Samsung: Blu-rayllä viisi vuotta elinaikaa
5.9.2008 07:02 Blu-raytä tukevan Samsungin johtaja ennustaa, että formaatilla on noin viisi vuotta elinaikaa, ei missään tapauksessa kymmentä.
Elinikä-arvion teki Samsungin Britannian kuluttaja-elektroniikasta vastaava johtaja Andy Griffiths. Hänen mukaansa verkkojen kautta ladattavat palvelut syövät muutamassa vuodessa fyysisen levyn.
Samsung uskoo television olevan pääasiallinen tulonlähde tulevina vuosina. Yhtiö panostaakin oled-tekniikkaan, joka hyvin ohuilla laitteilla tuottaa tarkan ja terävän kuvan. Tällä hetkellä tekniikka on liian kallista massatuotantoon.
Samalla Samsung panostaa yhteyksien parantamiseen, joka osaltaan myös nakertaa blu-rayn myyntiä.
- Vuonna 2012 pääsemme todelliseen hd-maailmaan. Kaikki televisiosta videokameraan tarjoavat terävää kuvaa. Aiomme tarjota hd-kuvaa kaikista kulmista nähtynä, Griffiths totesi Pocket-Lint -julkaisulle.
Vuosia kestänyt taistelu hd-dvd-formaattia vastaan haittasi myös voittajaa blu-raytä. Verkon kautta tapahtuvat latauspalvelut saivat lisäaikaa tekniikkojensa kehittämiseen.
Eräät asiantuntijat arvioivat, että Microsoft tuki hd-dvd:tä, koska se halusi lisäaikaa streaming-hd:n kehittämiseen, Betanews kertoi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
It-ammattilaiset ovat parhaita petipuuhissa
26.05.2009 Makuuhuoneen salat onnistuvat parhaiten tietotekniikan ammattilaisilta, osoittaa brittiläisen iltapäivälehden The Sunin siteeraama tuore brittitutkimus. Haastattelututkimukseen vastasi 2000 brittimiestä ja -naista.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (16)
Blurayn kasvu ollut nopeampaa kuin mitä DVDllä oli aikoinaan.
Tulee aina olemaan ihmisiä jotka haluavat omistaa fyysisen kopion hyllyssään.
Sitten kun kaikilla on 100mb valokuitu kotona edulliseen hintaa, nyt normi taitaa olla semmonen 1-2 eikä hitaitten "mokkuloitten" suosio auta asiaa ollenkaan.
DD saadan odottaa vielä vuosia.
Ehkä Koreassa(samsungin kotimaassa) DD suosio voi kasvaa nopeasti mutta siellä onkin jo aivan eri infra kuin mitä Euroopassa ja Jenkkilässä.
Myöskin fyysisen median korvaaminen on moninverroin helpompaa kuin odotella leffailtana että "tuleekohan se korjaaja kohta.. ai ei tule viikonloppuna.."
- "Musiikkiala tulee kuolemaan vuoden sisällä C-Kasettien
yleistymisestä."
- "Elokuva-ala tulee kuolemaan muutaman vuoden sisällä VHS
kasettien mahdollistaman kopioinnin takia."
- "Musiikkibisnes on menettänyt miljardeja piratismista
johtuen."
- "Kukaan ei koskaan tule tarvitsemaan yli 640 kb muistia."
Muistetaan että Bluray liikkuu, se voi naarmuuntua. USB muistitikku ei liiku, eikä naarmuunnu.
SSD poistaa myös kovalevyt.
DVD:lla on edelleen liian suuri jalansija elokuva markkinoinnissa -> se hidastaa BD:n nousua liikaa.
BD:n ongelmana on myös DRM sekä BD Profiilit ja niiden tuen puute laitteista, puhumattakaan BD-J (javasta) -> kun ihmiset ostavat BD laitteita viikon, kuukauden päästä ne eivät välttämättä toimi kaikilta osiltaa kun on taas tullut uusi "lisäominaisuus" jota tuetaan vasta versiossa se ja se...
Samalla verkon välityksellä välitettävät elokuvat nostavat päätään ja kehittyvät kovasti. Esimerkkinä vaikka Star Wreck.
Jos verrataan missä oltiin 5 vuotta sitten ja niin 5 vuoden päästä ollaan aimo askelilla edetty.
Pilvilinnan kommentti on aivan oikea. Tyhjänpäiväinen ennustus Samsungilta.
Hyvä kun nykyverkko kestää edes youtube 320x240 videota puhumattakaan full hd 1080p:stä.
Runkoverkon korjaus/kokonaan uusiminen on tehtävä jota pitää alkaa jo nyt miettiä.
Samsungin ennustus kuulostaa kaupallisten markkinoiden mielessä ihan oikealta, mutta tietenkin reunaehdoilla jotka lähinnä ovat ne, että katseluun saadaan joku helppo standardi iPod/iTunes tapaan ja yhteyksien nopeudet jatkavat kasvuaan kuten ovat tähän mennessä tehneet.
Se että joku täällä vikisee siitä, että vain kaupunkeihin saa ja jne.. no entä sitten kun suurin osa markkinasta on kuitenkin kaupungeissa, mutta sitähän ei täällä suomen kaltaisessa keskustan hellimässä hajasijoitusvaltiossa haluta tajuttavan.
Se että runkoverkko ei kestä on kyllä tyypillistä höpinää joka kumpuaa siitä, että projisoidaan nykyisen kaltaista toimintatapaa tulevaisuuden volyymeille 1:1 kertomalla, eikä muisteta sitä että verkon rakenne ja ohjelmistojen toimintatapa voivat muuttua.