidensa testaamiseen.

Hyvin tehty, Google!
NN
Selaimen EULA toteaa, että kaikki selaimen kautta välitetty tieto on Googlen omaisuutta, piste. Eli yksikään yritys ei selainta voi käyttää edes omien palveluidensa testaamiseen.

Hyvin tehty, Google!
NN
Selaimen lokalisoinnissa on ainakin selviä puutteita. Koittakaapa arvata mitä tarkoittavat "Näytä sivun alkuperä" tai "Näytä ehdotuksia liikkumisvirheille".
Gorba
IE8:ssakin on jokainen tabi oma prosessinsa, eikä yhden tabin kaatuminen enää kaada koko selainta.
IE fan club
Chromen asennus saa myös GoogleUpdaterin jylläämään taustalla. Käyttäjälle ei kerrota eikä asetuksista löydy valintaa tuon poistamiseksi. Käynnistyksen yhteydessä ja (ilmeisesti) tunnin välein ko. palvelu ottaa yhteyttä nettiin - vaikka Chrome ei siis olisi edes käytössä. Kikkare pitää manuaalisesti poistaa, jos urkkijasta(?!?) haluaa eroon. Reilu meininki. Onneksi softapalomuuri älähti kun tuntematon prosessi kaipaili nettiin.

Parasta Chromen suomennoksessa on asetuksissa "Kirjasimet ja kielet" -ikkunan kohta "Voi hitsi!", liekö kääntäjällä mennyt sonat salmuun tai loppunut sanavarasto kesken :D
gSus
Huono 2
Eulassa sanottiin myös että Google saa muokata mitä tahansa sivua jota surffaat haluamallaan tavalla.
luin eulan
Eipä tätä tee mieli edes testimielessä kokeilla niin kauan kuin saatavilla ei ole minkäänlaista roska- eli mainossuodatinta
Jani L
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

YouTuben perustajat uivat rahassa

10.02.2007 Videopalvelu YouTuben perustajat saivat yli puolen miljardin dollarin arvosta Googlen osakkeita, kun videopalvelu myytiin hakukonejätille viime vuonna. Palvelun perustaneista entisistä PayPalin työntekijöistä tuli upporikkaita pikavauhtia, sillä YouTube ehti toimia itsenäisenä vain 1,5 vuotta.


Kolme vuotta sitten

Väärä Dalai-lama innosti Twitterissä

10.02.2009 Tiibetin hengellinen johtaja ei todellisuudessa perustanut tiliä mikrobloggauspalvelu Twitteriin. Tili jäädytettiin, mutta nyt kirjoittelu jatkuu viilattuna.

.