HP:n strategisessa Suomen data centerissä sähköstä otetaan kaikki irti
9.9.2008 11:54 Tietotekniikan energiankulutus on noussut muutamassa vuodesssa globaaliksi ympäristöongelmaksi. HP puristaa Suomessa sijaitsevassa, strategisesti tärkeimpiin kuuluvassa tietokonekeskuksessaan konesalin energiatehokkuuden äärimmilleen.
HP keskittää Emea-alueen (Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka) ulkoistusliiketoiminnan tietokonekeskukset viiteen uusinta teknologiaa edustavaan data centeriin.
Kaksi näistä on jo käytössä ja toinen sijaitsee Vantaalla - ja tarkemman sijainnin kertominen vuokraisännän nimeä myöden onkin sitten tiukoilla nda-sopimuksilla estetty.
HP:n Vantaan konesalia on itse asiassa kalustettu jo vuodesta 2002 lähtien, mutta päätös sen aseman noususta yhdeksi Euroopan viidestä NGDC:stä (next generation data center) on vain noin vuoden vanha.
"Siviiilipuolelta ei
vastaavaa turvallisuutta löydy"
HP:n Suomen data center -luolaston fyysinen turvallisuus on kiinteistöpäällikkö Jyrki Laurikaisen mukaan sellaista luokkaa, että siviilipuolelta ei maailmassa vastaavaa löydy.
Konesali-infran rakentamisessa taas on hänen mukaansa kolme ratkaisevaa tekijää: käytettävyys, jäähdytysteho ja infran keskimääräinen sähkönkulutus.
Kiinteistöinfran käytettävyyden teknisessä luokittelussa HP:n konesali yltää Laurikaisen mukaan Uptime Instituutin luokittelussa tier II - tier III tietämille, mikä tarkoittaa 99,749-99,982 prosentiin käytettävyyttä.
Seuraava tavoite
yli ideaalitilan
Energiatehokkuutta kuvaava niinsanottu PUE-luku (power usage effectiveness) eli kokonaissähkönkulutuksen suhden laitteiden nimellistehoon on Uptime Instituutin luokituksissa rapasarjassa 3,2-3,5 ja tyypillisissä konesaleissa 2,4-2,6. Käytännön best practice -menetelmillä päästään Uptimen Instituutin mielestä 1,8:aan ja ideaalitapauksissa 1,6:een.
- Uusimmat PUE-tavoitteemme ovat alle 1,5:n, Laurikainen kertoo.
HP:n vajaassa kymmenessä datacenter-luolassa vuonna 2005 rakennetussa "luola 13:ssa" infrakerroin on hänen mukaansa 1,6.
- Verrattuna tyypilliseen 2,5:een tämä tarkoittaa eräälle noin 100 kilowatin nimellistehoisia palvelimia pyörittävälle asiakkaallemme pelkkänä energiansäästönä 36 prosenttia eli nykyisillä sähkönhinnoilla runsasta 50.000 euroa vuodessa.
Suomessa päästään hyödyntämään lisäksi myös niinsanottua vapaajäähdytystä, joka kytkeytyy automaattisesti päälle ulkolämpötilan laskiessa alle 13 asteen.
Kun lähestytään nollaa, vapaajäähdytyksellä pystytään tuottamaan kaikki tarvittava kylmäilma laitteiden jäähdytykseen.
HP:n Vantaan data centerissä päästiin Laurikaisen mukaan vuonna 2005 noin kahteen kilowattiin eli saunan tehoon räkkiä kohden. Tänä vuonna luku on noin 3,5 kilowattia ja kohdennetulla vesijäähdytyksellä jopa 25 kilowattia räkkiä kohden.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Nokia lopettaa Jyväskylän toimipisteen, lomauttaa Salossa
11.02.2009 Jyväskylän toimipisteen lopettaminen koskee 320 työntekijää. Nokia miettii myös 2500 työntekijän lomauttamista Salossa vaiheittain.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (3)