Pk-yrityksille ensimmäinen avaimet käteen -verkkokauppa

Sopranon verkkokauppoja koostava kauppakeskus internetissä.
11.9.2008 09:47 Soprano Oyj ilmoittaa, että se vastaa pk-yrittäjien tarpeeseen tuomalla markkinoille ensimmäisen avaimet käteen -verkkokaupan. Sitä ennen markkinoilta on puuttunut ohjelmistoratkaisu, joka toimii täyden palvelun periaatteella, yhtiö sanoo.
Sopranon mukaan Suomi laahaa edelleen Euroopan hännillä verkkokaupan kehittämisessä. Erityisesti pk-yrittäjät ovat hyödyntäneet heikosti verkkokaupan mahdollisuuksia.
– Suomessa on noin 260 000 pientä yritystä ja yrittäjää, joista isolla osalla olisi tahto lähteä kehittämään liiketoimintaansa. Markkinoilla tarjotaan kuitenkin ratkaisuja, jotka soveltuvat vain suurille yrityksille ja suurille budjeteille. Jos pk-yritykset oppivat hyödyntämään sähköisen liiketoiminnan mahdollisuuksia, olemme ison askeleen lähempänä verkkokaupan kärkimaita, sanoo Sopranon verkkokauppa-asiantuntija Riitta Auvinen.
Suomi selvä
peränpitäjä
Verkkokauppatutkimuksen mukaan neljännes verkkokauppaa harkitsevista yrittäjistä luopuu ajatuksesta, koska pitää sähköisen kauppapaikan perustamista hankalana ja epäilee oman yrityksensä it-osaamista. Suomi kuuluu verkkokaupan peränpitäjiin. Sähköistä liiketoimintaa harjoittaa alle viidennes yrityksistä, kun esimerkiksi Tanskassa vastaava luku on yli 60 prosenttia.
Suomen talouden lähennellessä taantumaa olisi ensiarvoisen tärkeää saada kilpailukykyä ja tuottavuutta nostavia ratkaisuja tehokäyttöön. Ohjelmistotalot ovat kuitenkin olleet kiinnostuneempia suurista IT-projekteista, minkä seurauksena Suomi on edelleen verkkokaupan kehitysmaan asemassa.
– Harvalla pk-yrityksellä on aikaa tai osaamista verkkokaupan rakentamiseen ja ylläpitoon. Me teemme sen kauppiaan puolesta. Yritys saa kiinteällä kuukausihinnalla toimivasta palvelusta uuden myynti- ja markkinointikanavan - ainoastaan tavaroiden toimittaminen ja laskutus jäävät kauppiaan hoidettavaksi, Auvinen kertoo.
Ohjelmisto sisältää myymälän lisäksi työkalut kotisivujen, suoramarkkinoinnin ja asiakaskyselyjen toteuttamiseen sekä asiakastietojen hallintaan.
Viestintäyhtiö Sopranon toukokuussa toteuttamasta kolmannesta Valtakunnallisesta verkkokauppatutkimuksesta käy ilmi, että vain 14 prosenttia yrityksistä aikoo jättäytyä sähköisen kaupankäynnin ulkopuolelle.
Soprano toteutti Valtakunnallisen verkkokauppatutkimuksen sähköisesti 12.-23.5.2008. Siihen vastasi 1 040 suomalaista toimitusjohtajaa, markkinointi- ja myyntijohtajaa ja talousjohtajaa. Yhdeksän kymmenestä vastaajasta oli yrityksensä ylin johtaja. Tutkimus toteutettiin nyt kolmannen kerran, edelliset tehtiin maaliskuussa 2007 ja marraskuussa 2007.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10.2. Facebook-kaverin poisto johti kaksoismurhaan
- 10.2. Googlen lompakko hakkeroitiin helposti
- 10.2. Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille
- 10.2. Alcatel-Lucent lopettaa työpaikkoja
- 10.2. Pirate Bay uhmaa muistitikulla estoja
- 10.2. Comptel puolittaa osingon
- 10.2. Kodak keskittyy kuvien tulostamiseen
- 10.2. Yle: Piraattiradio häiriköi Turun seudulla
- 10.2. Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia
- 10.2. Itsemurhatehtaan johtajalta vohkittiin salasana
- 10.2. Googlen ensimmäinen työntekijä lähtee
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 9.2. Siri opiskelee kiinaa ja venäjää
- 9.2. Peliskene poimi presidentin palkinnon
- 9.2. Google: Näytä surfailusi, saat rahaa
- 9.2. Skimmaajat teettivät erikoislaitteita Suomen oloihin
- 9.2. Samsungilta ei julkistuksia Barcelonassa
- 9.2. Ciscon tulos parani reippaasti
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Kaksi minuuttia Iron Skyta – Elokuva "täynnä vastoinkäymisiä"
- 9.2. Sadan tonnin sakot kuluttajien harhauttamisesta
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 8.2. IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 8.2. Kiinassa tarjolla miljardien eurojen verkkourakat
- 8.2. Nokian potkut uhkaavat tuhatta Salon tehtaalla
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 9.2. Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä
- 9.2. Apple myy vihdoin iPhone 4S:ää Kiinassa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 8.2. Nokia-pomo: Puhelimet ovat Designed in Finland
- 9.2. Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla
- 10.2. FBI: Steve Jobsilla oli top-secret -luokitus
- 10.2. Microsoft keskeytti yllättäen Lumia 900:n varaukset
- 8.2. Nokian Salon tehdasta on ajettu alas pitkään
- 8.2. Applen televisio voi saada liikeohjauksen
- 9.2. Microsoft tarjoaa Lumia 800 -kimppua ystävänpäivänä
- 8.2. Nokia julkistaa huippupuhelimen Barcelonassa
- 9.2. Uusi iPad tulee maaliskuun alussa?
