Uusi OpenOffice-paketti tyrkyllä julkishallinnolle

Kansalaiset ovat voineet törmätä ongelmiin lähestyessään virastoja sähköisin asiakirjoin.
6.10.2008 14:04 Jo vuosia on ihmetelty, miksi osa kansalaisista ei pysty asioimaan julkishallinnon kanssa, jos käytössä ei ole Microsoft-softaa. Nyt tilannetta yritetään korjata valtiovarainministeriön ja Kuntaliiton voimin.
Kaksikko kertoo toteuttaneensa kaikille valtion virastoille ja kunnille tarkoitetun OpenOffice-paketin. OpenOffice on avoimen lähdekoodin ohjelmisto, joka tukee kansainvälisen open document format -standardin (odf) mukaisten dokumenttien tuottamista.
Myös yritysten, järjestöjen ja yksityishenkilöiden ladattavissa oleva paketti mahdollistaa kansalaisten ja viranomaisten välisen dokumenttien vaihdon niin, ettei kansalaisten tarvitse käyttää siihen maksullisia ohjelmistoja.
"Parantaa tasavertaisuutta"
Nykyisin julkisen hallinnon käytössä olevat ohjelmistot eivät ole yhteensopivia kaikkien kansalaisten käyttämien ohjelmistojen kanssa, mistä on saattanut aiheutua lainvastaisia tilanteita, joissa kansalaisten toimittamia dokumentteja ei ole pystytty julkisen hallinnon järjestelmissä käsittelemään.
Lakia rikkova tilanne on jatkunut jo noin viisi vuotta. Ihmettelijöihin on kuulunut muun muassa vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi, joka on vaatinut virastoilta odf-tukea. Hän ei ollut kysyttäessä vielä kuullut uudesta paketista, mutta suhtautui siihen myönteisesti.
- Totta kai se parantaa kansalaisten tasavertaisuutta. [Pakettia] on lupailtu aika pitkään, joten vähän ihmetyttää, miksi tämä kesti näin kauan, Kasvi sanoo.
Edelläkävijätahot, kuten oikeusministeriö, ovat OpenOfficea jo käyttäneet. Mutta miksi uusi paketti nopeuttaisi jo ennestään kaikkien halukkaiden saatavilla olleen ohjelmiston yleistymistä julkishallinnossa?
- Virallisen version olemassaolo helpottaa asioita byrokratian maailmassa. Ei tarvitse olla oma-aloitteinen, vaan asia kulkee normaalia virkatietä. Eihän [käyttöönotto vaadi] mitään muuta kuin, että joku virastopäällikkö sanoo "no pannaan tuokin nyt varmuudeksi johonkin koneeseen", Kasvi hahmottaa.
Toimii muistitikulta
Valtiovarainministeriön ja Kuntaliiton OpenOffice-paketti sisältää ohjelmistosta niin sanotun portable-version, jota voi käyttää ilman sen asentamista työasemalle, esimerkiksi muistitikulta. Paketin valmistelu on tehty yhteistyössä oikeusministeriön ja Suomen avoimen lähdekoodin keskuksen Cossin kanssa.
Paketti sisältää suomenkielisen ohjelmiston, oikeusministeriön tuottamat ohjeet ja taustaselvitykset ohjelmiston käytöstä, SFS:n asiakirjastandardien mukaisia asiakirjamalleja sekä lisäosia, joilla ohjelmistolla tallennettuja tiedostoja voi avata ja muokata Microsoftin Office-tuotteilla.
Valtiovarainministeriön mukaan paketin käyttöönoton kynnys on pieni, eikä työasemien vakiointi, joka usein rajoittaa käytettävien ohjelmistojen valikoimaa, ole käytön esteenä. Projektipäällikkö Tommi Karttaavi ministeriöstä kertoo, että ohjelmiston latauksia seurataan suurella mielenkiinnolla.
- Odotamme hyvin jännittyneinä, minkälaista innostusta se herättää. Mutta sitähän emme tiedä, kuinka monella on tarvetta juuri portable-paketille ja kuinka moni muuten vaan asentaa [OpenOfficen] jostakin muualta.
Paketin viivästyksen Karttaavi selittää kesälomilla ja ohjelmiston versiovaihdoksella.
Viime aikoina tilanne dokumenttistandardeissa on muuttunut sikäli, että Microsoft sai oman odf:n kanssa kilpailevan ooxml-tiedostomuotonsa myös kansainväliseksi standardiksi.
