Virtuaalilaiva ajaa karille - pelastus alkakoon

Arkistokuva
Kuva: Jaakko Avikainen/Lehtikuva
26.9.2008 15:53 VTT on mallintanut suuronnettomuusharjoituksen virtuaaliympäristössä, jossa voidaan simuloida tapahtumia ja mahdollisia vaikutuksia - vähän niin kuin tietokonepelissä.
Virtuaalisessa ympäristössä opitaan toimimaan todellisessa tilanteessa oikein ja nopeasti ja pelastamaan siten ihmishenkiä, VTT pohjustaa.
Simulaatiosta ei ollut mahdollista saada kuvia nopealla aikataululla. Mutta asiakaspäällikkö Pertti Broas VTT:ltä kertoo, että ulkopuolisen silmissä harjoitussimulaatio näyttää tietokonepeliltä.
Koulutusympäristö perustuu tosiaikaiseen simulointiin sekä toiminnan havainnollistamiseen 3d-virtuaalimallin avulla.
Käyttöliittymänä osallistujilla on ihan tavalliseen tapaan hiiri ja näppäimistö, ja tapahtumia seurataan näytöltä. Mutta järjestelmään voidaan myös kytkeä todellisia simulaattoreita, kuten helikopterisimulaattori.
Puolustusvoimien johtamiskoulutuksessa virtuaalisia ympäristöjä on jo hyödynnetty taistelupeleinä, joissa harjoitellaan taistelujen johtamista ja tutkitaan eri johtamisvaihtoehtoja ja niiden vaikutuksia. VTT soveltaa nyt samaa virtuaalitekniikkaa siviilipuolen suuronnettomuuksien harjoitteluun.
Messuilla rysähtää
Turvallisuus ja puolustus 2008 -messujen yhteydessä järjestetään nyt lauantaina Lahden satamassa Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen johtama suuronnettomuusnäytös. Siinä on kysymys matkustaja-aluksen karilleajosta.
Suuronnettomuusnäytöksen valmistelussa on käytetty VTT:n kehittämää virtuaaliympäristöä, ja yleisöllä on mahdollisuus nähdä näytös kokonaisuudessaan virtuaalisena esityksenä VTT:n messuosastolla.
- Käyttämämme simulointi- ja näyttöalusta on kaupallinen tuote. Sitä emme me ole kehittäneet. Me olemme kehittäneet simulointien integrointia ja tässä tapauksessa tehneet mallinnuksen ja skenaarion, Broas täsmentää.
Kyseisessä katseltavassa demossa käyttöliittymä ei laskeudu yksittäisten pelaajien tasolle, vaan on Broasin mukaan räätälöity pelastusoperaation johtajaa varten vähän strategisemmaksi.
Rajat ylittävää simulointia?
Virtuaaliympäristö tukee viranomaisten suuronnettomuuksien harjoittelua. Sen avulla voidaan esimerkiksi perehdyttää osallistujat suuronnettomuuden pelastustoimiin siten, että jokainen tietää todellisen vastaavanlaisen suuronnettomuuden sattuessa tehtävänsä, VTT hahmottaa.
- Meillä on valmisteilla syksyn EU-Security -hakuun kansainvälinen projektiehdotus, jossa tätä [järjestelmää] integroitaisiin toimimaan eri maiden viranomaisten välisessä yhteistyössä, Pertti Broas kertoo.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- 23.5. Oracle hävisi Googlelle taas: Ei patenttirikettä
- 23.5. Apple ja Samsung epäonnistuivat neuvotteluissa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nokia julkaisi uusia ”luksuskarkkeja”
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 23.5. Googlen Larry Page: Facebook pitää käyttäjiä panttivankeina
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Sony avaa perjantaina Spotify-kilpailijan iPhoneen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Kodakin ”ilmiselvän” patentointi ei kelpaa
- 23.5. Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 23.5. Nokia pettyi - halpa-Lumian muisti ei riitä Skypeen
- 23.5. Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 23.5. Taulukko paljastaa – Nokialla ongelmia superhalvoissa ja huippupuhelimissa Kiinassa
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa 09:17
- HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin 07:19
- Nykyinen televisiosi simahtaa vuonna 2026 10:32
- Amerikkalaiset kaapelioperaattorit yhdistävät wlan-palvelunsa 08:59
- Apple, Microsoft, Ericsson perustivat patenttitrollin 09:59
- Chrome nousi maailman selainjohtajaksi 08:58
- Ballmer lupaa myydä 350 miljoonaa Windows 7-laitetta 07:01
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna
26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.
Kolme vuotta sitten
Matti Nikki ei päässyt poliisin sensuurista
26.05.2009 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland joutui jälleen keräämään silmänsä lattialta. Yhdistyksen viimeisin ihmettelyn aihe on hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Matti Nikki ei voi valittaa joutumisestaan internet-sensuurin kohteeksi.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä 21:02
- » Taloussanomat.fi