- 8.2. Yllätys: Nokia on ylivoimainen web-johtaja
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google pystyttää kilpailijaa Dropboxille 16:15
- Windows XP:lle harvinaisen vähän korjauksia 12:37
- Yllättävä ongelma: iPhone 4S ei toimi kiinalaisten sim-kortilla 10:22
- Windows 8:n testiversio ilmestyy karkauspäivänä 00:22
- @450-verkko vaihtaa tekniikkaa 12:49
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kuriiri kadotti 80 000:n potilastiedot
11.02.2007 Amerikkalaisen Johns Hopkins -organisaation 52 000 työntekijän ja 83 000 potilaan tiedot sisältäneet nauhat ovat kadonneet matkalla alihankkijalle, joka tekee nauhoista varmuuskopioita.
Kolme vuotta sitten
Elcoteqin tappio keveni loppuvuonna
11.02.2009 Elektroniikan sopimusvalmistaja Elcoteqin tappio keveni viimeisellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.
Taloussanomat
- Kilpailuta asuntolaina, voit säästää 3 300 euroa 06:01
- Helsingissä marssittiin verkon vapauden puolesta 16:29
- Osuusliike myy samppanjaa alle Alkon hintojen 06:06
- Kymmenien italialaispankkien luottoluokitus laski 16:05
- Älä sano näin kehityskeskustelussa 17:08
- Skoda somisti Roomsterinsa partiopoikatyylillä 06:10
- Kreikan hallitus hyväksyi säästöt uudestaan 15:29
- HS: SAK ei enää torju eläkeiän nostoa 10:13
- Professori Ylelle: Valtiollisten lentoyhtiöiden aika on ohi 10:31
- TS: "Luonnonkalojen lääkejäämien riskit selvitettävä" 11:13
- » Taloussanomat.fi
-
177 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
65 e
HP Z600 (Xeon E5620, 8 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
56 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
55 e
HP Z600 (Xeon E5645, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
37 e
HP Z400 (Xeon W3565, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-163 e
HP Workstation Z210 SFF (Xeon E3-1225, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-79 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-76 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-27 e
HP Workstation Z210 (Core i3-2120, 4 GB, 500 GB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-21 e
HP 7300 MT (Core i3-2120, 2 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (12)
Vai ettei tällaisia ole suomessa jo pilvin pimein.
Tästäkö se suomen verkkokauppa nyt urkenee?
Vai onko tää joku keskustapuolueen traktorikauppa?
Tulkaa nyt nostamaan mut pysyyn kun en naurulta ite pääse.
Konsultoinnista ja räätälöinneistä nämä kaikki elävät.
Eli jos ja kun asiakasrekisteri ja toimitusosoitteet on jo jossain, maksaa niiden yhdistäminen taas loputtomia tunteja.
Tällaista palveluahan on tarjottu jo vuosikausia vaikka kuinka monen yrityksen toimesta. Jos luulee keksineensä jonkun uuden hienon asian, kannattaa siinä vaiheessa ehkä viimeistään katsella vähän ikkunasta ulos, ja miettiä onko asia todella uusi.
No, onnittelut heille että keksivät sen itsekkin vihdoin, eiköhän markkinoita löydy vielä viimeisillekin.
Oikeastaan tämä uutinen on vain piilomainos.
Jo perustason koulutuksessa, kuten datanomi tutkinto, (ei mikrotukityön sv) perehdytään siihen, kuinka koodataan verkkokauppa alustapitäen. Ei täällä ainakaan osaamisvajetta ole.
Eivät todellakaan ole ainoa yritys tällä alalla.
Luulisi, että asiansa osaava viestintätoimisto osaisi tehdä sellaisen lehdistötiedotteen mikä kertoisi mikä oikesti on uutta :)
Ongelma vain on siinä, että kauppias joka työkseen ja päivittäin haluaisi muokata kymmeniä eri tuotteita ei voi ymmärtää sitä, miksi yleisimmin käytetty ominaisuus ei voi olla saatavilla helposti ja nopeasti.Kehittäjät voisivat miettiä joskus vaikka sellaista use casea, että kaupassa on 120 tuotetta joista 50:n tukkuhinnat ovat dollaripohjaisia ja niitä silloin tällöin dollarin kurssin muuttuessa pitää muuttaa. Noin 120 %:ssa nykyisistä verkkokaupoista tällainen tuotteiden massakorjaus on operaatio josta suoriutumiseen menee aikaa ja tupakkaa turhan paljon - ja kaikki tämä vain siksi, ettei arkkitehti ymmärrä mitä kaupan ylläpito käytännössä tarkoittaa.
90-luku soitti, että se haluaa uutisensa takaisin.