Samalla yhtiö on kuitenkin luvannut Officensa tukevan jatkossa myös odf-muotoisia asiakirjoja. Karttaavi kertoo ottaneensa lupauksen odf-tuesta ilolla vastaan, mutta vielä avaukset eivät ole vaikuttaneet hänen projektiryhmänsä suunnitelmiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 IPadille haetaan porttikieltoa Kiinaan
- 7.2. Suomalaiset taitavat tietoturvan hopean arvoisesti
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- 7.2. Amazon aikoo perustaa oikean kaupan
- 7.2. Facebook julkaisee uudestaan poistettuja kuvia
- 7.2. Oracle haluaa lisää vakoilukorvausta
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Tietoturvayhtiöltä yritettiin kiristää lunnasrahoja
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- 7.2. Intia perui toimiluvat, Telenor uhkaa lähteä
- 7.2. Äidit käyvät imettämällä Facebookia vastaan
- 7.2. Super Bowl tuotti hurjan Twitter-ennätyksen
- 7.2. Facebook laskee tykkääjät aktiivikäyttäjiksi
- 7.2. Google taklaa mahdottomia ongelmia
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Järjestelmävika sotki DNA:n lukuja
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 6.2. Google pyyhki Atlantiksen kartalta
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Facebookin kännykkämainokset tulevat maaliskuussa
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 7.2. Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 6.2. Nokia Lumia saa valkoisen värin
- 6.2. Apple hakkasi Nokian ennätyksen
- 6.2. Pelkkä kortin vilautus riittää kaupan kassalla
- 7.2. Nokia kertoo miten käy Salon tehtaan
- 6.2. Tällaista osuutta Motorola vaatii Applen puhelimista
- 7.2. Microsoft poistaa start-napin
- 6.2. Suosittu piraattisivusto antautui
- 7.2. Belle-päivitys tuli viimein Symbianiin
- 6.2. Riita roihahti Android Marketin 15 minuutin palautusajasta
- 7.2. Pc-kauppa kävi vaisusti
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Googlen Terminator-lasit täydentävät todellisuutta 15:13
- Microsoft poistaa start-napin 13:19
- Google pyyhki Atlantiksen kartalta 15:59
- Hakkerit veivät tietoa VeriSignin palvelimilta 10:08
- Google palkkasi portsarin Android Markettiin 09:09
- Windows Phone Apollon salat vuotivat 00:00
- Poliisi sulki suositun tiedostonjakopalvelun Ukrainassa 12:59
- Tynkä linkki arveluttaa? Pidennä se 16:50
- Lisää
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Maaliskuussa etsitään php-bugeja
08.02.2007 Trendiksi kohonneet bugikuukaudet saavat jälleen jatkoa. Maaliskuussa metsästetään php-ohjelmointikielen haavoittuvuuksia.
Kolme vuotta sitten
Saksan poliisi tutkii varkautta kyberavaruudessa
08.02.2009 Saksassa Bochumin poliisi on alkanut ensimmäistä kertaa tutkia rikosilmoitusta kyberavaruudesta. Fantasiapelin osanottaja väittää jonkun varastaneen hänen avatariltaan, pelihahmoltaan arvokkaita varusteita samoin kuin seitsemän miljoonaa Yangia pelirahaa.
Taloussanomat
- OECD: Suomessa jopa 300 turhaa kuntaa 16:42
- "Tsunami asuntomarkkinoilla" 12:41
- Komissio teki yllätysiskun Pohjolan sähköpörssiyhtiöön 20:28
- Esitys vuoti Iltalehdelle: Kuusi joukko-osastoa lakkautettava 21:07
- Kreikan neuvottelut venyvät loppumetreillä 21:16
- Kreikan euroero – "Grexitin" todennäköisyys 50 prosenttia 16:34
- Sadalla eurolla omakotitalo ja 1 500 eurolla oma asunto 17:01
- Lentopomo: Päästökaupasta voi seurata kostotoimia 20:02
- Juncker: Euroryhmä ei kokoonnu ennen torstaita 19:43
- Tapiola ja Lähivakuutus sopivat yhdistymisestä 14:56
- » Taloussanomat.fi
-
-46 e
HP Z400 (Xeon W3550, 6 GB, 1 TB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-42 e
Apple Mac Pro (Xeon 2.8 GHz, 8 GB, 2 TB, OS X), keskusyksikkö
-
-9 e
HP Compaq 8200 Elite CMT (Core i5-2500, 4 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-4 e
Lenovo ThinkStation S20 (Xeon W3550, 6 GB, 500 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö
-
-3 e
HP Compaq 8200 Elite USDT (Core i5-2400S, 4 GB, 250 GB, Win 7 Professional), keskusyksikkö














Kommentit (9)
Eiköhän siihen nyt jotain muutakin tarvita. Tuollainen käyttöönotto lienee yhtä tyhjän kanssa.
Paradoksaalisesti Microsoftin itsensä osaksi omistaman MSNBC -TV-kanavan streamien katselu taas onnistuu Linuxilla ihan hyvin, koska se käyttää Flashia Microsoft-formaattien sijasta!
Tähän asti nämä tahot ovat saaneet uinua rauhassa proprietary- maailmassaan ja nautiskella siihen kuuluvista luontoiseduista - kansalaisten kustannuksella. Kansalaisten yhdenvertaisuuden lisäämien ja tuhlauksen vähentämien on tätä ennen jäänyt vain yksittäisten rohkeiden edelläkävijöiden harteille. Hyvä VM!
Lisäksi tietokonekauppiaat ja vaikka kunnallisvaaliehdokkaat voivat käyttää valmiiksi OpenOfficella ladattua tikkua kampanjoissaan.
en tiedä onko viranomainen sitä dokumenttiä tähän päivään mennessä auki saanut, mutteipa ole enää yhteyttäkään ottanut tuon asian tiimoilta.
sellaisille viranomaisille joille lähettämisestä on ollut jotain hyötyä, olen lähettänyt puhtaana tekstinä mailin tai sitten tarvittaessa pdf:nä.
Kyllä OO.o wordpad.exe:t pesee mennen tullen mutta täytyy toivoa, että julkishallinnossa ei lähdetä sellaisesta asenteesta että softan versio X asennetaan ja jätetään koneelle maatumaan.
Silloin on sama onko se flossikuraa vai proprietarya kuraa, jonain päivänä siitä vain löytyy jokin aukko ja sitten itketään isoon ääneen.
Paradoksaalisesti Microsoftin itsensä osaksi omistaman MSNBC -TV-kanavan streamien katselu taas onnistuu Linuxilla ihan hyvin, koska se käyttää Flashia Microsoft-formaattien sijasta!
"Olemme siirtymässä mpeg-4/h.264-formaattiin, ja olemme [häivyttämässä] Windows Mediaa taka-alalle."