Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla
TouchSmart IQ512

HP:n uusi pc tottelee sormia

HP:n kosketuksella toimiva pc.

29.9.2008 09:39 HP tuo Suomen markkinoille kosketusnäytöllä varustetun pc-koneen. HP:n mukaan TouchSmart IQ512 muuttaa tapaa, jolla tietokonetta hyödynnetään ja päästään kiinni digitaalisiin sisältöihin.

HP selvittää, että TouchSmart IQ512 -pc:n ohut kosketusnäyttö tunnistaa sormen liikkeet erityisen ohjelmiston avulla. Kosketusnäyttö nopeuttaa yhtiön mukaan tiedonhakua, viihdesisällön hakemista ja sosiaalisissa verkostoissa selailua.

Valmistaja korostaa, että musiikin kuuntelu ja soittolistojen luominen on helppoa, ja valokuvien suurennos käy kätevästi. Perinteistä näppäimistöä ja hiirtä ei tarvita asiakirjojen lukemiseen, karttojen katseluun tai television seuraamiseen.

– Innovointi on HP:n ajattelun ydintä. Kotitaloudet ovat kaivanneet toimivaa ratkaisua digitaalisesta viihteestä nauttimiseen, sanoo HP:n tuotepäällikkö Piia Keveri.

– Uutuus on yhtiömme kehitystyön tulos, ja uskomme, että se päätyy moniin talouksiin, joissa toinen tai kolmas pc hankitaan nimenomaan viihdekäyttöön.

Keverin mukaan IQ512 sopii myös yleisöpäätteeksi julkisiin tiloihin, kuten auloihin.

Jutun kirjoitti: Kalevi Nikulainen

Kalevi Nikulainen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (6)

Huono 0
Kovin innovatiivista tämä ei ole. En muista mallimerkintää, mutta jo 80-luvulla HP myi kosketusnäytöllisiä koneita. Turha sanoakaan, etteivät käyttäjät olleet kovin innostuneita kurkottelemaan...
chien
Huono 2
Voiko otsikko olla enemmä harhaanjohtava??

HP:n uusi pc tottelee sormia

Olen yli 20 vuotta käyttänyt tietokoneita jotka tottelevat sormia, ja tuskin tuo tulee muuttumaan kovin pian...
Huono 3
Jos ihmisen kädet olisi pidempiä, olisi asiassa ajatustakin - näin läheltä, kun kosketusnäyttöä joutuu käyttämään, ei kovin pitkään jaksaisi ruutua tuijottaa - eikä yksikään silmälääkäri suosittelisi tuollaista toimintatapaa. Pian olisi kaikki optikon luona laseja hakemassa.

Asiassa on yhtä paljon mieltä, kun "läppäreissä", jossa on 19 tuuman näyttö :D
digiyesterday
Huono 3
kyllä normaalilla käyttöliittymällä kosketusnäytön käyttö on aika tuskallista hiiren käyttöön verrattuna.
lisäksi hiiri ei töhrää näyttöä paskaisilla sormenjäljillä.
seitsemän
Huono 3
"Innovointi on HP:n ajattelun ydintä."

Täyttä HevonP*skaa.
Helwet P.
Olen nyt käyttänyt puolisen vuotta pientä HP:n Vista-läppäriä jonka saa myös tablet-asentoon. Siinä on sekä kosketusnäyttö että normaali näppäimistö. Nyt kun on kokemusta, niin uskallan väittää, että kosketusnäyttö yleistyy. Kehitys voi olla aika nopeaakin, sillä teknologia toimii niin hyvin, että satunnainenkin käyttäjä sen osaa.

Muuten tämänkin artikkelin kommenteista huomaa, kuinka paikalleen jämähtaneitä, uusia innovaatioita vieroksuvia monet (ehkä IT-ammattilaiset) ovat. Jotkut ovat jämähtäneet komentorivi-Linuxiin ja toisille hiiri edustaa teknologian ehdotonta huippua, jonka jälkeen mitään ei enää tarvitse muuttaa.
Ari
Sivut: 1 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Sed-televisioita ei tulekaan tänä vuonna

26.05.2007 Toshiba ei tuokaan tänä vuonna markkinoille uuteen sed-tekniikkaan perustuvia taulutelevisioitaan. Canon ei pysty toimittamaan Toshiban tarvitsemia näyttöjä.


Kolme vuotta sitten

Matti Nikki ei päässyt poliisin sensuurista

26.05.2009 Kansalaisten sähköisiä oikeuksia puolustava Electronic Frontier Finland joutui jälleen keräämään silmänsä lattialta. Yhdistyksen viimeisin ihmettelyn aihe on hallinto-oikeuden päätös, jonka mukaan Matti Nikki ei voi valittaa joutumisestaan internet-sensuurin kohteeksi.

.