Apple suomii iPhone-sovellusta

Kuva: Roni Rekomaa/Lehtikuva
16.9.2008 10:09 Ohjelmistokehittäjä on näreissään Applelle tämän estettyä hänen sovelluksensa myymisen iTunesiin kuuluvassa sovelluskaupassa App Storessa.
Alex Sokirynsky kertoo blogissaan saaneensa Applelta vastauksen, miksi hänen iPhonelle tekemänsä Podcaster-sovellus ei kelpaa tarjontaan. Vastaus kuului näin:
- Koska Podcaster avustaa podcastien jakelussa, se toisintaa iTunesin Podcast-osion toiminnallisuuden.
Mutta kuten kehittäjä huomioi, ei Applen selitys tunnu kaikin puolin pätevältä. Podcaster esimerkiksi ei vain toisinna iTunesin omaa toiminnallisuutta, vaan sisältää myös uutuuden: softalla onnistuvat pelkän kuuntelun lisäksi myös podcastien lataukset suoraan laitteeseen.
Kehittäjä myös kummastelee, ettei Apple ole samalla perustelullaan puuttunut esimerkiksi App Storessa tarjottaviin laskurisoftiin, jotka toisintavat iPhonen oman laskurin toiminnallisuuden.
Ja löytyypä App Storesta myös podcastien kuunteluun tarkoitettuja sovelluksia, joiden suhteen Applella ei näytä olevan ongelmia, Alex Sokirynsky korostaa.
Kehittäjä myy sovellustaan tällä hetkellä kiertotietä pitkin ja odottaa Applelta ohjeita, mitä hänen tulee tehdä saadakseen softansa kauppaan.
Kummallisuuksia ennenkin
Vielä varsin tuoreessa App Storessa on nähty kummallisuuksia ennenkin. Esimerkiksi elokuussa BoxOffice-niminen sovellus ensin hävisi, mutta sitten palasi kauppaan. Oma tarinansa oli I Am Rich -sovelluksen lyhyt elämä App Storessa.
Äskettäin Tetris-kopiota myynyt kehittäjä perääntyi, kun pelin oikeudet omistava yhtiö älähti asiasta. Tässä tapauksessa kehittäjä kuitenkin kiitti Applea asiallisesta suhtautumisesta tilanteeseen.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Enum jäi lähtökuoppiin
24.05.2007 Noin kolmen tuhannen lanka- ja 2 500 laajakaistaliittymäasiakkaan Alajärven puhelinosuuskunta rekisteröityi ensimmäiseksi enum-palveluiden tarjoajaksi joulun alla.
Kolme vuotta sitten
It-ammattilaiset ovat parhaita petipuuhissa
26.05.2009 Makuuhuoneen salat onnistuvat parhaiten tietotekniikan ammattilaisilta, osoittaa brittiläisen iltapäivälehden The Sunin siteeraama tuore brittitutkimus. Haastattelututkimukseen vastasi 2000 brittimiestä ja -naista.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (16)
Tuossa ohjelmassa pahinta ei ole se mitä tuo ohjelma tekee, vaan miten se sen tekee.
elä elä kuule tuolla viisii. Jobsia ei saa haukkua, sehän on vappaan maaliman ja vappaan kilipailun edelläkävijä. Kohta ruppee Jobs-uskovaiset riehumaan täällä, katohan vaan.
Jos innovoinnin ehtona on, se, että Applen oma tuote ja palvelu voittaa, oli vaihtoehto kuinka hyvä tai suosittu tahansa niin kehittäjät varmaan äänestävät jaloillaan. Symbian-maailmassa homma tuntuu toimivan siten, että kun esim. Epocware paikkaa Nokian jättämän toiminnallisuusaukon omalla tuotteellaan (Esim. aikanaan Handy Day, nyt vaikkapa Handy Profiles) ja saa kaupallista menestystä niin seuraavassa Nokian laitesukupolvessa tuo puuttunut ominaisuus on jo mukana. Raadollista sekin, mutta ei sentään Applen sensuurimeininkiä.
"softalla onnistuvat pelkän kuuntelun lisäksi myös podcastien lataukset suoraan laitteeseen."
Se tekee sen holtittomasti, eli kuormittaa koko ajan verkkoa. Tuo ohjelma on oikeasti huono.
Joku raja sentään. Tuo ohjelmoija saa valittaa kuinka paljon tahansa, mutta tuommoista ohjelmaa ei tarvitse hyväksyä. Ohjelmoijien on syytä kiinnittää huomiota yksinkertaiseksi luotuun sopimukseen, jossa sanotaan mitä saa ja mitä ei.
Sille kuka käyttää tuota ohjelmaa saattaa tulla kiva lasku operaattorilta, kun se siirtää huvikseen dataa taustalla.
Sille kuka käyttää tuota ohjelmaa saattaa tulla kiva lasku operaattorilta, kun se siirtää huvikseen dataa taustalla.
En tunne ohjelman toteutusta, mutta tuollaisen kuvan sain kommentistasi.
Uutisessa olis perusteluksi sanottu aivan jotain muuta, tosin en tiedä sitten oliko uutinen totuuden mukainen.
KAUHEATA, JOku tekee sen paremmin, se on heti kiellettävä, KILLSWITCHiä kehiin!!!
Tässä pieni kuvaus:
You can also already watch audio and video podcast streams live from the podcaster by hitting their RSS feed in Safari. But Podcaster is designed to download huge files in the range of gigabytes (video podcasts can be gigantic) back to back for later viewing.
Having a hundred users on a network segment who kick of a storm of automated downloading would be disastrously unmanageable to any carrier. It’s the difference between somebody using their Internet account to watch HD video on occasion, and a user who has their PC working 24/7 to pull down torrents.
Eli tuo ohjelma lataa ne iPhonen muistiin samantien. Tämä ei ole pelkästää tyhmää, vaan myös hyvin typerää.