Liikennetietoa Garminin näytölle

Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
24.9.2008 14:26 Garmin solmi ensimmäisenä navigaatiolaitevalmistajana usean maan kattavan TMC-sopimuksen Destia Trafficin kanssa.
TMC (Traffic Message Channel) välittää ajantasaista liikennetietoa nyt myös Garminin navigaattoreihin. Eikä vain Suomessa, vaan myös Ruotsissa ja Norjassa.
- Garmin on ensimmäinen navigaatiolaitevalmistaja, joka on solminut useamman maan kattavan TMC-palvelusopimuksen, kertoo Destia Trafficin päällikkö Tuomo Eloranta.
TMC välittää tietoa onnettomuuksista, ruuhkista, isoista tietöistä sekä muista liikenteen sujuvuuteen vaikuttavista tapahtumista. Palvelu kertoo myös yllättävistä keliolosuhteiden muutoksista.
Palvelun uusi aloitus lähetysten salaamisen jälkeen viivästyi sopimusneuvottelujen kestäessä, mutta Destia Trafficin mukaan kuluttajat näyttävät edelleen uskovan palveluun.
- Palvelumme on kiinnostanut yllättävänkin paljon niiden [laite]myyntilukujen valossa, jotka olemme saaneet, Eloranta sanoo.
Myös halpamalleissa
Destia Traffic tuottaa TMC-palvelun ja on laajentamassa toimintaansa myös muihin Itämeren alueen maihin.
TMC-lähetykset salattiin, kun Tiehallinto lopetti julkisen palvelunsa ja Destia poimi sen uskoen kaupalliselta pohjalta rakennettuun tulevaisuuteen.
- Palvelu on salattu, koska julkishallinto ei ollut enää valmis tukemaan sitä verovaroin, Eloranta kiteyttää.
Tällä hetkellä TMC:tä tukevat valituissa malleissaan Garmin, Mio, TomTom ja Navigon. Elorannan mukaan merkittävää alkuperäiseen lähtöasetelmaan nähden on se, että TMC:stä on tullut myös joissakin halpanavigaattoreissa vakiovaruste.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
Matti Nikki ei päässyt poliisin sensuurista
26.05.2009 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland joutui jälleen keräämään silmänsä lattialta. Yhdistyksen viimeisin ihmettelyn aihe on hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Matti Nikki ei voi valittaa joutumisestaan internet-sensuurin kohteeksi.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (3)
Ihme, että moisella palvelulla rahastetaan kun leikitään veronmaksajien rahalla.
Muutenkin Garminin "Nopein reitti" meinaa kaikkien kinttupolkujen ja asfaltoitujen peltokäärmeiden kautta on paljon nopeampaa kun valtateitä pitkin. Myös tämä "Nopein reitti" saattaa olla kilometrejä pidempi kohtuu lyhyellä matkalla.
Omaa osoitetta ei siitä löydy kun tietäkään sinne ole. Löytää kuitenkin teitä joita ihmissilmä ei meinaa eroittaa ja asunnon keskeltä ei mitään...
Vie se perille, mutta itse harhasuunnistan perstuntumalla Suomessa nopeammin.
Nopeus-/matkamittarina on käytössä jos jaksan kiinni laittaa...
Eli en odota tuolta muuta kun ylihintaista ja epätarkkaa softaa huonolle alustalle.